Energia-anarkia 

Elintarviketeollisuus käyttää Suomen teollisuudenaloista neljänneksi eniten energiaa. Ruuan valmistus on energiaintensiivistä teollisuutta – koneavusteista pilkkomista, silppuamista, jauhamista, sekoittamista, möyhentämistä ja muhentamista, mutta etenkin kuumentamista ja jäähdyttämistä.  

Harva suomalainenkaan elintarvikeyritys on vielä energiaomavarainen. Muutamia kuitenkin on, meijeri Ahvenanmaalla tekee biokaasua juustoherasta, rajamaidoista ja kirnupiimästä, saman maakunnan perunalastutehdas tärkkelys- ja rasvapitoisista sivuvirroista. Lahtelainen panimo alkaa niin ikään tuottaa biokaasua mäskistä ja muista panimon sivuvirroista. Pohjanmaalla lihajalosteita keitetään ja paistetaan biokaasun voimalla.  

Biokaasu syrjäyttää meillä polttoöljyä. Belgiassa margariinitehdas käyttää höyrykattilan polttoaineena tuotteisiin kelpaamatonta kasviöljyä. Moni mylly tuottaa tarvitsemansa höyryn kauran kuoria ja viljan lajittelujätettä polttamalla. Kemissä biokaasu tosin tuotti yhtäkkiä niin paljon energiaa, että koko sellukeittämö jouduttiin pysäyttämään pitkäksi aikaa. 

Syötävät ja juotavat eivät synny ilman energiaa, ilmastakaan eikä ilmaista energiaa tiettävästi vielä ole, vaikka ilmasta tuotetaan jo syötävää. Limastakin on kokemusta, kaurasta sitä on tehty syötäväksi jo muinaisessa Karjalassa.  

Edullisia energialähteitä ovat muuhun käyttöön kelpaamattomat sivuvirrat, kuten erilaiset kuoret. Tosin niillekin on alettu löytämään polttamista arvokkaampia hyödyntämisiä. Jostain elintarviketeollisuuden pitää löytää uutta ja uusiutuvaa edullista energiaa. 

Koska liikkuva pöly synnyttää sähköä, leipomot voivat saada sitä pölyreaktoreista. Suurin osa Suomen leipomoista on susirajan takana. Ne voivat käyttää hukkalämpöä ja osallistua siten ajankohtaiseen kitkaa aiheuttavaan susikeskusteluun. Kitkasta syntyy sivutuotteena loisenergiaa.  Sushiraja siirtyy päinvastoin kuin susiraja yhä pohjoisemmaksi eikä riisistä ole vielä energiakriisin ratkaisijaksi. 

Liki jokaisessa elintarviketehtaassa on höyrykattila. Ravitsemuskeskustelu käy niin kuumana, että tulevaisuudessa höyryä voi kehittää hourukattilalla, polttoaineeksi siihen käy verkossa käytävä vaihtoehtoinen ruokakeskustelu. Polttoaine on sitä parempaa, mitä suurempi on sen hihhuli-indeksi. Kissanruokatehtaisiin kaavaillaan mourukattiloita, ne ovat tehokkaimmillaan maaliskuussa. 

Ihmisen eritejätöksistä syntyy mädättämällä biokaasua. Sen vuoksi tehtaiden yhteyteen täytyy rakentaa mahdollisimman paljon myymälöitä, joihin lainsäädäntö velvoittaa rakentamaan käymälöitä. Kun myymälöissä tarjotaan vielä mielellään laksatiivisia maistiaisia, turvataan riittävä biokaasun saanti ja energian tuotanto.   

Liki kaiken syötävän pitää nykyisin olla kevyttä. Hevoshenkilöiden tietotoimiston mukaan EU:ssa on suunnitteilla direktiivi, jonka mukaan kevyttuotteita saa valmistaa vain kevytenergialla, joka on tuotettu kevytvesireaktorilla. Suomessa siihen on erinomaiset mahdollisuudet, sillä kaikki ydinvoimalamme ovat kevytvesireaktoreita ja vanhimmat enää hyvin kevyesti neuvostoliittolaisia.  

Lämpöpumppuja on käytössä useissa elintarviketehtaissakin. Muinaisena tenttuaikana tavattiin usein lämpöhumppuja, mutta niiden energiasisällöstä ei ole mainintaa aikakirjoissa. 

Lisää energiaa tarvitaan siis ruuankin tekemiseen. Metsissä sitä kasvaa meillä koko ajan, se vain pitäisi jalostaa polttamista, lautaa, lankkua ja sellua pidemmälle. Puutahan on syöty ja ennen kaikkea juotu jo iät ajat, nykyisin kasvistanoleina ja vanilliinina, eikä tikkuviinakaan ole kokonaan kadonnut.  

Kun valkuaista tuotetaan jo hiilidioksidi yhtenä lähtöaineena, tarvitaan puuta polttavia ja hiilidioksidia tuottavia voimalaitoksia. Kun kylkeen integraatiksi rakennetaan biokaasulaitos, sieltä saadaan valkuaisen teossa tarpeellinen typpisyöte.  Puusta voidaan osa muuttaa sokeriksi, jolloin hiilihydraattisyötteenkin omavaraisuus on turvattu. Saadaan energian lisäksi pitkälle jalostettua puuta, yksi ratkaisu maailman ruokkimiseen – ja ikuinen kierto. 

Kirjoittaja on lehden vakituinen avustaja, jonka ruuanvalmistuksen mittakaava on teollinen, mistä riittää huoltovarmuutta lähipiirillekin. Entisenä lisäainekauppiaana hän pyrkii vähentämään aineiden käyttöä edistämällä uusia hapatuksia. Vapaa-ajalla hän harrastaa kaikenlaisia kotkotuksia.