Embargo 27.10.klo 10: Kansainvälinen ruokatalo Paulig ja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti HELSUS tutkivat yhteistyössä ensi kertaa elintarvikeketjun alkupäässä syntyvän ruokahävikin määrää. Alkutuotannossa syntyvän hävikin syiksi paljastuivat etenkin sadonkorjuuseen ja -käsittelyyn liittyvät tekijät. Kehittyville maille haasteita tuovat myös esimerkiksi puutteelliset varastointimahdollisuudet, pitkät kuljetusmatkat tai vaihtelut markkinatilanteessa. Maailmanlaajuisesti noin 14 prosenttia tuotetusta ruuasta päätyy hävikkiin ketjun alkuvaiheessa.
Antibiootteja on käytetty lähes 100 vuotta taistelussa bakteeriperäisiä infektioita vastaan. Pian antibioottien teollisen tuotannon alettua ja niiden käytön yleistyttyä myös eläintuotannossa huomattiin, että antibioottien lisääminen eläinten ruokaan vauhdittaa tuotantoeläinten kasvua. Biologista mekanismia ilmiön taustalla ei kuitenkaan tunneta. Vastikään julkaistussa tutkimuksessa Jyväskylän ja Helsingin yliopiston tutkijat valottavat tätä mekanismia. Tutkimuksen tulos viittaa vahvasti siihen, että antibioottien kasvua kiihdyttävä vaikutus saavutetaan immuniteetin kustannuksella.
Kalan kulutus on Suomessa suurempaa verrattaessa kulutustottumuksia EU27 maiden keskiarvoon. Suomalaisista 76 % ilmoittaa syövänsä kalaa vähintään kerran kuukaudessa. enemmän kalaa kulutetaan mm Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Suomi sijoittuu kymmenenneksi maiden kalankulutustottumuslistalla. Keskimäärin Euroopassa 64 % sanoo syövänsä kalaa vähintään kerran kuussa. Suurin osa kalasta ostetaan kaupoista ja valmistetaan kotona. Suomalaisista 95 % sanoo ostavansa kalan kaupasta. Ravintolassa kalaa kertoo syövänsä vähintään kerran kuussa noin viidennes suomalaisista, saman verran kuin EU27-maissa keskimäärin. Euroopan komission toimesta haastateltiin maalis-huhtikuussa EU- alueella 26699, joista Suomessa 1017 kuluttajaa.
Täysjyväviljavalmisteiden käytön lisääminen voisi alentaa merkittävästi tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta sekä sen hoitoon liittyviä kustannuksia Suomessa. Tämä selviää Itä-Suomen yliopiston…
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ilmo Arosen mittavan uran kestävä teema on ollut elinkeinoelämän ja tieteellisen tutkimuksen välisen vuoropuhelun ja yhteistyön tiivistäminen maatalous- ja ruoka-alalla. Tässä hän on onnistunut ainutlaatuisella tavalla. Aronen toimii Senior Advisorina Lantmännen Agro Oy:ssä sekä työelämäprofessorina ja dosenttina Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Britannia lähti EU:n sisämarkkinoilta ja muuttui kolmanneksi maaksi, kun Brexitin siirtymäkausi loppui 31.12.2020. Siitä lähtien Britanniasta tuotavat elävät eläimet ja…
Juustoportin kaurabrändi Friendly Viking’s Latte kaurakahvijuoma voitti World Plant-Based Taste Awards -kilpailussa Lontoossa parhaan juoman kategorian ja Greek Style O’gurt…
Taloustutkimuksen ja Kauppalehden tekemässä vuosittaisessa Brändien arvostus -tutkimuksessa listattiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös kasvisproteiinibrändejä. Tulokset olivat kannaltamme kovin mairittelevia:…
Suomalaislasten ruokailutottumusten tulisi muuttua merkittävästi lähestyäkseen kasvikunnan raaka-aineita painottavaa planetaarista ruokavaliota. Aikuisten esimerkki muutoksessa on tärkeä.
Vuoden 2021 Ammattikeittiöosaajaksi valittu Espoo Catering Oy:n aluepäällikkö Tarja Kinnunen on pidetty ja aikaansaava esimies. Titteli julkistettiin Ammattikeittiöosaajat ry:n syksyn seminaarissa Helsingissä 12.10.2021.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.