Öljykriisistä energiamurrokseen

Näin voisi kuvata lyhyesti neljän vuosikymmenen työuraani. Noihin vuosikymmeniin mahtuu syvä lama, taantumavuosia, kaksi isoa ydinvoimalaonnettomuutta, sotia myös Euroopan reunoilla, luonnonkatastrofeja, yhteiskunnallisia mullistuksia lähialueilla ja vaikeat koronavuodet, mutta myös edistystä ja hyvinvoinnin kasvua.

Samalla pitää muistaa, että vauraus on luotu pitkälti fossiilisilla polttoaineilla ja valtaosa maailman energiasta tuotetaan edelleen maakaasulla, öljyllä ja kivihiilellä.

Aloittelin työuraani toimittajana 1970–1980-lukujen vaihteessa öljykriisien saattelemana. Ensimmäinen öljykriisi alkoi vuonna 1973, kun Egypti ja Syyria sotivat Israelia vastaan. Lähi-idän öljyntuottajamaat rajoittivat öljyn vientiä Israelia tukeneisiin länsimaihin. Kriisi ulottui myös Suomeen, jossa teiden kattonopeudet rajattiin 80 kilometriin ja asuntojen ja toimistojen lämpötiloja laskettiin.

Toisen öljykriisin sysäsi liikkeelle Iranin vallankumous vuosina 1979–1980.

1980-luvulla Suomessa koettiin Nokia-vetoinen nousuhuuma, joka päättyi 1990-luvun syvään lamaan. Valtiontalous oli tiukoilla, yrityksiä kaatui, työttömyys kasvoi ja Suomeen syntyi devalvaation ja kalliiden lainojen ja niiden takausten myötä ahtaalle ajettu velallisten ryhmä, miinusmiljonäärejäkin.

Huhtikuussa 1986 räjähti Tšernobylin ydinvoimalan neljäs reaktori Ukrainassa. Sen säteilyä saatiin myös Suomeen.

Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989, ja Neuvostoliitto romahti 1991. Olin silloin toimittajien ympäristökoulutuksessa, joka keskeytyi pitkäksi aikaa, kun seurasimme tiiviisti tilanteen etenemistä.

Suomi kävi välillä kituliaasti edenneitä neuvotteluja EU-jäsenyydestä, joka toteutui 1995. Nuori pääministeri Esko Aho oli hallituksineen lujilla laman ja EU-neuvottelujen hoidon kanssa.

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmenkään ei päättynyt suotuisasti: maailmanlaajuinen inflaatio ja rahoitusalan kriisi johtivat taantumaan. Fukusiman ydinvoimalassa Japanissa räjähti maaliskuussa 2011 maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin myötä, ja Venäjä valtasi Krimin ilman isompia älähdyksiä 2014.

Vuonna 2020 levinnyt koronapandemia tuntui jo kohtuuttomalta inhimilliseltä ja taloudelliselta vastoinkäymiseltä. Kun siitä selvittiin jotenkuten, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Se sysäsi liikkeelle akuutin energiakriisin pakotteineen ja vastapakotteineen.

Suomalaisia on varoiteltu parin tunnin suunnitelluista sähkökatkoista. Maalla asuvat ovat jo tottuneet äkillisiin sähkökatkoihin, ja vuoden 2011 Tapani-myrsky on vielä hyvässä muistissa. Silloin maaseututalomme sähköt olivat poikki viisi vuorokautta.

Miten suunnitellut sähkökatkot saadaan hoidettua tänä talvena niin, etteivät elintärkeät toiminnot kärsi?

Nyt on käsillä laaja ja vakava energiamurros samalla, kun maapallo yskii ja maailmankauppaa ja kumppanuuksia järjestellään uuteen asentoon pitkälti energia- ja ruokakortilla. Suomella on etsikkoaika toimia Nato-näkyvyyden ansiosta.

Talouden ja vaikutusvallan tuulet ovat puhaltaneet jo vuosia Aasiasta. Länsi, EU mukaan lukien, näyttää hieman itseensä käpertyneeltä, väsähtäneeltä ja osin eripuraiselta.

Tulevat vuodet eivät tule olemaan helppoja varsinkaan, jos energian ja tuotantohyödykkeiden hinnannousuja ei saada kuriin. Kalliimpi ruoka näkyy ostokäyttäytymisessä, mikä pakottaa miettimään valikoimatarjontaa entistä tarkemmin.

Myös ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat muutoksiin. Sään ääri-ilmiöistä on saatu esimakua myös Euroopassa. Tie kohti puhtaampaa energiaa on kuoppainen. Nykytilanteessa mentäneen aluksi askel taaksepäin ja sitten pari harppausta eteenpäin.

Pienten valtioiden valtteja ovat korkeatasoinen opetus ja koulutus sekä vahva tutkimus- ja rahoituspanostus, jotta keksinnöt saadaan poikimaan nopeasti.

Elintarvikeketjun toimijat ovat paljon vartijoina kestävän kehityksen rakentamisessa, sillä noin kolmannes maailman energiankulutuksesta kohdistuu tavalla tai toisella ruokaan. Syötävää ja juotavaa pitää jatkossa valmistaa kestävämmin, ja raaka-ainepohjaa monipuolistaa.

Suomen elintarvikeala on kehittänyt uusia ja uusvanhoja raaka-aineita ja tuotantoteknologioita, ja maahan on saatu kaivattua omaa raaka-ainetuotantoa. On myös povattu, että jätteistä saattaa tulla arvostettuja raaka-aineita, eli ajattelu kannattaa keikauttaa joskus nurinpäin.

Syötävää ja juotavaa valmistetaan energia- ja materiaalitehokkaammin, ja sivuvirtoja hyödynnetään tarkemmin. Ruokatehtaiden kylkeen nousee biokaasulaitoksia, ja tehtaat ja kaupat pyörivät myös tuuli- ja aurinkoenergialla ja hukkalämmöllä.

Laajempi tilannekuva asettaa asiat kartalle. Oxfordin yliopiston maailmanhistorian professori Peter Frankopan muistuttaa kirjassaan Uudet silkkitiet, missä maailman ruoka-aitat ja öljy- ja maakaasuvarat sijaitsevat. Öljy-yhtiö BP on arvioinut, että lähes 70 prosenttia maailman todennetuista öljyvaroista ja lähes 65 prosenttia maakaasuvarannoista sijaitsee Lähi-idässä, Venäjällä ja Keski-Aasiassa.

Välimeren ja Tyynenmeren välinen alue on myös vaurasta viljelyseutua: Venäjä, Turkki, Ukraina, Kazakstan, Intia, Pakistan ja Kiina ovat tuottaneet yli puolet maailman vehnästä. Tällä alueella on myös piitä ja harvinaisia maametalleja, joita tarvitaan muun muassa akkujen ja tietokoneiden valmistuksessa.

Kyse on vaikutusvallasta, energiasta ja luonnonvaroista sekä strategisesta asemasta ja datasta. Etenkin moni Aasian maa on sorvannut strategioita ja kumppanuuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Haloo Eurooppa!

Kirjoittaja on työskennellyt 12 lehdessä toimittajana, toimituspäällikkönä ja vt. päätoimittajana. Kehittyvä Elintarvike -lehdessä hän työskenteli vuodet 2000–2022.