Trumpin uusi kausi alkoi – miten se vaikuttaa ruokaan?

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uusi kausi tuo todennäköisesti muutoksia myös elintarvikepolitiikkaan. Maailmanlaajuisesti olennaisin muutos ovat mahdolliset tullimaksut, joita myös elintarvikkeille määrättäisiin.

Trump piti koko vaalikampanjansa ajan johdonmukaisesti esillä tullimaksujen uhkaa monille kauppakumppaneilleen ja tuoteryhmille. Tullimaksut voivat voimaan tullessaan olla 20 prosentin luokkaa, eli niistä syntyisi huomattava lisälasku elintarvikkeiden viejille.

Yhdysvallat on EU:n tärkein kauppakumppani, jonne elintarvikkeita vietiin vuoden 2024 alkupuoliskon aikana 20,8 miljardilla eurolla. Tärkeitä vientituotteita ovat esimerkiksi oliivit ja oliiviöljy. Suomesta elintarvikkeita vietiin Yhdysvaltoihin viime vuonna noin 25 miljoonan euron arvosta. Tärkeimmät vientituotteet olivat juustoja, alkoholijuomia, voita ja makeisia.

FoodNavigator-lehden analyysin mukaan tullit todennäköisesti siirtyisivät kuluttajahintoihin Yhdysvalloissa, mikä puolestaan kiihdyttäisi inflaatiota. Käytännössä moni EU-alueella toimiva vientiyritys on hankkinut tai hankkimassa itselleen fyysistä jalansijaa Yhdysvalloista.

Tähän asti muuton syynä on usein ollut logistiikka, ja Yhdysvaltain EU:ta kevyempi uuselintarvikelainsäädäntö on kiinnostanut startup-yrityksiä. Nyt tullimaksut tai jo niiden uhka voivat vauhdittaa tätä kehitystä. Yritysten muutto Yhdysvaltoihin työllistämään yhdysvaltalaisia ja maksamaan veronsa maahan lienee Trumpin hallinnolle mieluinen päämäärä.

FDA tarkkailee lisäaineita

Elintarvikelainsäädäntöön liittyvässä keskustelussa lisäaineet ovat Yhdysvalloissa pinnalla. Tammikuussa elintarvike- ja lääkevirasto FDA ilmoitti, että kirsikanpunainen väriaine erytrosiini, kauppanimeltään Red No. 3, poistetaan markkinoilta, koska se on joissain eläinkokeissa todettu syöpävaaralliseksi.

Trump on nimittänyt terveysministerikseen Robert F. Kennedy Jr:n, joka on julkisuudessa ollut huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista. FDA:n muista uusista nimityksistä ei vielä tiedetä, mutta on todennäköistä, että lisäaineiden kriittinen tarkastelu jatkuu.

Kennedy on ilmaissut huolensa myös ultraprosessoinnista, joka on Yhdysvalloissa yleinen ruokaan liittyvä huolenaihe. Uusi terveysministeri on esimerkiksi esittänyt, että ultraprosessoiduksi määritelty ruoka poistettaisiin kouluruokailusta.

Ultraprosessointia sivutaan myös joulukuussa julkistetussa Yhdysvaltain ravitsemussuositusten taustaksi laaditussa tieteellisessä raportissa mainiten, että selvää tieteellistä näyttöä prosessoinnin vaikutuksista terveyteen ei ole ja asiaa olisi tutkittava lisää. Yhdysvaltain uudet ravitsemussuositukset on tarkoitus julkistaa alkuvuonna 2025.

Joulukuun lopussa julkistettiin FDA:n ohjeistus terveysväittämistä ja niiden käytöstä. Myös ravitsemusta koskevista pakkausmerkinnöistä on tammikuussa julkistettu ohje, jota elintarviketeollisuus on kritisoinut. Uusi hallinto ei välttämättä hyväksy näitä linjauksia sellaisinaan.

Kuuma kysymys voi olla myös solutuotettujen elintarvikkeiden hyväksyntä. Osavaltioista Florida ja Alabama ovat jo kieltäneet solutuotetun lihan valmistamisen ja myynnin. On mahdollista, että keskustelu laajenee valtakunnalliseksi.

Lue myös, miten kirjeenvaihtajamme Ari Virtanen analysoi Yhdysvaltain tilannetta Maailma mausteilla -jutussaan 6/2024.