TiedotteetVTT

Kahvintuotantoa kestävästi Suomessa: VTT:n bioreaktorissa kasvisoluista kasvatettu kahvi tuoksuu ja maistuu

Kahvi on hyvä esimerkki usein kestämättömästi ja epäeettisesti tuotetusta maataloustuotteesta. Sen kysyntä kasvaa, mutta viljelyala pienenee ilmastonmuutoksen vuoksi. Viljelyalan lisääminen johtaa metsäkatoon erityisesti herkissä sademetsissä. VTT kehittää ruoantuotantoa kasvisolujen avulla ja on nyt tuottanut ensimmäiset kahvierät laboratoriossaan Espoossa.

Kahvin bioteknologinen tuotanto alkoi VTT:n laboratoriossa kahvisoluviljelmän perustamisesta. Kun solulinja saatiin kasvamaan hyvin, se siirrettiin bioreaktoreihin suuremman biomassamäärän tuottamiseksi. Kahvisolukon eli kasvisolubiomassan koostumus analysoitiin ja sille kehitettiin sopiva paahtoprosessin. Lopuksi VTT:n koulutettu aistinvarainen arviointipaneeli arvioi tämän uuden kahvin. Kehitystyöhön osallistui VTT:n kasvibiotekniikan, kemian ja elintarviketieteen asiantuntijoita.

”Koulutettu aistinvarainen arviointipaneelimme ja analyysitulokset osoittivat, että paahdetun kahvisolukon profiilissa oli tuoksun ja maun osalta paljon yhtäläisyyksiä tavallisen kahvin kanssa. Kahvinvalmistusta voidaan kuitenkin pitää omana taiteenlajinaan, ja siihen liittyy toistoon perustuvaa optimointia asiantuntijoiden valvonnassa. Tutkimustyömme toimii tällaisen työn perustana”, kertoo tutkimustiimin päällikkö, Heiko Rischer VTT:stä.

Tällä hetkellä kaikki laboratorio-olosuhteissa tuotettu kahvimateriaali on kokeellista ruokaa, ja sen markkinointi EU-maissa edellyttää viranomaishyväksyntää uuselintarvikkeeksi. Yhdysvalloissa markkinointi edellyttää FDA:n (Food and Drug Administration) hyväksynnän.

Teknisesti tämän uuden kahvin tuotantoprosessi perustuu olemassa olevaan ja vakiintuneeseen teknologiaan, kuten bioreaktorin käyttöön. Ajatus kahvisolujen käytöstä kahvin valmistukseen esitettiin P.M. Townsleyn julkaisussa ensimmäisen kerran vuonna 1974.

”Ensimmäisen kupin nauttiminen oli jännittävä kokemus”, kertoo Rischer. Hän arvioi, että olemme vain noin neljän vuoden päässä tuotannon käynnistämisestä ja viranomaisten hyväksynnän saamisesta.

”Kasvisolujen kasvattaminen vaatii prosessin skaalauksen ja optimoinnin erityistä asiantuntemusta. Kahvisolukon jatkojalostus ja tuotekehitys sekä viranomaishyväksyntä ovat seuraavia askeleita matkalla kohti kaupallista tuotetta. VTT:ssä hanke on osa tavoitetta kehittää perinteisille maataloustuotteille bioteknologisia valmistustapoja. Tätä varten käytämme monia erilaisia isäntäsoluja – kasvisolujen lisäksi myös mikrobeja. Tutkimuksellamme olemme osoittaneet, että kahvin bioteknologinen tuottaminen laboratoriossa on mahdollista”, sanoo Rischer.

Hanke kytkeytyy VTT:n strategisiin tutkimusalueisiin, joiden tavoitteena on ratkaista aikamme suurimpia haasteita. Soluviljely on yksi keino edetä kohti kestävämpää elintarviketuotantoa.

”VTT tekee yhteistyötä sekä pienten että suurten yritysten kanssa ja tukee niitä tuotekehitysmahdollisuuksien käynnistämisessä. Loppujen lopuksi kaikkien toimien seurauksena pitäisi olla kestävämpää ja terveellisempää ruokaa kuluttajien hyödyksi”, toteaa Rischer.

Viite: P.M. Townsley (1974), Production Coffee from Plant Cell Suspension Cultures. Can. Inst. Food Sci. Technol. J. 7: 79-81.

Video: https://www.youtube.com/watch?v=THTYMIaOb5k