
Vuoden turvallisuusjohtajaksi 2022 on valittu Fazerin Kai Himberg
Kai Himberg on pitkänlinjan turvallisuusalan ammattilainen, joka jakaa aktiivisesti kokemuksiaan ja oppejaan turvallisuusjohtamisen kentältä verkostolleen. Himberg toimii turvallisuusjohtajana elintarvikealalla, jonka rooli osana suomalaisen yhteiskunnan huoltovarmuutta on korostunut viime vuosien kriisien myötä.
Aalto University Professional Development (Aalto PRO), Finnsecurity ry ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ovat valinneet Vuoden turvallisuusjohtajaksi 2022 Fazer konsernin turvallisuusjohtaja Kai Himbergin. Fazer on suomalainen elintarvikeyhtiö, joka työllistää noin 6 000 henkeä. Suomen ohella Fazerilla on toimintaa seitsemässä muussa maassa Pohjois-Euroopassa ja vientiä yli 40 maahan.
Himberg on erittäin kokenut turvallisuusalan asiantuntija ja johtaja, jonka kyvyt ja taidot toimia vaativissa tilanteissa on todistettu useaan eri kertaan viime vuosien aikana. Hän jakaa aktiivisesti kokemuksiaan ja osaamistaan eri verkostoissa sekä toimii luontevasti rakentavassa vuoropuhelussa viranomaisten ja elinkeinoelämän välillä.
“Alan ammattilaisilta tuleva tunnustus on minulle suuri kunnia ja tekee samalla näkyväksi tätä tärkeää työkenttää ja sen hienoja ammattilaisia. Tavallaanhan monissa tilanteissa olemme onnistuneet silloin, kun työtämme ei organisaatiossa huomata.”
“Minulle verkostoituminen ja alan kehittäminen ovat perusedellytyksiä työssäni onnistumiselle ja olenkin iloinen, että ne on huomioitu palkintoperusteissa” Kai Himberg sanoo.
Vuoden turvallisuusjohtajan tunnustuspalkinnon valinnassa painotetaan laaja-alaista ja strategista näkemystä turvallisuudesta sekä toimimista vaativissa johtotehtävissä. Lisäksi raadin kriteereissä korostetaan aktiivista roolia alan verkostoissa sekä alan osaamisen kehittämistä Suomessa oman roolin kautta. Yritysturvallisuuden toimintakentän globaalit murrokset ja huoltovarmuuden kriittisyys painottuivat vuoden 2022 valinnassa.
”Kai Himbergin tehtäväkenttänä on ala, joka koskettaa meistä jokaista arjessamme, ja joka on kriittinen yhteiskunnan toiminta- ja huoltovarmuuden kannalta. Tuoteturvallisuuden ehdottomuus, toimitusketjujen herkkyys sekä uudistuva ja innovatiivisia tuotteita tarjoava elintarvikesektori asettavat osaltaan erityispiirteitä turvallisuusjohtamiselle,” perustelee Aalto PRO:n ohjelmajohtaja ja palkintoraadin jäsen Anna-Maija Ahonen.
Valintaperusteissa esiin nousi myös Himbergin Venäjän tuntemus, joka on osoittanut nykyisessä maailmantilanteessa ja yritysten maariskien arvioimisessa kriittiseksi.
”Viimeiset vuodet ovat olleet todella poikkeuksellisia myös turvallisuuden näkökulmasta. Fazerilla turvallisuusjohtamisessa on korostunut erityisesti yhteiskunnallinen rooli huoltovarmuusorganisaationa, sitä myötä oppeja ja kokemusta on kertynyt talon sisällä moniin eri toimintoihin.”
“Yhtenä tärkeänä huomiona nostaisin esiin turvallisuuskulttuurin merkityksen isojen organisaatioiden sisällä. Turvallisuuskulttuuri realisoituu ennen kaikkea ihmisten ymmärryksen ja toiminnan kautta. Itse olen poikkeusaikana oppinut, että toimivassa työpaikan organisaatiokulttuurissa joskus viestintä yksin riittää turvallisuusteoksi kasvattaen ihmisten luottamusta sekä hyvinvointia,” Himberg toteaa.
Aalto PRO ja sen edeltäjät ovat kouluttaneet turvallisuusjohtajia jo kolmekymmentä vuotta Turvallisuusjohdon koulutusohjelmassa, johon on osallistunut jo yli 500 turvallisuusasiantuntijaa. Himberg palkittiin 29. marraskuuta Finnish Security Awards-gaalassa.
Suosittelemme artikkelia

Fazer uudistaa viljelyohjelmaansa ja edistää kestävien viljelykäytänteiden käyttöönottoa Suomessa ja Ruotsissa

Fazerin ylijäämäruisleipää panimotuotannon raaka-aineeksi

Fazer harkitsee tuotannollisia muutoksia varmistaakseen kilpailukykynsä kasvipohjaisten juomien liiketoiminnassa

Pohjoismainen kaura valloittaa maailman kosmetiikkamarkkinoilla
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella
