Kumppanisisältö: Leipurin Oyj

Maku ja hinta ratkaisevat valmisruuan menestyksen
Pirstaloituvalla markkinalla on tilausta yhä uudenlaisille valmisruokatuotteille. Menestystuote syntyy maun, hinnan ja kiinnostavan tuotekonseptin leikkauspisteessä.
Noin 60 prosenttia kuluttajista ostaa viikottain valmisruokaa. Valmisruuan asema vahvistui koronavuosina, kun kotona ruokailu lisääntyi.
Vaikka monelle tulee valmisruuasta ensin mieleen mikroateria, valmisteiden kirjo on huomattavasti laajempi. Uudentyyppisiä, perinteisten tuotekategorioiden väleihin asettuvia tuotteita innovoidaan koko ajan.
Kiireiseksi koettu elämä vahvistaa kuluttajan tarvetta saada hyvää ruokaa helposti ja nopeasti. Mukaan otettavia smoothieita ja leipiä voi syödä yhdellä kädellä, ja itse tehdyn tuntuinen ateria syntyy kotona puolivalmisteista.
Horeca-puolella puolivalmisteilla ja komponenteilla taas voidaan ajanhallinnan lisäksi hallita kuluja. Myös kuluttaja-asiakkaiden valintoja säätelee usein hinta, mutta pirstaleiseen markkinaan mahtuu tilausta myös erilaisille premium-tuotteille.
Osa tuoteuutuuksista on lyhytaikaisia, mutta uuden klassikon resepti on maun, hinnan, terveellisyyden ja uutuusarvon kohtaaminen. Isot ruokatalot hallitsevat markkinaa, mutta pieni toimija voi löytää hyvän konseptisuunnittelun avulla oman paikkansa markkinasta.
– Konseptikehityksessä on tärkeää miettiä, miksi juuri nyt kehitetään tämä tuote. On etsittävä seuraavaa hittiä sen sijaan, että katsoo tämän hetken menestyjiä, sanovat elintarviketeollisuustiimin esimies Antti Isokangas ja myyntipäällikkö Eija Virtanen Leipurin Oyj:sta.
Menestyksekkään yhdistelmän hakeminen on tasapainoilua: miten löytää kiinnostava tuote, joka toimii jokaisen tekijän kannalta?
Clean label -trendin myötä kysyntää on esimerkiksi kuiduille tuotteen rakenteen luomisessa tai vaikkapa luontaiselle raaka-aineelle, joka pidentää tuotteen säilyvyyttä.
– Sopivilla kuiduilla saadaan hyvä rakenne sekä kiinteisiin että nestemäisiin tuotteisiin. Meidän kauttamme saa useita kasvikuituja, joita tällä hetkellä on markkinoilla, Isokangas ja Virtanen sanovat.
Avoimuudella lisää ratkaisumalleja
Leipurin on palveleva tukkuliike, jonka asiantuntijat myös sparraavat tuoteideoita yhdessä asiakkaan kanssa. Raaka-aineiden hankinnassa sillä on apunaan laaja kansainvälinen toimittajaverkosto, jonka kautta löytyy lisää tuotteita ja asiantuntemusta.
Luottamuksellisessa yhteistyössä asiakkaan kanssa päästään parhaisiin ratkaisuihin, jos asiakas kertoo avoimesti, millaista tuotetta on tekemässä. Tällöin raaka-ainetoimittaja voi ehdottaa raaka-aineratkaisuja ja löytää asiakkaalle ehkä alkuperäistä ideaa paremman vaihtoehdon.
Toimitusvarmuus ja luotettavat toimittajat ovat erilaisten kriisien myötä tulleet yhä tärkeämmiksi. Vastuullisuutta edellyttävät niin kauppa kuin kuluttajatkin.
Leipurin Oyj:lla on ISO 22000 -sertifikaatti, joka todistaa vastuullisesta toimitusketjusta. Uusien tavarantoimittajien kohdalla Leipurin hankinta- ja laatutiimit selvittävät niiden toimintatapojen vastuullisuuden.
– Raaka-aineita löytyy kyllä maailmalta, mutta toimitusketjun luotettavuuden hallinta voi olla haastavaa ilman osaavaa kumppania. Vastuullisuuden ja luotettavuuden varmistaminen on riskinhallintaa asiakkaan puolesta, Isokangas ja Virtanen sanovat.


- Leipurin Oyj on monipuolinen, suomalainen palveleva raaka-ainetukkuliike.
- Kansainvälinen yritys, jolla toimipisteet myös Ruotsissa ja Baltiassa.
- Leipurin Oyj tarjoaa raaka-aine- ja tuotekehitysratkaisuja makuun, rakenteeseen, ulkonäköön ja helppouteen elintarvike-, leipomo- ja food service-markkinoilla.
- Leipurin valikoimissa on tuhansia eri tuotevaihtoehtoja yli 500 toimittajakumppanin verkostosta.
Suosittelemme artikkelia

Trump, ruoka ja me

Valmisruuan kysyntä ja hyväksyttävyys kasvavat

Kuluttajat kannattavat laajasti omavaraisuutta ja ruokaketjun reilua tulonjakoa – mutta yhtä monet eivät halua maksaa niistä lisähintaa

PTT-ennuste: Ruuan hinta laskee maltillisesti

Uusi öljykriisi
