Monivuotinen ruokakasvatushanke RuokaTutka voitti marraskuussa Finnish Comms Awards -viestintäalan kilpailussa julkishallinnon ja järjestöjen kategorian. Voitto kertoo ruokakasvatuksen tärkeydestä sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja opettajien tekemän työn arvostuksesta.
Viljatuotteet ovat olennainen osa ruokavaliota ja tärkein energian, hiilihydraattien, ravintokuidun ja kasviproteiinin lähde useimmissa maissa ympäri maailmaa. Tällä hetkellä kuitenkin…
Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki valittiin torstaina 25.11.2021 pidetyssä karsinnassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden edustajaksi kansainvälisen World Chocolate Masters-kilpailun finaaliin. Finaali järjestetään lokakuussa 2022 Pariisissa. Paulamäki on ensimmäinen suomalainen finalisti kilpailun historiassa
Pro Luomu pääsi vihdoin juhlistamaan maaliskuussa 2021 täyteen tullutta 10 ensimmäistä vuottaan. Koko ensimmäisen vuosikymmenen Pro Luomun hallituksen puheenjohtajana toiminut Ilkka Alarotu kutsuttiin juhlassa kunniapuheenjohtajaksi ja samoin 10 vuotta toiminnanjohtajana ollut Marja-Riitta Kottila kunniajäseneksi.
Tänä syksynä korjattiin 2,6 miljardin kilon viljasato. Sato on lähes 30 prosenttia pienempi kuin keskimääräinen viljasato viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtä pieni viljasato on viimeksi korjattu vuonna 1992.
Atrian suomalainen nurminaudan ulkofileepihvi kruunattiin maailman parhaaksi pihviksi arvostetussa World Steak Challenge -kilpailussa Dublinissa. Atrian tanskalainen yhteistyökumppani JN Meat International osallistui kilpailuun suomalaisella naudanlihalla ja voitti maailman parhaan pihvin tittelin komeasti jo kolmannen perättäisen kerran. Voitto tuli kaiken kaikkiaan yli 400 erilaisen pihvin ja 23 kilpailijamaan joukosta.
Suomen parhaat piparileipurit kisaavat jännittävässä finaalissa lauantaina 27. marraskuuta. Osallistujat leipovat yhtä aikaa muun muassa Vantaalla, Joensuussa, Oulussa ja Kuusamossa.
Suomalaisista 69 prosentille vastuullisuudella on merkitystä valittaessa ravintolaa. Vastuullisuusteemoista tärkeimpinä pidetään raaka-aineiden hankinnan läpinäkyvyyttä, henkilökunnan sosiaaliseen hyvinvointiin sekä kierrätykseen liittyviä näkökohtia, selviää Kespron teettämästä Suomalaisten odotukset ravintoloiden vastuullisuudelta ‑kyselytutkimuksesta.*
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.