Käsityöllä kaupungistumista vastaan

Jukolan Juusto Oy valmistaa Keski-Suomen Leivonmäellä oman tilan maidosta cheddaria. Kun tila ja juustola ovat parin kilometrin päässä toisistaan, maito on käsiteltävänä parissa tunnissa lypsystä.

– Tuore ja huippulaatuinen maito on pitkään kypsyvän tuotteen laadun edellytys, kertoo toimitusjohtaja, juustomestari Markku Liias.

Jukolan Juusto valmistaa Aito Cheddaria kuluttajille ja ammattikeittiöille. Ravintolakäyttöön menee normaalioloissa kolmannes tuotannosta. Vähittäiskaupasta Jukolan juustoja saa läpi Suomen.

– Cheddar sopii naposteluun, ruuanlaittoon, salaatteihin, keittoihin ja vaikkapa makupareiksi juustolautaselle. Uusimpia makuja tuoteperheessä ovat viski ja kuusenkerkkä, valottaa Liias.

Vastuullisuus on laadun tae

Liias kertoo, että heidän maitotilansa on saanut Walter Ehrströmin säätiön kultamitalin, mikä tarkoittaa, että he ovat tuottaneet 25 vuotta ensiluokkaista maitoa joka päivä.

– Tuotannon alkupäässä tärkeintä on eläinten hyvinvointi. Siihen liittyy esimerkiksi laadukas ravinto, ymmärrys eläinten tarpeista eri kasvuvaiheissa, avarat tilat, ilmastointi ja puhtaus, Liias luettelee.

Logistiikka ei juuri kuormita tuotantoa, kun maitoa ei tarvitse kuljettaa pitkälle eikä varastoida kauaa. Maito lypsetään aurinkoenergian voimalla, ja juustonvalmistuksessa syntyvä hera palaa takaisin tilalle lehmien ravinnoksi. Valmistaminen vaatii paljon kypsytysaikaa ja käsityötä.

– On hienoa, että käsin tehty suomalainen ruoka saa arvostusta ja ihmisiä kiinnostaa ruuan alkuperä ja tuotteen tarina. Pyrimme kertomaan avoimesti tuotantoprosessista, ketkä meillä cheddaria valmistavat ja mitä työvaiheita tuotteeseen liittyy. Samalla pyrimme ylläpitämään juustokulttuuria, Liias taustoittaa.

Makujen ja brändien yhdistely on nyt trendikästä. On tärkeää onnistua luomaan omaleimainen tyyli.

– Esimerkiksi Viski cheddarimme on kehitetty yhteistyössä The Helsinki Distilling kanssa. Kesäksi on tulossa myös uusi tuote, joka tuo yhteen monta makua ja brändiä, paljastaa Liias.

Usko omaan tekemiseen

Jukolan Juustolla tehdään töitä sen eteen, että maaseudut pysyisivät virkeinä, eikä jokaisen työläisen tarvitsisi lähteä työn perässä isommille paikkakunnille. He haluavat pitää kiinni perinteikkyydestä ja uskovat, ettei kaikkea tuotantoa tarvitse automatisoida. Ihmiselle on muitakin rooleja kuin pitää huolta koneista.

– Uskon, että käsityöllä voi luoda kannattavaa liiketoimintaa, kun lopputuote on huippulaatuinen. Haluamme tehdä parasta juustoa, vaikka se veisi enemmän aikaa ja panostuksia. Myös markkinointi ja uusia myyntikanavien etsiminen on tärkeää, painottaa Liias.

Ylpeys omasta tuotteesta kumpuaa siitä, että tuote on aidosti hyvä.

– Olemme harkinneet tarkoin tuotteen nimen Aito ja noudatamme aitoutta ohjenuorana läpi yrityksen. Meillä on oman tilan maito raaka-aineena ja alkuperäinen cheddarin valmistusmenetelmä.

Liiketoiminta on kasvanut maltillisesti, 35 prosenttia kolmessa vuodessa. Nykyisen tilan ja kaluston kapasiteetti riittää tuplaamaan tai triplaamaan tuotannon.

– Ja siihen tähtäämmekin. Se voi tarkoittaa myös vientiovien aukeamista. Odotamme myös omaan myymälään vähintään viimevuotiseen malliin juuston ystäviä.

Kasvun resepti -juttusarjassa esitellään elintarvikealaa muuttavia yrityksiä.



Jukolan Juusto Oy:n avainlukuja 2020

  • Perustettu: 2013
  • Liikevaihto: 890 000 €
  • Liikevoitto: 141 000 €
  • Henkilöstö: kahdeksan