Camelinaöljy ja rasvainen kala sisältävät molemmat runsaasti monityydyttymättömiä omega-3-rasvahappoja, mutta niiden terveyshyödyt näyttävät poikkeavan toisistaan. Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus osoitti…
Suomalainen talousvesi on tutkitusti maailman laadukkain (UN Kyoto water forum), ja Suomen vesivarat yksi suurimmista. Monessa maassa puhdasta vettä on…
Elintarviketeollisuus osallistuu Suomen hallituksen hiilineutraaliustavoitteeseen kokoamalla oman tiekarttansa vähähiilisyyteen. Työtä esittelee tänään työ- ja elinkeinoministeriön Toimialojen tiekartat valmistuvat – tulokset…
Maailman ruokaturvallisuuspäivää vietettiin sunnuntaina 7.6. toista kertaa. Poikkeusoloissa maailman huomio kiinnittyy entistä enemmän ruoan turvallisuuteen. Satotukussakin poikkeustilanne on muuttanut toimintamallejamme…
John Nurmisen Säätiön lanseeraama, aina elokuun viimeisenä torstaina vietettävä Itämeripäivä juhlistaa Itämeren rikasta kulttuuriperintöä ja luontoa. Mukana on jo yli 100 tahoa ja toimijaa, ja myös Tallinnassa, Pietarissa ja Tukholmassa osallistutaan päivän viettoon. Helpoin tapa osallistua päivään on syömällä Itämeri-ystävällistä ruokaa.
Auraprint Oy:n myyntipäällikkö Lassi Hieta kuvailee työpäiviään vauhdikkaiksi ja työläiksi, ja koronapandemia on kasvattanut kiirettä entisestään. Turkulaisen etikettitehtaan kapasiteetista seuraava…
Linseed Oy kehitti vuonna 2011 hellävaraisesti paahdetun pellavarouhesarjan ja muutama vuosi myöhemmin gluteenittoman jauhoseossarjan. Hellän paahdon ansiosta pellavatuotteiden mikrobiologinen laatu…
SYÖ TAAS! järjestettiin ravintoloiden auttamiseksi muutamassa viikossa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.