
Kauratuotteet ja sivuvirrat valokeilassa
Euroopan suurilla ruoka-alan messuilla korostuivat ekologisuuteen liittyvät trendit.
Salon International Alimentaire (SIAL) Pariisissa ja Anuga Kölnissä järjestetään vuorovuosin. Viime vuonna koronasekamelskan jälkeen oli lokakuussa SIALin vuoro.
Näytteilleasettajia SIALissa oli 127 maasta yli 7 000, joista muita kuin ranskalaisia 90 prosenttia. Kävijöiden määrä oli likimain sama kuin edellisillä messuilla vuonna 2018 ennen koronaa, noin 265 000, joista ulkomaalaisia 85 prosenttia. Anti oli muutoin melko tavanomaista ja painottui Etelä-Euroopan tuotteisiin, mutta huomiota herättivät kiertotalouden sovellukset, kasvisvyöry, aasialaisen ruuan runsaus ja näkyvyys sekä innovaatioiden ja aloittavien yritysten esittely.
Food Ingredients Europe -tapahtuma (FIE) on perinteisesti kiertänyt Pariisissa, Frankfurtissa ja Lontoossa, joista viimeksi mainittu nyt Brexitin jälkeen on jäämässä pois. Kävijämäärä on kymmenesosa SIALista, lähinnä asiantuntijoita ja ammattiostajia. FIE keskittyy raaka-aineisiin, mutta sielläkin tavanomainen tarjonta painottui eteläisen Euroopan raaka-aineisiin, oliiveja ja etenkin oliiviöljyä oli tarjolla ylirasvoittumiseen asti. Kiinnostavinta FIEssäkin oli innovaatioiden ja aloittavien startup-yritysten esittely.
Molemmilla messuilla oli esillä paljon kauraa monessa muodossa, nesteenä ja kiinteänä. Valmiit tuotteet olivat enimmäkseen erilaisia välipaloja, kaurajuoma on jo niin nähty. Kauraraaka-aineissa painottuivat erilaiset toiminnalliset ominaisuudet, kaurajauho ja sen jakeet toimivat niin emulgaattoreina kuin sakeuttajina. Gluteenittomuus oli esillä liki jokaisella esittelijällä.

Uutuustuotteita mäskistä
Aiemmin rehuksi tai jätteeksi menneiden sivuvirtojen hyödyntäminen oli molemmilla messuilla näkyvästi esillä. Panimomäskiä oli hyödynnetty Berliinin teknisen yliopiston valmistamaan maidonkaltaiseen tuotteeseen ja usean eri yrityksen valmistamiin toiminnallisiin kuivatuotteisiin.
Aprikoosinkivistä tehtyä maidon korviketta oli myös näytillä. Champagnen alueen viinirypäleiden siemenistä oli jalostettu runsaasti polyfenoleja sisältävää hapettumisen estoainetta. Perunasta tehtyä juuston kaltaista tuotettakin löytyi. Muovisten mehupillien kielto on luonut markkinaa luomurukiin oljista tehdyille pilleille.
FIE järjestettiin epidemia-aikana virtuaalisena, mutta sen anti on eläviä messuja huonompi. Kävijäkokemus olisi vielä parempi, jos messujärjestäjät voisivat taata ranskalaisen yhteiskunnan toiminnan edes messujen aikana. Lakko siellä, mielenosoitus täällä, silloin tällöin toimiva julkinen liikenne, siivottomuus ja yleinen sekamelska saavat ihmettelemään, miten maa ylipäätään voi toimia.
Mutta niinhän kenraali de Gaulle jo totesi aikoinaan, että on mahdotonta hallita maata, jossa on 40 erilaista juustoa. Ja kohta niitä on vielä lisää, kunhan juustonkorvikkeet ja bioteknisesti tuotettu kaseiini tulevat peliin mukaan.

Lisätietoja:
Suosittelemme artikkelia

Ekosysteemi muotoutuu yhdessä tehden

Parempaa rakennetta kauratuotteisiin

Tulevaa polttoainetta
Kumppanisisältö: Raisio

Ei ihan peruskauraa – Kotimaista kauraa leipomoiden tarpeisiin

Luke: Ruokatoivoa miljardien arvosta
