Lantmännenin Ilmasto & Luonto -ohjelma laajenee kattamaan myös kotimaisen kauran viljelyn. Ohjelmassa toteutetaan konkreettisia toimenpiteitä pellolla ilmastovaikutusten vähentämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi. Tänä vuonna ohjelmaan osallistuu noin 20 kauran viljelijää. Ohjelman mukaisen viljelyn arvioidaan vähentävän keskimääräisen kotimaisen kauran viljelyn kasvihuonekaasupäästöjä jopa 30 prosenttia*
HKFoods rakentaa entistä vahvempaa pohjaa liiketoimintansa tulevaisuuden kilpailukyvylle ja parantaa kannattavuuttaan toiminnan tehostamisen myötä. HKFoods on päättänyt siirtää Paimion Teurastamo Oy:n toiminnot ulkoiselle palveluntuottajalle Liha Hietanen Oy:lle Sastamalaan 31.3.2025 alkaen, jonka jälkeen Paimiossa sijaitsevan tuotantoyksikön toiminta päättyy. Paimion yksikössä teurastetaan nautoja ja emakoita.
Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera rahoittaa 13 uutta vuonna 2025 alkavaa kansallista maa- ja elintarviketalouden tutkimus-, kehitys- ja selvityshankekokonaisuutta. Maa- ja metsätalousministeriön myöntämä kokonaisrahoitus hankkeisiin on yhteensä noin 3,25 miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaiskustannukset noin viisi miljoonaa euroa.
Hallitus on päättänyt luopua makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotuksesta. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoi asiasta tiistaiaamuna viestipalvelu X:ssä. – Hallituksen…
Komissio esitti tänään maataloutta ja elintarvikkeita koskevan visionsa. Se on Euroopan maatalouden ja elintarvikkeiden tulevaisuutta koskeva kunnianhimoinen etenemissuunnitelma, jossa luodaan edellytykset kilpailukykyiselle, selviytymiskykyiselle, tulevaisuuteen suuntautuvalle ja oikeudenmukaiselle maataloustuotannolle. Suunnitelma koskee niin nykyisiä kuin tulevia viljelijöitä sekä muita alan toimijoita.
Nokian Panimo Oy suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssin Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiö…
Elintarvikeyhtiö Raisio myy suomalaiselle meijeri- ja ruokatalo Valiolle kasviproteiiniliiketoiminnan sekä Härkis®- ja Beanit®-brändit, joiden alla kasviproteiinituotteita on markkinoitu. Liiketoimintakaupan hinta on 7 miljoonaa euroa, joka maksetaan Raisiolle liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä käteisellä.
Berner on lanseerannut Hyvän Maan -viljelyohjelman, jonka avulla vähennetään perunan- ja viljanviljelyn ympäristövaikutuksia, tehostetaan viljelyä ja pellon sadontuottokykyä. Viljelyohjelma perustuu yleisiin…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.