
RuokaTutka -hankkeelle viestintäpalkinto
Monivuotinen ruokakasvatushanke RuokaTutka voitti marraskuussa Finnish Comms Awards -viestintäalan kilpailussa julkishallinnon ja järjestöjen kategorian. Voitto kertoo ruokakasvatuksen tärkeydestä sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja opettajien tekemän työn arvostuksesta.
RuokaTutka-hanke on tukenut lasten ja nuorten ruokakasvatusta jo yli neljän lukuvuoden ajan. RuokaTutka tarjoaa varhaiskasvattajille ja opettajille maksuttomia ja pedagogisesti mietittyjä materiaaleja ruokakasvatuksen työkaluiksi. Hankkeen tavoitteena on herättää lasten ja nuorten aito kiinnostus ruokaan, ruuan alkuperään ja ruuan aistittaviin ominaisuuksiin ja näin edistää terveellisempiä ruokailutottumuksia.
Valtakunnallisessa viestintäalan Finnish Comms Awards 2021 -kilpailussa RuokaTutka-hanke sai tunnustusta ja voitti Julkishallinto ja järjestöt -kategorian. Kilpaillussa kategoriassa saavutettu voitto kertoo kasvatusalan arvostuksesta sekä kasvatusalan ammattilaisten tarjoaman ruokakasvatuksen tärkeydestä.
Kilpailun 36-henkisen tuomariston perusteluissa korostui etenkin hanketyön pitkäjänteisyys sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
”Monitahoinen, pitkäjänteinen, vuorovaikutteinen, informativiinen, aktivoiva ja vaikuttava viestintätyö, joka tavoittaa kattavasti kohderyhmänsä, lapset ja nuoret, ja heidän kanssaan työskentelevät ammattikasvattajat. Esimerkki hyvin suunnitellun, resursoidun ja toteutetun viestintäyhteistyön mahdollisuuksista saada aikaan muutosta ja kestäviä tuloksia ikäluokat tasapuolisesti tavoittaen.”
Kiitos kuuluu varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja opettajille
RuokaTutkan materiaalien suunnittelussa on hankevuosien aikana ollut mukana runsaasti varhaiskasvatuksen ammattilaisia sekä eri luokka-asteiden ja oppiaineiden opettajia. Hankkeen aikana on myös saatu arvokasta palautetta lukuisilta opettajilta ja varhaiskasvatuksen ammattilaisilta.
”Kiitämme kaikkia RuokaTutkan sisältöjä kehittäneitä ja käyttäneitä opettajia sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisia aktiivisesta palautteesta, jonka avulla RuokaTutkan sisältöjä on voitu kehittää. Olemme yhdessä vahvistaneet ruokakasvatuksen roolia osana lasten ja nuorten arkea”, toteaa RuokaTutka hankkeesta vastaava Kaiku Cocommsin viestintäkonsultti Maria Ketola.

Suosittelemme artikkelia

Kotimainen kala on terveellistä, ympäristömyrkyistä huolimatta

Rohkeasti mukaan hankemaailmaan

Miljoonarahoitus suomalaisille biotalousalan tutkimus- ja kehityshankkeille

S-ryhmä käynnisti hankkeen luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi banaaniviljelmillä Costa Ricassa

MMM on myöntänyt rahoituksen 13 hankkeelle, jotka vievät käytäntöön Hiilestä kiinni -kokonaisuudessa tuotettua ilmasto-osaamista ja tietoa
