Kahvikupin luontojalanjälki on painava

Elämme kiihtyvän ympäristökriisin aikaa. Tutkimus osoittaa, että maatalous ja ruokaketju on suurin yksittäinen biodiversiteettikadon aiheuttaja¹.  

Tunnemme jo ratkaisuja ruokajärjestelmän muuttamiseen kestävämmäksi: lisää luomua, kotimaista, kasvista ja järvikalaa, vähemmän punaista lihaa ja tropiikin tuontituotteita.  

Nämä näkemykset perustuvat muun muassa Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen (NuFo) soveltamaan luontojalanjäljen käsitteeseen. Luontojalanjälki on työkalu, joka kokoaa elintarvikkeiden ympäristökuorman koko elinkaaren ajalta.  

Turun yliopiston toteuttama, Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittama Luontokadon pysäyttäminen tuotekohtaisella LCA-laskennalla joukkoruokailussa -hanke ja sen kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Lukaker-hanke ovat lähteneet ratkaisemaan asiaa joukkoruokailun parista.Suomessa tarjoillaan vuodessa noin 400 miljoonaa joukkoruokailuateriaa. Joukkoruokailujärjestelmä koskettaa lähes jokaisen suomalaisen elämää jossakin vaiheessa.  

Hankkeen keskeisin tulos on ollut joukkoruokailussa käytettävien raaka-aineiden luontojalanjäljen mallintaminen käyttäen LCA-laskentaa, eli tuotteen koko elinkaaren aikana aiheuttaman biodiversiteettivaikutuksen arviointia.  

Vaikka tarkistuslaskenta on vielä kesken, kokonaiskuva on jo selvä. Kotimainen tai vähintään eurooppalainen, kasvipainotteinen ruoka on tyypillisesti kestävä valinta.  

Laskelmista hahmottuva mittasuhde on mielenkiintoinen.  

Trooppiset tuotteet kuten kahvi, suklaa ja kookos- ja palmuöljy kuormittavat ympäristöä merkittävästi suhteessa niiden ravitsevuuteen, koska niiden tuotantoalueet ovat runsaslajisia. Kahvikupillinen voi olla raskain osa lounasruuan luontojalanjälkeä ²,³.   

Vanhassa vara parempi  

Kotimaisen järvikalan luontojalanjälki on positiivinen. Tämä tarkoittaa, että jokainen ihmisruuaksi hyödynnetty järvikala parantaa vesistöjemme tilaa ja poistaa peltoviljelystä vesistöihin rikastuneita lannoitejäämiä, jotka aiheuttavat rehevöitymistä ja sen kautta vesistöjen happikatoa. 

Kotimainen peruna, viljat, palkokasvit, rypsiöljy ja jopa voi ovat luontojalanjäljeltään kestäviä valintoja, samoin kotimaiset vihannekset, puhumattakaan itse kerätyistä villiyrteistä, metsämarjoista ja sienistä.   

Sen sijaan riisi, kasvatettu norjalainen lohi ja erityisesti punaiset lihat menevät vältä tai nauti juhlaruokina -kategoriaan. Joku voisi varmaan todeta, että vanhassa on vara parempi, ovathan ympäristölle kuormittavat ruuat usein joko eksoottista tuontitavaraa tai perinteisiä harvoin käytettyjä juhlaruokia.  

Voiko tieto olla suurin haaste?  

Ruokailuun liittyvät valintaprosessit ovat todellisuudessa huomattavasti yksinkertaisempia kuin ihmiset yleensä mieltävät. Renner & Wahl huomasivat tutkimuksessaan⁴, että viidestätoista ihmisten raportoimasta ruokavalintoja ohjaavasta hedonistisesta ja eettisestä tekijästä jää tosielämän valintatilanteessa jäljelle vain viisi: ruuan helppous, maku, ulkonäkö, nautinnollisuus ja koettu ravitsevuus. Kun valinta tehdään nopeasti, jäljelle jää käytännössä vain kaksi ohjaavaa tekijää, maku ja ulkonäkö. 

Kestävän ruuan pitäisi olla aistiominaisuuksiltaan vähintään yhtä laadukasta kuin ekologisesti kestämätön vastine. Voiko kestävyysviestintä kuitenkin herättää mielikuvia ruuan vieraudesta, ankeudesta tai niukkuudesta? Omien mieltymysten tai arvojen vastainen tieto johtaa helposti torjuntaan ja jopa tietoon nähden päinvastaiseen reaktioon. 

Hankkeessa tutkittu hybridiateriamalli eli tuttujen liharuokalajien proteiinin osittainen korvaaminen kasviproteiinilla voisi olla hyvä ensiaskel kohti ruokajärjestelmän kokonaisvaltaisempaa muutosta. Tuttuus on yksi niistä tekijöistä, joka tekee ruuasta houkuttelevampaa.   

Suurien toiveiden tuuppaus 

Tuuppaus (nudging) perustuu ihmisen arkisten toimintojen automaatioon, jossa valinnat nytkähtävät kestävämmiksi pienillä muutoksilla valinta-arkkitehtuuriin. Tuuppauksen pitää aina säilyttää valinnanvapaus, ja tästä syntyykin ongelma: jos ihminen todella ryhtyy valitsemaan esimerkiksi arvojensa tai päättelykykynsä avulla, tuuppaus ei enää olekaan tuuppausta, vaan perinteistä tiedolla ohjaamista. 

Tuuppaus voikin toimia herätyskellona kestävyyteen: ovatko tarjottavat ruoat esillä tasa-arvoisesti? Aktivoivatko vaihtoehdot ihmisen valitsemaan arvojensa tai tietojensa pohjalta? Syntyykö valinnasta tunne, että on osannut ja pystynyt tekemään jotain merkittävää? Yksi suurimmista esteistä arvojen tai tietojen mukaisille valinnoille on kokemus siitä, että omilla toimilla ei ole vaikutusta.   

Koska valintamme ovat irrationaalisia ja tunnepohjaisia, myös ruokien nimeämisessä kannattaa olla tarkka. Vaikka ammattilaiselle hybridiateria on ruokaa hyvin kuvaava termi, se voi tuntua kuluttajan näkökulmasta vieraalta. Riittävä ratkaisu voi olla esimerkiksi hybridimakaronilaatikon nimeäminen ”talon makaronilaatikoksi”.  

Viitteet: 

1. Benton TG ym 2021: Food System Impacts on Biodiversity Loss. Three levers for food system transformation in support of nature. Chatham House, London 2021, 02–03. 

2. Kyttä V ym 2023: Land-Use-Driven Biodiversity Impacts of Diets—a Comparison of Two Assessment Methods in a Finnish Case Study. Int J Life Cycle Assess 2023, 28 (9), 1104–1116. 

3. Järviö N ym (Under revision). Biodiversity Impacts of 617 Food Items Consumed in Finland. BIODIFUL project 

4. Wahl DR ym 2020: Why we eat what we eat: assessing dispositional and in-the-moment eating motives by using ecological momentary assessment. JMIR mHealth and uHealth, 8(1), e13191.