Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun viimeiselle arviointikierrokselle karsiutui 14 finalistia. Voittajat julkistettiin Helsingissä 16. syyskuuta.
Murun laaja, jopa 700 viinin viinilista, on kerännyt viime kuukausina mittavan määrän arvostettuja tunnustuksia. Muru räjäytti pankin kunnolla: niin Wine Spectator kuin Star Winelist ovat huomioineet Murun.
Tarve ohjata ja neuvoa ravitsemispalveluiden elintarvikejätteen ja ruokahävikin vähentämistä konkreettisesti kasvaa, mutta lainsäädännön ja yhtenäisten termien puute hankaloittaa sitä.
ISS Palvelut aloittaa 23.6. lounasannoksen hiilijalanjälkitiedon lisäämisen osaksi ravintoloidensa ruokalistaa. Ensimmäiseksi ateriakohtainen hiilijalanjälkilaskenta toteutetaan ja tuodaan näkyväksi Tampereen Tori Mediapolis -ravintolassa, joka on kaikille lounastajille avoin ravintola.
Luonnonvarakeskuksen 22.6. julkaistun raportin mukaan Suomessa syntyy vuosittain 643 miljoonaa kiloa* elintarvikejätettä. Elintarvikejätteellä tarkoitetaan syömäkelvottoman (kuten kananmunien ja hedelmien kuoret tai luut) ja alun…
Haaga-Helian toteuttamassa tuoreessa valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa* ilmenee, että ravintolasektori pitää yksimielisesti digitaalisia valmiuksia tärkeinä liiketoiminnan menestyksen näkökulmasta. Tutkimus nostaa esiin myös selkeitä kehityskohtia toimialan valmiuksissa vastata muuttuneen markkinan tarpeisiin. Vain joka neljännellä ravintolasektorin toimijoista on ruoan nouto- ja toimitusmyynnin mahdollistava verkkokauppa, vaikka kysyntä ravintola-annosten verkko- ja mobiiliostamiselle on kasvanut dramaattisesti. Lisäksi monikanavaista liiketoimintaympäristöä tukeva IT-arkkitehtuuri, kuten eri myyntikanavat yhdistävä kassajärjestelmä, uupui suurimmalta osalta alan toimijoita. Ravintolasektoria valtakunnallisesti edustava kyselytutkimus toteutettiin Solteq Oyj:n toimeksiannosta huhtikuussa 2021.
ISS Palvelut on toteuttanut Clonet Oy:n kanssa palveluidensa hiilijalanjälkilaskennan hyödyntämällä hiilijalanjälkilaskuria, joka mahdollistaa päästökehityksen seuraamisen ja erilaisten skenaarioiden mallintamisen. Nyt ISS avaa ravintoloidensa keskimääräisen lounaan hiilijalanjäljen muodostumisen. Seuraava askel on tuoda ateriakohtaiset päästöt näkyviksi lounasravintoloissa.
Etelä-Savon ammattiopisto Esedun koululounaan 3 000 kilon vuosittainen kalamäärä on muutettu lähes kokonaan lähikalavalmisteisiin viimeisen puolentoista vuoden sisällä. − Olemme…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.