
Tuttua ja turvallista
Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin tutkimuksessa, joka pureutuu ruuan arvoketjuihin Suomessa, kartoitettiin kuluttajien näkemyksiä siitä, mikä vaikuttaa ruuan ostopäätöksiin.
Elintarviketurvallisuus piti häntäpäätä: se oli tärkeä ostoperuste vain seitsemälle prosentille vastaajista.
Luku oli ensi näkemältä hämmentävän pieni. Eikö kuluttajaa oikeasti kiinnosta, onko kalassa raskasmetalleja, majoneesissa salmonellaa tai säilykepurkissa lasinpalasia?
Sitten hoksasin, mihin se liittyy. Asiat ovat meillä hyvin. Elintarviketurvallisuus pettää Suomessa äärettömän harvoin. Meillä ei ole isoja ruokaskandaaleita, joten asia ei tule meitä lähelle.
Siitä on kiittäminen systeemiä. Lainsäädäntö on tarkkaa, valvonta toimii, valmistajat ja kauppa hoitavat takaisinvedot varovaisuusperiaatteella, jos niihin on vähänkin aihetta. Elintarviketurvallisuustyö on paljolti huolellista ylläpitoa, kuten Valion elintarviketurvallisuuspäällikkö Tiina Läikkö-Roto kertoo pääjutussamme (s. 18-21).
Kun EU:n elintarviketurvallisuusvirasto EFSAa haviteltiin Suomeen 2000-luvun alussa, Suomen hyvä ruokaturvallisuuteen liittyvä osaaminen esitettiin huonossa valossa. Ikään kuin ruuan maistuvuudesta olisi jotenkin pois se, että se on myös turvallista syöjälleen. Parhaalla lautasella toteutuvat molemmat arvot.
Menneinä vuosikymmeninä meilläkin on ollut ruokakriisimme. Vielä sodan jälkeen maidosta saattoi saada tuberkuloositartunnan, ja huonolaatuiseen tai huonosti säilytettyyn maitoon kuoli lapsia. Pastörointi on pelastanut meidät paljolta.
Pastörointi on pelastanut meidät paljolta.
Tuoreen maidon käyttö alkoi yleistyä vasta itsenäisyyden aikana; sitä ennen maito käytettiin enimmäkseen paremmin säilyvänä piimänä tai viilinä. Sopiikin miettiä, millaisen ja kuinka turvallisen ketjun kautta maito kulki, kun se tuotiin hevospelillä kaupunkeihin myyntiin, annosteltiin asiakkaiden omiin astioihin ja säilytettiin kotona ikkunan välissä.
Uusinta uutta maidossa on tuotanto bioreaktorissa. Täsmäfermentoinnilla tuotettuja maidon ainesosia on jo myynnissä joissain maissa. Voit tutustua alan yrityksiin jutussamme sivulla 35.
Maailma on saanut olla varpaillaan tammikuusta saakka, kun presidentti Donald Trump on pannut tuulemaan Yhdysvaltain hallinnossa. Käänteet esimerkiksi tullipolitiikassa seuraavat toisiaan hätkähdyttävällä nopeudella. Tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, että EU:n elintarvikevientiin kohdistettaisiin tulleja, mutta kuka tietää, onko tilanne lehden tultua painosta jo toinen.
Yhdysvaltain tilanne kiinnostaa myös elintarvikelainsäädännön kannalta. Sikäläisen elintarviketurvallisuusvirasto FDA:n johtoon astuva terveysministeri Robert F. Kennedy Jr voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, ettei uuselintarvikkeiden pääsy markkinoille ole yhtä sutjakkaa kuin tähän asti.
Suomalaisista solumaatalousyrityksistä Onego Bio ja Solar Foods ovat jo saaneet tuotteilleen FDA:n hyväksynnän ja siten pääsyn Yhdysvaltain markkinoille. Haluaako uusi hallinto jarruttaa uusia tuotantotapoja vai jatkuuko niiden myötätuuli? Jotkut osavaltiot ovat jo kieltäneet solutuotetun lihan tuotannon, myynnin ja markkinoinnin.
Suosittelemme artikkelia

Voiteluaineilla tehokkuutta ja turvallisuutta elintarviketuotantoon

Elintarvikeala esittäytyy nuorille maailman suurimmassa etäTETissä

Palkokasvien lisääminen ja punaisen lihan vähentäminen on turvallista luuston terveyden ja proteiinin saannin kannalta

Turvallisen ruuan jäljillä

Pakkausbrändi perustuu tietoon
