Professori, Helsingin yliopiston kunniatohtori Nina Barylko-Pikielna kuoli toukokuussa 2019 Varsovassa, jossa hän oli syntynyt 89 vuotta aikaisemmin. Hän opiskeli Gdanskin…
Kuluttajien, kaupan ja elinkeinon etu on, että tarjolla olevat elintarvikkeet ovat turvallisia eivätkä sisällä tautia aiheuttavia viruksia. Sikaa sisältävissä tuotteissa…
Maailman vesivarantojen pienentyessä veden kierrätys on jo välttämättömyys. Kolmannes maailman väestöstä elää alueilla, joilla on niukasti vettä. Suomen YK-liiton arvion…
Turun yliopiston ja Raisio Oyj:n yhteistyö on ottanut koko maan kannalta merkittävän askeleen. Rehtori Kalervo Väänänen ja toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi…
Suomalaisessa kalassa piilee käyttämättömiä mahdollisuuksia. Esimerkiksi silakassa ja särjessä on järkeä: ne ovat ekologinen ja terveellinen ravintovalinta, ja kotimaista massaa…
Yksi tämänvuotisen Eurosense -konferenssin selkeimpiä pääasioita oli ”The Context”: valinta- tai kulutushetken ja ympäristön merkityksellisyys aistikokemuksen, ruokavalinnan tai syödyn ruuan…
Teknologian tutkimuskeskus VTT koordinoi Hiilikädenjälki-projektia, jossa kehitetään yrityksille positiivisten ympäristövaikutusten arviointi- ja viestintämenetelmää. Tuotteiden tai prosessien ympäristövaikutuksia arvioidaan tyypillisesti mittaamalla…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.