Globaali ruokaturva on paikallista

Globaalin ajattelun tärkeydestä ja luonnon kanssa tehtävästä yhteistyöstä kirjoittaessaan Arto O. Salonen (Kehittyvä elintarvike 26.10.2021, kolumni s.8) ei voisi olla enempää oikeassa. Koen kuitenkin, että kirjoituksessa katsellaan maailmaa kovin länsimaalaisen tehokkuusajattelun kautta. Siten, että tehokkuus on vain ruuan tuottamista mahdollisimman pienellä pinta-alalla ja että vain tuotetun ruuan määrä parantaa globaalia ruokaturvaa.

Tuotetun ruuan määrä on liian yksinkertainen lähestymistapa ruokaturvaan. Määrä kertoo toki paljonkin, täytyyhän ruokaa olla. Ruokaturva nykykäsitteenä on kuitenkin muutakin kuin kilogrammoja. Se on etenkin terveellisen ja ravitsevan ruuan saavutettavuutta, eli ihmisten ostovoimaa ja tämän saavutettavuuden jatkuvuutta. Se sisältää myös ajatuksen ihmisten toimijuudesta ja ruokajärjestelmien kestävyydestä. Ruokaturvan käsitettä käytetään edelleen suomalaisessa keskustelussa silloin, kun pikemminkin viitataan omavaraisuuteen tai huoltovarmuuteen.

Vielä toistaiseksi ja tulevaisuudessakin ruoka tulee kasvamaan maaperässä, vaihtelevissa olosuhteissa eri puolilla maapalloa. Kuten Salosen esimerkki Irlannista kertoo, avaintekijänä kestävyydelle oli eläinmäärän sopeuttaminen paikallisen ekosysteemin kantokyvyn rajoihin. Siksi on ongelmallista rinnastaa koko maapallo yhdeksi universaaliksi (eko)systeemiksi, jossa vaikutusketjut ovat esitetyn suoria. Todellisuudessa on monia paikallisia olosuhteita, joissa etenkin poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat ruokaturvan toteutumiseen.

Ruuan tuotanto eli maatalous toimii aina ekosysteemissä, jossa monimuotoiset vuorovaikutusketjut risteilevät. Niitä kaikkia ei vielä edes tunneta. Siitä ollaan kuitenkin jo varmoja, että tehokkuus on muutakin kuin tuotettu sato per pinta-ala. Yksipuolinen viljely on ekologisesti tarkasteltuna ennemminkin tehotonta.

Kasviproteiinien lisääntyminen ruokavalioissa on monelta kannalta suotavaa. On kuitenkin tärkeä huomata, että ruokaturvattomilla alueilla eläinperäisellä proteiinilla voi olla suuri merkitys ihmisten ravitsemukselle. Myöskään kasviproteiinien suurempi kulutus Suomessa ei suoraan tuo lisää ruokaa nälästä kärsiville.

Ruokaturvattomilla alueilla eläinperäisellä proteiinilla on suuri merkitys ravitsemukselle.

Suomessakin on varaa tehdä muutoksia. Esimerkiksi Etiopiassa päivittäisestä 66 gramman proteiininsaannista vain kuusi grammaa on eläinperäistä, kun Suomessa 118 gramman päivittäisestä proteiininsaannista jopa 74 grammaa on eläinperäistä. Etiopiassa kananmunalla tai maitotilkalla voi olla suuri ravitsemuksellinen merkitys niukassa ja ravintoaineköyhässä ruokavaliossa.

Lisäksi kotieläimillä on muitakin merkityksiä. Esimerkiksi kotitalouksille ne ovat tärkeä varallisuuden talletusmuoto. Ja koska ruokaturvan toteutuminen paikallisesti on muutakin kuin ruuan saatavuutta, ei Salosen tekemä suoraviivainen linkki terveellisen ja tehokkaamman kasviproteiinituotannon sekä ruokaturvan parantumisen välillä globaalisti oikein toimi. EAT Lancetkin joutui tarkistamaan paikallista soveltuvuutta tehtyään ensin universaalin kestävän ruokavaliosuosituksen.

Harva eläin- ja kasvituotanto on oikeasti paikallista tuotujen tuotantopanosten vuoksi. Eikä paikallisuus ole tae kestävyydestä. Kuluttajalta vaaditaan valveutuneisuutta ja asioihin perehtyneisyyttä, toisaalta kaikkia ei edes kiinnosta. Vai kiinnostaisiko, jos tietoa olisi paremmin tarjolla?

Useat elintarvikeyritykset ovat hienosti lähteneet mukaan vastuullisuustyöhön. Tämä tuo mukanaan myös suuren vastuun. Mitä tietoa käytetään? Miten kuluttajaa sillä ohjataan? On pyrkimisen arvoista tavoitella maailmaa, jossa elintarvikkeita jalostavien yritysten vastuu ulottuu niiden ydintoimintojen ulkopuolelle, esimerkiksi raaka-aineiden tuotantoon.

Kuluttajan loputon valta on kuitenkin vain myytti, sillä yksilön toimijuus ruokajärjestelmässä on rajattua. Kuluttaja valitsee, mitä valittavissa on. Tietysti myös kysyntä ohjaa tuotantoa, mutta ison mittakaavan toimintaa harjoittaessaan teollisuudella on mahdollisuudet nopeisiin ja vaikututtaviin ratkaisuihin.

Globaali ajattelu on tärkeää ja ihmisten tulee olla tietoisia valintojensa vaikutuksista oman maan ulkopuolella. Parasta globaalia ajattelua on erilaisten paikallisuuksien ymmärtäminen. Ehkä Salosen ajatus olikin tuoda esiin terveellisen ruuan ja kestävyyden välistä yhteyttä, josta viitteitä on jo olemassa. Kestävyyselementtejä ollaan ottamassa mukaan uusiin pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, jotka julkistettaneen vielä kuluvana vuonna.