Elintarvikealalla rakennetaan monimuotoista yrityskulttuuria
Kansainvälisten osaajien merkitys elintarvikealalla kasvaa. Työhön johtavan maahanmuuton lisäksi tarvitaan osaamista kansainvälisten työntekijöiden rekrytoinnista ja inklusiivisen työyhteisön rakentamisesta.
Suomessa ikäluokat pienenevät ja työikäisten määrä vähenee, eikä kasvavaan osaajatarpeeseen pystytä vastaamaan pelkästään suomalaisella työvoimalla. Myös ruokia ja juomia valmistavissa yrityksissä tarvitaan tulevaisuudessa lisää kansainvälisiä osaajia.
Joissakin elintarvikealan yrityksissä kansainvälisen työvoiman merkitys on suuri jo nyt. Alalla on yrityksiä, joiden henkilöstöstä jopa 80 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea.
Toisaalta monet ottavat vasta ensiaskeleitaan ulkomaisten osaajien rekrytoinnissa.
– Tulevaisuudessa kansainvälisten osaajien merkitys elintarvikealalla kasvaa entisestään. Yritykset rekrytoivat ulkomaisia työntekijöitä sekä Suomessa jo olevista henkilöistä että rekrytointikumppanien avulla suoraan kohdemaista, johtaja Anne Somer Elintarviketeollisuusliitosta kertoo.
Työvoiman tarve on nostanut kansainvälisten työntekijöiden rekrytoinnin, heidän sitouttamisensa ja inklusiivisen* työyhteisön rakentamisen isoksi teemaksi ruoka-alalla.
Työhön johtavaa maahanmuuttoa on sujuvoitettava lainsäädännöllisin toimin, mutta rinnalla on vahvistettava myös yritysten omaa osaamista inklusiivisen työkulttuurin luomisesta.
– Jäsenyrityksemme ovat tunnistaneet tärkeäksi vahvistaa osaamistaan kansainvälisessä rekrytoinnissa ja työntekijöiden sitouttamisessa. Ulkomailta tulevien työntekijöiden täytyy tuntea olevansa aidosti tervetulleita ja viihtyä, jotta he myös pysyvät yrityksissä. Työyhteisön kansainvälistyminen on iso asia, joka vaatii monen asian huomioimista ja muutoksen johtamista kaikilla yrityksen tasoilla, johtava asiantuntija Maiju Korhonen kertoo.
Elintarviketeollisuusliitto haluaa tukea jäsenyrityksiään kansainväliseen rekrytointiin liittyvän osaamisen vahvistamisessa. Uusi Kansainvälisen työvoiman rekrytoiminen elintarviketeollisuudessa -opas on siinä yksi keino. Opas tarjoaa ohjeita kansainvälisen rekrytoinnin eri vaiheisiin sekä yritysesimerkkejä ja vinkkejä kansainvälisten työntekijöiden houkuttelemiseen, rekrytointiin ja sitouttamiseen.
Oppaan lisäksi yritysten kykyä rekrytoida ulkomaisia työntekijöitä ja rakentaa inklusiivista työyhteisöä tukevat aiheesta järjestetyt webinaarit ja työpajat.
Kansainvälisen työvoiman rekrytoiminen elintarviketeollisuudessa: Miten houkutella, rekrytoida ja sitouttaa monimuotoista työvoimaa -oppaan on ETL:lle tehnyt Inklusiiv Oy. Opas on tarkoitettu vain ETL:n jäsenyritysten käyttöön.
*Inklusiivisuus on sellaisen ympäristön luomista, jossa kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti ja jokainen kokee tulevansa kuulluksi.
Kommentit