Nordic Fish Oy on ostanut Itä-Suomessa toimivan siian poikaskasvatukseen keskittyneen Terhontammi Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1993 perustettu Terhontammi Oy toimii Leppävirralla…
Suomalaiset haluaisivat tutkimusten mukaan syödä enemmän kotimaista kalaa. Kaksi kolmasosaa suomalaisten syömästä kalasta on tällä hetkellä tuotua, koska kotimainen kalastus ja vesiviljely eivät ole pystyneet vastamaan kysyntään. Luonnonvarakeskuksen politiikkasuosituksessa esitetään ratkaisuja, joilla tähdätään kotimaisen kalan käytön ja arvonlisän kaksinkertaistamiseen.
Startup Origin by Ocean Oy uuttaa eri ruskolevälajeista polysakkarideista muodostuvia ainesosia, joiden pääasiakasryhmät tulevat olemaan kosmetiikka-, tekstiili- ja elintarviketeollisuus. Määrällisesti…
Huoli maatalouden tuotantokyvystä ja maatalouden ympäristövaikutuksista kasvaa. Viljelykierto ja tuotannon monipuolistaminen sekä edistää muutoskestävyyttä että on taloudellisesti järkevää.
Lantmännen Unibake vastaa pullatuotteiden kysyntään ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin investoimalla uuteen pullanpaistolinjaan, joka otettiin tuotantokäyttöön alkuvuodesta. Uusi linja lisää aiemmin…
Olvi-konserni on liittynyt jäseneksi kansainväliseen Science Based Targets – aloitteeseen (SBTi) ja sitoutunut asettamaan kunnianhimoiset, tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Tavoitteilla rajoitetaan…
Alkon kansainvälinen tavarantoimittaja Pernod Ricard on päättänyt aloittaa alkoholijuomien toimitukset uudelleen Venäjälle. Uutinen on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja kritiikkiä. Reagoimme tilanteeseen lisäämällä valikoimassamme oleviin Pernod Ricardin tuotteiden hintalappuihin tiedon tuotteen toimittajasta.
Suomen kalamarkkinat ovat viime vuosien aikana joutuneet sopeutumaan kansainvälisten markkinoiden ja maailmanpolitiikan nopeisiin muutoksiin. Vuonna 2020 koronapandemia aiheutti erilaisia markkinahäiriöitä, ja viime vuonna alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti rajusti kalatalouden tuotantokustannuksia.
Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot on myönnetty. Palkinnot ovat arvoltaan 5000 euroa. Palkinnon saivat ilomantsilaisen Ravintola Parppeinpirtin yrittäjä Marjo Niiranen karjalaisten ruokaperinteiden ja ruokakulttuurin eteen tekemästä työstään, aitoolaisen Penttilän tilan isäntä Heikki Penttilä tunnustuksena kotimaisten raaka-aineiden ja perinneruokien tunnettuuden lisäämisestä sekä lähiviljan jalostaja, paikallismylly Vääksyn Mylly.
Kalaneuvos toteuttaa mittavan, koneisiin ja prosesseihin kohdistettavan miljoonan euron investoinnin vuoden 2023 aikana.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.