Viron Prismoille ihmisoikeuskeskuksen tunnustus

Viron Prismoille on myönnetty Viron ihmisoikeuskeskuksen ja sosiaaliministeriön laatumerkki ”Kunnioitamme eroja” pitkäkestoisesta työstä moninaisuuden lisäämiseksi.

Viron ihmisoikeuskeskus ja sosiaaliministeriö palkitsivat 16.9.2020 laatumerkillä ”Austame erinevusi” (”Kunnioitamme eroja”) yhteensä 32 työnantajaa, jotka ovat edistäneet moninaisuutta ja osallisuutta omissa organisaatioissaan. Yksi tunnuksen saajista oli Virossa toimiva Prisma Peremarket.

“Kunnioitamme ihmisten välisiä eroja ja olemme vakuuttuneita siitä, että ne rikastuttavat meitä kaikkia. Yksi ydinarvoistamme on vastuu yhteiskunnalle ja ihmisille. Se tarkoittaa esimerkiksi monipuolisia työmahdollisuuksia ja käteviä ostosmahdollisuuksia kaikille. Toistemme arvostaminen yhdessä ihmisoikeuksien kunnioittamisen kanssa on yksi yhdeksästä eettisestä periaatteestamme”, kertoo Prisma Peremarketin henkilöstön kehityspäällikkö Piret Lankots.

Prismalla on Virossa noin 800 työntekijää yli kymmenestä eri maasta, ja he ovat iältään 15-76 -vuotiaita. Lähes 78% työntekijöistä on naisia.

Prisma tukee eri taustoista tulevien ihmisten työllistymistä esimerkiksi tukemalla niitä, jotka vasta opiskelevat viron kieltä tai joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta kaupassa. Prisma tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden opiskella viroa, venäjää, englantia tai suomea yrityksen kustannuksella tehtävän vaatimuksista riippuen.

“Työntekijöidemme ja asiakkaidemme taustat tekevät Prismasta todella monipuolisen. Prisman sisäistä viestintää tehdään viroksi, venäjäksi ja englanniksi, ja työntekijöille viestitään useilla eri kanavilla. Kaikkien omia kansallispäiviä juhlitaan yhdessä. Prismassa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet “, Lankots sanoo.

S-ryhmällä on Virossa yhteensä 9 Prismaa.