Elintarviketieteiden Seuran ammatti- ja tiedelehti
Pirjo Huhtakangas
Pirjo Huhtakangas on Kehittyvä Elintarvike -lehden toimituspäällikkö ja toimi vt. päätoimittajana lehdissä 3/2018–6/2019. Hän on myös Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.
Vielä muutamia vuosia sitten elintarviketehtaita lähinnä automatisoitiin, mutta nyt niihin hankitaan robotteja nopeuttamaan valmistusta ja pakkaamista sekä parantamaan tuoteturvallisuutta. Elintarviketeollisuudessa…
Eduskunnan innovaatiopalkinnon saanut Valion vastaava tutkija, elintarviketieteiden tohtori Päivi Myllärinen on monipuolinen tutkija, jota innostavat visaiset pulmat ja aito kiinnostus ruokaan ja ihmisten terveyteen.
Suomessa on osaavia tutkijoita yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä. Elintarvikealalla he ratkovat muun muassa, mitä uutta tutuista raaka-aineista saadaan valmistettua uudella…
Elintarvikeinsinööri Satu Hongell haluaa jalostaa suomalaisten luonnonmarjojen hyvät ainesosat vientituotteiksi. Hän puurtaa Extrx-nimisen start up -yrityksen toimitusjohtajana. Kainuun entisessä osuusmeijerissä…
Elintarviketeollisuus investoi nyt uuteen teknologiaan tähtäimenä kasvu kotimaassa ja vientimarkkinoilla. Kalaneuvos Oy:n toimitusjohtaja Veijo Hukkanen kiteyttää menestyksen tukipylväät kolmeen sanaan:…
Thomeko Oy:n toimitusjohtaja Marko Vainikka pitää suomalaisen elintarvikeketjun vahvuutena laatua, puhtautta ja läpinäkyvyyttä. − Suomalainen elintarvikeketju on varmasti yksi maailman…
DNA Business järjesti kesän kynnyksellä IoT Next Level -kilpailun tavoitteena mahdollistaa pienten ja keskisuurten yritysten digitalisaatioloikka. Snellman Pro Oy on…
Koepala Packaging Oy:n design- ja innovaatiojohtaja Janne Asikainen on mukana kehittämässä uudenlaisia, kestäviä takeaway- ja pikaruokapakkauksia. ”Ole se muutos, jonka…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.