
Goodiolle palkinto kansainvälisessä ruokakilpailussa
Kotimaisen suklaabrändi Goodion Nordic Flavors -tuoteperheen Metsä-suklaa on voittanut hopeaa Specialty Food Associationin (SFA) sofi-kilpailussa. Maailman arvostetuimpiin lukeutuvassa ruoka-alan kilpailussa asiantuntijapaneeli arvioi tuotteita maun, raaka-aineiden laadun ja innovatiivisuuden perusteella.
– Olemme erittäin otettuja tästä kunniasta. Tuotekehityksemme lähtökohtana oli nostaa esille suomalaista luontoa ja kulttuuria, missä myös onnistuimme erinomaisesti. Tietääkseni olemme myös ensimmäinen suomalainen yritys, joka sofi-palkinnon voittaa, toteaa Goodio USA:n toimitusjohtaja Jussi Salonen.
Tuotteet eroavat Goodion perusvalikoimasta siten, että suklaan päälle on ripoteltu kunkin luonnon elementin mukaisia raaka-aineita. Tuoteperhe sisältää neljä makua: Kukka, Meri, Metsä ja Marja. Metsä-suklaata koristavat kuusenkerkkä, metsäkristalli sekä koivun lehdet.
Goodion Nordic Flavours -tuoteperhe on tehty kansainvälistä kuluttajaa ajatellen, jolle Suomen luonto on puhdas ja eksoottinen.
– Haluamme tarjota mahdollisuuden tutustua suomalaisiin uniikkeihin makuihin ja mahdollistaa makumatkan pohjoismaiseen luontoon, Salonen jatkaa.
Specialty Food Associationin (SFA) sofi-kilpailu on järjestetty jo 47 vuoden ajan. Tänä vuonna kilpailuun osallistui yli 2000 tuotetta, joista yhteensä 148 palkittiin 39 eri kategoriassa. Goodion suklaat kilpailivat suklaakategoriassa. Tuomarointi toteutettiin asiantuntijoiden toimesta sokkotesteinä.
Viime vuonna Goodion Nordic Flavors -suklaat voittivat USA:ssa järjestetyssä Northwest Chocolate -festivaalissa palkinnon sarjassa ”Packaging Award for Outstanding Design”. Nordic Flavors -suklaat ovat saatavilla Suomessa valikoiduissa erikoiskaupoissa.
Goodion kuvapankkiin pääset täältä.
Goodion visio on olla aidosti läpinäkyvä yritys, joka tarjoaa laadukkaita tuotteita ihmisten hyvinvoinnin tueksi. Yrityksen tavoitteena on uudistaa koko suklaa- ja elintarvikealaa omalla esimerkillään, jossa yhdistyvät suomalaiset vahvuudet: puhdas rehellinen tuotantoketju, upea design-osaaminen ja herkullinen hyvinvointi. Goodion tuotteet valmistetaan alusta loppuun Helsingissä vankkumattomalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä.
Suosittelemme artikkelia

Vuoden lähiruokateko 2025 -palkinto Ease Organic Oy:lle

Tervetuloa meille töihin

Suomalainen KING Konjac voitti maailman parhaan ruokainnovaation palkinnon Pariisin SIAL -tapahtumassa

Elintarvikealalla rakennetaan monimuotoista yrityskulttuuria

Private label -toiminta voi auttaa kansainvälistymään
