
Ruokateknologia-startup Hailia Nordic Oy avaa syksyllä tehtaansa Karkkilaan
Remonttityöt ovat täydessä vauhdissa ja tuotanto aloitetaan loppuvuoden aikana.
Hailia Nordic Oy:n liikeideana on luoda uutta teknologiaa ja osaamista nykyisin alihyödynnettyjen, ilman kasvatusresursseja kasvavien ja kestävien pikkukalakantojen hyödyntämiseksi. Uuden helposti skaalautuvan teknologian avulla paikallisista pikkukaloista voidaan tehokkaasti ja monipuolisesti valmistaa maistuvia, helppokäyttöisiä ja terveellisiä tuotteita, joiden käyttö edistää ympäristön ja erityisesti vesistöjen tilaa.
Suomalaisten kalansyönti on lisääntynyt viime vuosina, mutta yli 80 % syödystä̈ kalasta on tuontia.
Suomen silakkasaalis on vuodessa noin 100 miljoonaa kiloa, joka vastaa kokoluokaltaan Suomessa tuotettavien naudanlihan ja broilerin vuosittaisia tuotantomääriä. Iso osa tästä̈ vuosittaisesta silakkasaalista päätyy rehuksi tai kalajauhoksi ja vain 3 % hyödynnetään suomalaisissa keittiöissä̈ ruuaksi. Hailia Nordic Oy:n teknologiasta ja tuotekehityksestä vastaavan johtajan Otto Kaukosen mukaan silakka ja muut alihyödynnetyt pikkukalat voidaan uuden teknologian avulla nostaa jälleen tärkeäksi osaksi kotimaista ruoantuotantoa ja lisäksi käyttöönotettavaa teknologiaa voidaan tulevaisuudessa soveltaa myös muilla markkina-alueilla.
– Karkkila paikkakuntana on osoittautunut hyväksi paikaksi Hailian tuotannolle. Pääkaupunkiseutu kaikkine yhteistyöverkostoineen on sopivalla etäisyydellä ja samalla Karkkilasta löytyy pienemmän paikkakunnan läheiset palvelut ja hyvät kumppanit. Entisenä elintarviketehtaana Yrittäjäntien kiinteistö täytti monelta osin tuotantomme vaatimukset, mutta remontointiakin tarvitaan nykystandardien mukaisten vaatimusten täyttämiseksi. Juuri nyt tehtaalla on käynnissä saneerausurakka, jossa mm. puretaan ja siirretään väliseiniä, uusitaan lattiapintoja ja tehdään sähkö- ja ilmastointitöitä. Myös toimisto- ja sosiaalialat remontoidaan pinnoiltaan. Alkusyksystä aloitetaan tuotantolaitteiden asennukset ja samalla yritys alkaa toden teolla rekrytoimaan tuotantohenkilökuntaa, kertoo Hailia Nordic Oy:n toimitusjohtaja Michaela Lindström.
– On hienoa saada olla mukana kertomassa tätä hyvää yritysuutista. Olemme todella iloisia, että Hailia Nordic löysi Karkkilasta innovatiivista toimintaansa edistävän ympäristön. Ratkaisu rikastuttaa alueemme elinkeinotoimintaa sekä vahvistaa työllisyyttä. Toivotamme Hailia Nordicin erittäin lämpimästi tervetulleeksi Karkkilaan, toteaa kaupunginjohtaja Tuija Telén.
Hailia Nordic Oy:lle on myönnetty tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta sekä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta kehitystyöhön ja tuotannon käynnistämiseen. Lisäksi Hailia Nordic Oy on saanut mukaan sijoittajaksi ruokateknologiaan keskittyvän pääomarahasto Nordic FoodTech VC:n.
Suosittelemme artikkelia

Hailia voittoon YK:n ruokateknologiakilpailussa kala-alan resurssitehokkuutta mullistavalla innovaatiolla

Hailia ja Hätälä luovat yhteistyössä lohen sivuvirroista raaka-aineen horeca-alalle

Hailian ruokateknologia on listattu Euroopan kiinnostavimpien kiertotalousratkaisujen joukkoon: Edistää fiksumpaa kalataloutta
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella

Hailian uudet pikkukalatuotteet poistavat esteet kotimaisen kalan valitsemisen tieltä
