
Ruotsalaistutkijat: Ultraprosessointi-termiä ei pitäisi käyttää
Joukko Lundin ja Örebron yliopistojen sekä Chalmersin teknisen yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden tutkijoita antoi toukokuun lopussa julkilausuman, jonka mukaan ultraprosessointi-termin käytöstä tulisi luopua. Lausunto liittyy toukokuussa julkaistuun Processade livsmedel -raporttiin, jonka tavoite on kerätä yhteen faktoja elintarvikkeiden prosessoinnista ja sen vaikutuksista tuotteeseen.
Taustalla on, että ultraprosessoinnin määritelmä on epätarkka. Elintarvikkeiden luokittelu prosessoinnin määrän mukaan ei tutkijoiden mukaan ole täsmällistä eikä yksiselitteistä. Kritiikki kohdistuu etenkin NOVA-järjestelmään, joka on tehnyt ultraprosessointi-termin tunnetuksi.
– Termi ultraprosessointi esiintyy vain luokitteluissa, eikä se ole vakiintunut elintarviketieteisiin. Raporttimme osoittaa, että termin määrittelyssä on liikaa epäselvyyksiä, jotta sitä voisi uskottavasti käyttää, sanoo elintarviketieteilijä Cecilia Nälsén, eräs raportin kirjoittajista.
Suurin ongelma on, että osa ultraprosessoiduiksi luokitelluista elintarvikkeista sisältää runsaasti suolaa, sokeria ja tyydyttyneitä rasvoja, mutta toiset taas ovat terveellisiä. Joissain sittemmin kritisoiduissa tutkimuksissa on esimerkiksi väitetty, että ultraprosessoitu ruoka on riski tietyille sairauksille kuten sydän- ja verisuonisairauksille tai tyypin 2 diabetekselle.
Lähde: Nutritionsfakta.se
Suosittelemme artikkelia

EU-parlamentti: PFAS ja BPA kielletään, pakkausten uudelleenkäyttö vaatii lisäselvitystä
