Leväntuotanto vauhtiin Suomessa muutamassa vuodessa

Suomen rannikkoalueella aloittaa lähivuosina tehdas, jossa valmistetaan muun muassa sakeuttajia, väriaineita ja sokereita pääasiassa rakkohaurusta.

Origin by Ocean Oy:n tavoitteena on jalostaa merestä peräisin olevaa biomassaa, kuten rakkohaurua ja sinilevää. Biomassasta voi jalostaa luonnon kannalta kestäviä raaka-aineita esimerkiksi ruokiin, juomiin, kosmetiikkaan ja puhdistusaineisiin.

Toimitusjohtaja Mikael Westerlund kertoo, että levien viljely Suomen merivesillä on uutta ja vaatii tuotekehitystä. Portugalissa rakkohaurua on viljelty parisen vuotta.

– Rakkohauru on ”romanttinen” levä, joka tuottaa itiöitä juhannusviikolla iltakymmenen maissa täysikuuiltana. Tutkimme asiaa viime talvena laboratoriossamme ja saimme sen tuottamaan itiöitä 12 kertaa vuoden aikana. Sen rinnalla on tutkittu vesiviljelymenetelmiä kesinä 2020 ja 2021. Haussa on käytännöllinen ja kustannustehokas viljelytapa, Westerlund selvittää.

Tavoitteena on, että Suomessa viljellään niin paljon rakkohaurua, että tulevan biojalostamon tuotannossa voidaan käyttää kotimaista raaka-ainetta. Jalostamon tuotanto on tarkoitus saada vauhtiin 2020-luvun puolivälissä ja lisätä kotimaisen levän käyttöä pikkuhiljaa.

Raaka-aineita monenlaisiin tuotteisiin

Biojalostamo tarvitsee 50 000 tonnia leväraaka-ainetta vuodessa. Tuon levämäärän kasvattamiseen tarvitaan 10–15 neliökilometrin merialue, käytännössä noin 50 neliökilometriä, koska satoa voidaan korjata vain joka toinen tai kolmas vuosi.

– Jalostamon paikka on vielä auki. Sen pitää sijaita lähellä merta ja syväsatamaa. Rannikkoalue Oulusta Kotkaan on varteenotettava. Etsimme valmiit tilat, jotka voi muokata biojalostamon tarpeisiin sopivaksi, Westerlund listaa.

Biojalostamossa voi prosessoida kaikenlaisia ruskoleviä, joista valmistetaan sakeuttajia, sokereita, pigmenttejä (väriaineita) ja antioksidantteja. Niiden käyttöön ei tarvita uuselintarvikelupaa. Esimerkiksi kasvipohjaisissa jugurteissa voi käyttää leväsakeuttajaa. Suutuntuma on rasvamainen, vaikka tuotteessa ei olisi lainkaan rasvaa.

Leväraaka-ainetta voi käyttää myös muun muassa puhdistusaineissa. Sakeuttajia käytetään kaikenlaisissa tuotteissa ruuista ja juomista shampoisiin ja hammastahnoihin. Raaka-ainemuodossa se voi olla esimerkiksi jauhe, liuos tai pelletti.

Markkinat valtavat maailmanlaajuisesti

Leväraaka-aineiden jalostaminen on maailmanlaajuisesti iso bisnes, ja Origin by Oceanille on siinä kovat tavoitteet.

– Tähtäimenä on olla maailman johtava merellisen biomassan käyttäjä. Alan bisnes on jo nyt globaalisti usean miljardin euron kokoinen. Toisaalta vesiviljely on elinehto ruuantuotannossa tulevina vuosina, sillä levät kasvavat nopeammin kuin peltokasvit. Viljelypinta-alaakin riittää, sillä 75 prosenttia maapallon pinta-alasta on vettä.

Vesiviljelyn ansiosta myös maailman kalakannat voisivat elpyä. Rakkohauruesiintymät ovat paikallisia ”koralliriuttoja” monelle Itämeren kalalajille.

Suomen jälkeen Origin by Oceanin tarkoituksena on pystyttää huomattavasti isompi leväjalostamo Karibian saarille.

– Tähän saakka Suomen ja monen muunkin maan vesialueet ovat olleet hukkaan heitetty resurssi. On kalastettu, mutta muuten meret ovat olleet lähinnä kaatopaikkoja, Westerlund harmittelee.

Origin by Oceanin yhteiskumppaneita ovat muun muassa Valio, Hartwall, Kiilto ja muutama muu oman alansa iso toimija makeis-, leivonta-, kosmetiikka- ja pakkausalalta. Yhteistyökumppanit ovat jo kokeilleet leväraaka-aineita omassa tuotekehityksessään. Yritys sain elokuussa 2020 laboratoriotilat Espoon Otaniemeen ja sitä myötä ensimmäiset raaka-ainenäytteet yhteistyökumppaneilleen.

Pontimena Itämeren suojelu

Mikael Westerlund muistuttaa, että bisneksen lähtökohtana on ollut alusta saakka estää meren, etenkin Itämeren, rehevöitymistä.

– Olemme etsineet ratkaisuja, joilla merien rehevöityminen saadaan aisoihin ja samalla hyödynnettyä merien valtavia raaka-ainevaroja. Makrolevät sitovat muun muassa typpiyhdisteitä. Olemme tehneet osuutemme, kun olemme nostaneet merestä miljardi tonnia ravinteita, Westerlund arvioi kotimerien hyväksi tehtävästä työstä.

Yritys on tehnyt Itämeri-sitoumuksen viljellä rakkoleviä ja kerätä sinileviä Itämeren alueella. Se palkittiin Vene-messuilla 2020 Suomen Messusäätiön Pelasta Itämeri -palkinnolla.