Kaksitoista viikkoa kestänyt koe osoitti kasviproteiinien osuuden kasvattamisen ruokavaliossa lisäävän samalla myös kuidun saantia ja edistävän suoliston terveyttä.
Vuoden 2019 luonnonmarjasato oli keskinkertainen, sienisato erittäin huono. Kesän kuivuudesta huolimatta puolukkaa kerättiin edellisvuotta huomattavasti enemmän, lähes 6 miljoonaa kiloa.…
Pinsiön Taimisto Hämeenkyröstä Pirkanmaalta on valittu taimitarhatuotannon Vuoden laatutuottajaksi. Kotimaiset Kasvikset ry nimeää taimitarha-alalta laatutuottajaksi kolmen vuoden välein yrityksen, jonka tuotteet ja toiminta täyttävät korkeimmat vaatimukset.
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty Pielisen Kalalle heidän alkuvuonna lanseeraamastaan Luonnonkala-säilykkeestä ja pitkäjänteisestä työstään suomalaisen luonnonkalan käytön edistämiseksi. 2000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö, ja se luovutetaan Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa elokuussa. Pielisen Kala voitti myös yleisöäänestyksen, joka oli käynnissä tapahtuman nettisivuilla maalis-huhtikuussa.
eMBA, merkonomi Petri Eskelinen on nimitetty uudeksi Sealed Air Oy:n avainasiakaspäälliköksi. Hän aloitti 1.4.2020. Hän vasta elintarvikepakkausmateriaalien ja -järjestelmien myynnistä…
Nestlé on liittynyt mukaan European Plastics Pact -sitoumukseen, jonka päämääränä on vauhdittaa siirtymistä muovin kiertotalouteen ja vähentää uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä…
Näyttöön perustuvia suosituksia ja käytännönläheisiä toimintamalleja lasten ja nuorten ruokaympäristöön vaikuttamiseksi on saatavilla monille yhteiskunnan toimijoille, mutta hyvinvoinnin edistämiseksi olisi…
Ruokatieto on myöntänyt historian ensimmäisen Vuoden ruokakasvattaja -palkinnon. Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Kumpulan koulukasvitarha Helsingistä. Voittajan lisäksi kolmelle ehdotukselle myönnettiin…
COVID-19-koronavirusepidemia on aiheuttanut matkustuskieltoja, karanteeneja ja talouden häiriöitä, joiden kestoa kukaan ei tiedä. Poikkeustilan aikana kotimaisen ruuantuotannon ja elintarviketeollisuuden rooli…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.