
Brightplus Oy sai Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnon
Palkinto luovutettiin keskiviikkona 8.6.2022 ChemBio Finland 2022-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Brightplus Oy:lle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.
Teollisuuden sivuvirroista funktionaalisia tuotteita
Vuonna 2014 perustettu Brightplus Oy hyödyntää esimerkillisesti useiden eri teollisuudenalojen sivuvirtoja funktionaalisten biomateriaalien valmistamisessa. Yrityksen kehittämällä BrightBio-teknologialla voidaan valmistaa biopohjaisia materiaaleja korvaamaan fossiilipohjaisia muoveja ilman suuria muutoksia tuotantoprosessissa. Innovaatio on erinomainen esimerkki kiertotaloudesta, jossa on luotu uutta teknologiaa. Brightplussan valmistamilla biomuoveilla on laajat markkinat ja niitä voidaan käyttää esimerkiksi kuluttajatuotteissa, pakkausteollisuudessa ja rakentamisessa.
”Lämmin kiitos Suomalaisten Kemistien Seuralle tunnustuksesta vihreän kemian innovaatiollemme. On hienoa, että kemian merkitys kiertotalousinnovaatioissa huomioidaan, tämä on erityisen lämmittävä palkinto koko tiimillemme”, iloitsee toimitusjohtaja Milja Hannu-Kuure.
Brightplussan innovaation kaupallinen potentiaali on realisoitunut hyvin ja yritys on lupaavalla kasvu-uralla. Sivuvirtojen hyödyntämisellä on huomattava liiketoimintapotentiaali erityisesti, kun öljyriippuvuutta halutaan vähentää ja tuotteiden hiilijalanjälkeä pienentää maailmanlaajuisesti.
Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit
Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalouspalkinto ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryllä suunnittelema teos. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.
Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) on sitoutumaton tieteellinen seura. SKS korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.
Suosittelemme artikkelia

Jukolan Juuston Aito Cheddar Vintage ja Valio Viola® maustamaton tuorejuusto laktoositon ovat Suomen parhaat juustot 2024

Näytteenotto osana omavalvontaa: miksi, miten, ja mitä hyötyä?

Uusi puheenjohtaja pyrkii varmistamaan viisaat päätökset
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella

Viivi Wanhalinna aloittaa toiminnanjohtajana Elintarviketieteiden Seurassa
