Kumppanisisältö: Mekitec

Yksittäispakattujen tuotteiden tarkastaminen takaa laadun ja turvallisuuden lisäksi myös mielenrauhan
Miltä kuulostaisi parempi löytötarkkuus ja jäljitettävyys, vähemmän tuotehävikkiä ja enemmän mielenrauhaa – aika hyvältä, eikö?
Tuoteturvallisuus on Suomessa aina ollut suuressa arvossa, siitä kertoo jo alalla vaikuttavat lait ja säädökset. Mutta kuten usein sanotaan, ruoantuotantoketjun turvallisuus on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja korkean tuoteturvallisuuden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä kaikilla ketjun osa-alueilla.
Onneksi jotkin elintarviketuotannon osa-alueet ovat helposti automatisoitavissa. Tällaisia ovat esimerkiksi vierasesinetarkastuksessa käytettävät kriittiset valvontapisteet (CCP), joiden tarkoitus on havaita ruokatuotteisiin päätyneet esineet ja materiaalit, jotka voivat olla vaarallisia kuluttajille. Automatisointi mahdollistaa myös siihen käytetyn teknologian valjastamisen moniin erilaisiin tarkoituksiin.
Kun valvontapiste sijoitetaan yksittäiselle pakkauslinjalle ja laitteeksi valitaan röntgenteknologiaan perustuva ratkaisu, voidaan tuotteista havaita entistä pienempiä vierasesineitä, vähentää vääriä hylkyjä ja hävikkiä, sekä kehittää tuotantoprosessia paremmaksi havaitsemalla mahdolliset laatupuutteet kuten puuttuvat tai rikkinäiset tuotteet.
Tämä kaikki on ruoantuottajan eduksi, sillä se parantaa asiakastyytyväisyyttä, vähentää reklamaatioita ja eritoten tuo mielenrauhan siitä, että vain kaikista turvallisimmat ja laadukkaimmat tuotteet päätyvät kaupan hyllyjen kautta kuluttajien ruokapöytiin.

Kriittisten valvontapisteiden datalla parannetaan jäljitettävyyttä
Yksi viime aikoina pinnalla ollut aihe on datan kerääminen ja sen hyödyntäminen tuotantoketjun kehittämisessä. Usein kriittisten valvontapisteiden keräämän datan arvo jää monilta huomaamatta – mihin kaikkeen yksittäisten tuotteiden röntgenkuvia ja tietoja voidaan käyttää?
Kun ruokatuottajalla on käytössään röntgenlaitteen keräämät kuvat ja tiedot jokaisesta yksittäisestä tuotteesta, voi hän hyödyntää niitä muun muassa osana jäljitettävyysketjua, samalla todistaen, että jokainen toimitettu tuote on täyttänyt turvallisuus- ja laatuvaatimukset.
Tekoälyn ja koneoppimisen yleistyminen myös ruokateollisuudessa antaa lähes rajattomat mahdollisuudet sille, miten röntgenkuvia voidaan analysoida ja mitä niistä voidaan tulevaisuudessa tutkia tuoteturvallisuusriskien lisäksi.
Lue lisää Mekitecin röntgenlaiteratkaisuista
Voit myös soittaa tai kirjoittaa meille!
+358 20 741 0990
info@mekitec.com

Suosittelemme artikkelia

Kansalaiskysely: Suomen erityisolosuhteet tuotava EU:ssa aktiivisemmin esille

Kuopiossa kehitetään ravitsemustieteen tutkimusinfrastuktuuria

Kierrätysmateriaalit elintarvikekontaktimateriaaleissa
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella

Sopimustuotteita kuin kaupan hyllyltä
