Perfat Technologies tavoittelee rasvallaan Aasian markkinoita

Kasviöljypohjainen kovan rasvan vaihtoehto syntyy kuidun avulla.

Suomalainen Perfat Technologies Oy on patentoinut oleogeeliteknololgian, jolla mistä tahansa juoksevasta kasviöljystä saadaan ravintokuidun avulla toiminnallisesti koviin rasvoihin vertautuva tuote.  

Prosessissa rasvaa ei muunneta kemiallisesti, eikä tuote tarvitse uuselintarvikelupaa. Öljynä voi käyttää mitä hyvänsä paikallisesti suosittua öljyä – Pohjoismaissa rypsiä ja rapsia, muualla vaikkapa auringonkukka- tai soijaöljyä. Kuituna on hyödynnetty maissikuitua, mutta muutkin laadut sopivat. 

– Tuotteen terveyshyötyjä ovat parempi rasvan laatu, jonkin verran pienempi energiasisältö ja bonuksena vielä kuidun tuomat hyödyt. Teknologia mahdollistaa myös erilaisten bioaktiivisten elementtien tai vitamiinien lisäämisen, toimitusjohtaja Jyrki Lee-Korhonen sanoo. 

Reseptiikkaa säätämällä rasvasta saa erilaisiin elintarvikesovelluksiin sopivia vaihtoehtoja, joko pehmeähköjä hiukan majoneesia kovempia tai leikattavia, jääkaappikylmään voihin vertautuvia. 

Lee-Korhonen sanoo, että neutraalin makuinen tuote soveltuu esimerkiksi leipomoteollisuuteen korvaamaan sekä terveyden että ympäristön kannalta ongelmallisia palmu- ja kookosöljyjä, joista moni yritys nyt pyrkii eroon.  

Sitä on kokeiltu myös makeisteollisuudessa suklaan täytteissä sekä kasvipohjaisissa tuotteissa, joissa tarvitaan rasvaa antamaan suutuntumaa. 

Kiihdyttämöt tukena 

Perfat Technologiesin juuret ovat Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa, joka tunnettiin nimellä Oleoflow. Hanketta tuki muun muassa Business Finland reseach to business -rahoituksellaan. 

Yritys on parhaillaan mukana EIT Food Rising Stars -ohjelmassa, joka on suunnattu kaupallistamisvaiheessa oleville startupeille. Ohjelma tarjoaa koulutuksen lisäksi mahdollisuuksia osallistua messuille ja tukee yritysten hankkeita löytää uusia markkinoita tuotteillensa.  

Lee-Korhonen kertoo, että tavoitteena on tuoda ensimmäinen, teollisuuteen suunnattu kaupallinen tuote markkinoille vuoden 2025 loppuun mennessä. Tähänastiset kaupalliset asiakkaat ovat olleet tutkimus- ja kehityshankkeissa, joissa on kehitetty tuotetta kyseisille yritykselle. 

Syyskuussa Perfat Technologies tiedotti keräämästään 2,5 miljoonan euron rahoituksesta. Se kohdentuu myynnin ja markkinoinnin organisaation vahvistamiseen ja tuotantoprosessin skaalaamiseen liittyviin tutkimuksiin. Tiimiin on rahoituksen turvin rekrytoitu jo syyskuussa kolme uutta työntekijää. 

Perfat Technologies ei valmista tuotettaan itse, vaan hyödyntää alihankkijoita. Tuotanto aloitetaa, ainakin aluksi, Suomen ulkopuolella, sillä Suomesta ei ole löytynyt sopimusvalmistajia. 

Singaporen kautta Aasian markkinoille 

Teknologia on herättänyt kiinnostusta myös suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja hyviä keskusteluja on käyty. Perfat Technologies tähtää kuitenkin ennen kaikkea suuriin volyymeihin globaaleilla markkinoilla. Yritys on jo ollut aktiivinen Yhdysvalloissa ja on hiljattain alkanut kartoittaa myös Aasian markkinoita. 

Marraskuussa Perfat Technologies osallistuu Singapore International Agri-Food Weekin (SIAW) lippulaivatapahtumaan, Asia-Pacific Agri-Food Innovation Summitiin tavoitteenaan löytää aasialaisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. 

– Meille on tullut kyselyitä suoraan aasialaisilta yrityksiltä, mutta tavoitteemme on etsiä systemaattisesti parhaita potentiaalisia kumppaneita alueelta, Lee-Korhonen sanoo. 

Singapore on Lee-Korhosen mukaan hyvä ponnahduslauta Aasian markkinoille: maan lainsäädäntö on toimiva ja yhteiskunta strukturoitu. Siellä on avoin suhtautuminen ruokainnovaatioihin ja esimerkiksi startupeille räätälöityjä rahoitusinstrumentteja.  

– Eurooppa on kuitenkin meille kotimarkkina ja täältä lähdemme liikkeelle sekä kaupallisesti että tuotannollisesti, mutta samalla haluamme kuitenkin laskea verkkoja merille myös hieman kauempana. Perfat Technologiesille vuoden merkittävin tapahtuma on Pariisissa järjestettävä FI Europe, joka on loistava mahdollisuus tavata merkittävä määrä alan toimijoita samassa tapahtumassa ja tänä vuonna menemme sinne isolla tiimillä, Lee-Korhonen jatkaa.