Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimus kotimaisen sian- ja broilerinlihan hiili- ja vesijalanjäljistä tuo uutta ja kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa tuotteiden ympäristökilpailukyvystä.
Suomen Nestlé aloittaa Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa yhteistyön, joka tähtää ilmastonmuutoksen ja Itämeren rehevöitymisen hillintään. Suomen Nestlé liittyy Carbon Action -alustaan ja antaa Itämeri-sitoumuksen, jonka myötä yhtiö aloittaa Suomessa tuotettujen Piltti- ja Puljonki -brändiensä raaka-aineiden viljelijöiden koulutuksen uudistavan maatalouden käytöntöihin.
Hyönteisproteiineilla voidaan pienentää merkittävästi rehu-, lemmikkieläinruoka- ja kosmetiikkateollisuuden ympäristökuormitusta. VTT:n spin-off-yritys Volare Oy tuottaa elintarviketuotannon sivuvirroista, esimerkiksi viljojen syömäkelvottomista osista, laadukkaita proteiineja ja öljyjä korvaamaan muita eläinproteiineja, soijaa ja palmuöljyä. Ensitöikseen yritys keräsi Maki.vc:ltä 0,7 miljoonan euron rahoituksen. Kyseessä on tähän mennessä suurin hyönteisalan yritykselle myönnetty rahoitus Suomessa. VTT sijoittaa yritykseen teknologiaa.
Pakkaustarinoita 2021 -kilpailun voittajat on valittu. Kamupak, Mondelez, Hätälä, Finnvacum ja VihreäKeiju on palkittu yhteensä 50 000 euron palkinnoilla. Lidl Suomi etsi oivaltavia pakkausratkaisuja ja innovaatioita pakkausmuovin vähentämiseen ja muovipakkausten kierrätettävyyden parantamiseen avoimella kilpailulla.
Haaga-Helian toteuttamassa tuoreessa valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa* ilmenee, että ravintolasektori pitää yksimielisesti digitaalisia valmiuksia tärkeinä liiketoiminnan menestyksen näkökulmasta. Tutkimus nostaa esiin myös selkeitä kehityskohtia toimialan valmiuksissa vastata muuttuneen markkinan tarpeisiin. Vain joka neljännellä ravintolasektorin toimijoista on ruoan nouto- ja toimitusmyynnin mahdollistava verkkokauppa, vaikka kysyntä ravintola-annosten verkko- ja mobiiliostamiselle on kasvanut dramaattisesti. Lisäksi monikanavaista liiketoimintaympäristöä tukeva IT-arkkitehtuuri, kuten eri myyntikanavat yhdistävä kassajärjestelmä, uupui suurimmalta osalta alan toimijoita. Ravintolasektoria valtakunnallisesti edustava kyselytutkimus toteutettiin Solteq Oyj:n toimeksiannosta huhtikuussa 2021.
Savonlinnassa Haapalan kylällä sijaitseva Soinilanmäen maatilayritys on saanut valikoimiinsa uuden tuotteen Samiedun leipuri-kondiittoriopiskelijoiden tuotekehityksen tuloksena. Opiskelijat pääsivät innovoimaan, harjoittelemaan taitojaan…
Elintarvikkeita tuodaan Suomeen useaa eri tarkoitusta varten, ei pelkästään korvaamaan kotimaisia tuotteita, kuten usein luullaan. Pienenä maana Suomelle on tärkeää, että EU:n sisämarkkinat ja kauppasuhteet maailmalle toimivat mutkattomasti.
Ruoka-alan ammattilaisten perustama Hailia Oy on tehnyt tuotekehitystä tuodakseen kotimaisen villikalan takaisin suomalaisten ruokapöytiin. Suomalaisten kalansyönti on lisääntynyt viime vuosina,…
Ruokamatkailukilpailun arviointiraati on ilahtunut monipuolisesta ja tasokkaasta osallistuneiden joukosta (77 tuotetta). Kilpailun viimeiselle arviointikierrokselle karsiutui 14 finalistia, joista raati valitsee palkittavat ja kunniamaininnat. Kilpailun voittajat julkistetaan 16.9.2021 Helsingin kaupungintalolla.
Syitä lukemiseen käytetyn ajan kasvulle olivat lisääntynyt vapaa-aika, halu saada tietoa pandemian vaikutuksista omaan alaan sekä vertaistuen tarve uudessa tilanteessa.…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.