Ruoka-alan startupit saivat VTT:n vetämän kiihdytysohjelman menestyksekkäästi päätökseen

Kaksi tiimiä jatkaa kisaamaan 100 000 euron palkinnosta Food Venture Summitiin.

Kymmenen pohjoismaista startupia osallistui ensimmäiseen kiihdytysohjelmaan VTT:n johtamassa FAN Nordic Hubissa. Tiimit hioivat taitojaan ja loivat kontakteja alan johtavien asiantuntijoiden tuella. Kaksi startupia eniferBio ja Mycorena valittiin kilpailemaan eurooppalaiseen Food Venture Summit -tapahtumaan.

Helsingissä toimiva FAN Nordic Hub on yksi kuudesta kiihdyttämöstä eurooppalaisessa EIT FAN -verkostossa (Food Accelerator Network), jonka tavoitteena on edistää kestävän ruokajärjestelmän kehitystä. Kiihdyttämö on juuri saanut päätökseen neljä kuukautta kestäneen kiihdytysohjelman, johon osallistui kymmenen pohjoismaista startupia. 

“Pohjoismaisen FAN-ohjelman johtaminen on ollut meille avartava kokemus. Se on osoittanut startupien valtavan potentiaalin ja tarjonnut meille mahdollisuuden auttaa niitä matkalla menestykseen”, sanoo FAN Nordic Hubin johtaja, VTT:n co-creation manager Mirva Lampinen.

Ohjelma huipentui Demo Day -tapahtumaan, jossa startup-tiimit esittelivät liiketoimintansa sijoittajille, kumppaneille, medialle sekä tuomareille. Tuomarit valitsivat kaksi tiimiä, suomalaisen eniferBion ja ruotsalaisen Mycorenan, eurooppalaiseen EIT Food Venture Summit -tapahtumaan, jossa ne kilpailevat muista kiihdyttämöistä tulevien tiimien kanssa kolmesta 100 000 euron palkinnosta. eniferBion teknologian avulla biojalostamot voivat tehdä alihyödynnetyistä laimeista sivuvirroista kannattavasti arvokasta proteiinia, yksisoluista Pekilo-mykoproteiinia, jota voidaan käyttää esimerkiksi kalanrehun raaka-aineena. Mycorena on puolestaan kehittänyt sieneen pohjautuvan Promyc™-mykoproteiinin, joka on erinomainen ravintosisällöltään sekä ruuanlaitto-ominaisuuksiltaan.

“Olemme iloisia eniferBion ja Mycorenan puolesta ja ylpeitä kaikista FAN Nordic Hubin taitavista, innovatiivisista ja ahkerista tiimeistä. Tiimit edistyivät erinomaisesti työskennellessään mentoreidensa sekä muiden alan johtavien asiantuntijoiden kanssa. Nämä puolestaan sitoutuivat hienosti tiimien kanssa työskentelyyn”, sanoo FAN Nordic Hubin ohjelmapäällikkö Paolo Borella.

Kuuden kiihdyttämön verkostosta valitaan lokakuun loppuun mennessä vielä kaksi ylimääräistä tiimiä, jotka pääsevät osallistumaan startupien yhteiseen tapahtumaan, Food Venture Summitiin. 

Maailmanluokan kumppanit tarjosivat asiantuntemustaan

Ohjelma kokosi yhteen 150 asiantuntijaa eri puolilta maailmaa valmentamaan startup-tiimejä. Jokainen tiimi sai mentorin sekä mahdollisuuden osallistua lukuisiin asiantuntijoiden pitämiin työpajoihin ja luentoihin.

Asiantuntijat jakoivat ajatuksiaan markkinoiden ja sääntelyn näkymistä sekä parhaita käytäntöjään, jotka koskivat muun muassa liiketoiminnan kehittämistä, kansainvälistymisstrategiaa ja varainhankintaa. Yhdessä suosituimmista työpajoista kukin startup kutsui valitsemansa yrityksen suunnittelemaan yhteistä tuotekehitystä ja jopa neuvottelemaan sopimuksesta.

EIT FAN -verkoston tuella FAN Nordic Hub onnistui löytämään ja houkuttelemaan ohjelmaan asiantuntijoita kansainvälisistä kumppaniyrityksistä, kuten Nestlé, Amcor ja Döhler. FAN Nordic Hubin paikallisina kumppaneina toimivat Valio ja Helsingin yliopisto. 

“Yhteistyö sujui mainiosti. Oli hienoa päästä seuraamaan läheltä uusia, eurooppalaisia
ruokainnovaatioita. Keskustelut kiihdyttämön osallistujien kanssa haastoivat meidän omaa ajatteluamme, ja samalla oli kiva nähdä, miten startupien ajattelu kehittyi ohjelman aikana. Mentoroinnista oli siis hyötyä puolin ja toisin”, sanoo Valion innovaatiopäällikkö Soila Kananen.

”Meille oli tärkeää tarjota tähän ohjelmaan asiantuntemustamme muun muassa elintarvike- ja ravitsemustieteestä ja kestävästä kehityksestä sekä ymmärrystämme kuluttajista ja markkinoista. Pyrimme luomaan järjestelmällistä innovaatioyhteistyötä suomalaisen ruoka-alan arvoverkoston kanssa. Ohjelma tukee meitä tässä tavoitteessa erinomaisella tavalla”, sanoo maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Ritva Toivonen Helsingin yliopistosta.
 

Ensi vuonna uusi kierros, uudet startupit

Tammikuusta 2021 alkaen FAN Nordic Hub ottaa vastaan hakemuksia seuraavaan kiihdytysohjelmaan. Ohjelma on avoin startup-tiimeille, jotka tulevat Pohjoismaista, Baltiasta ja Puolasta, sekä asiantuntijoille ympäri maailmaa.  “Uskomme yleiseurooppalaisten hankkeiden voimaan ja olemme ylpeitä yhteistyöstämme VTT:n, Helsingin yliopiston sekä Valion kanssa Pohjoismaissa. Yhdessä tuemme ruoka-alaan vahvasti vaikuttavia startupeja”, sanoo EIT FAN -verkoston päällikkö Christoph Mandl.”Meillä on Euroopassa ruokajärjestelmän muutokseen liittyviä haasteita, joita ei voida ratkaista ilman alaa mullistavia innovaatioita, ja sellaisia kehittävät taitavat yrittäjät sekä nopealiikkeiset startupit. Startupit muodostavat palapelin olennaisen pala selkeämmin kuin koskaan, ja olemme ylpeitä voidessamme tukea niiden kasvua.” 

Kommentit

Jätä kommentti