Tarvitsevatko ruokajärjestelmät remonttia, peruskorjausta vai uudisrakennusta?  

Ruokaa voi tarkastella ainakin poliittisesta, sosiaalisesta, taloudellisesta sekä ympäristön ja kulttuurin näkökulmista. Erilaisten linssien läpi katsottuna ruoka saa aina uusia sävyjä.  

Maailmassa ja myös Suomessa vallitsevasta ruoka-ajattelusta voi löytää kaksi päätyä. Yksille ruoka on hyödyke, johon sovelletaan liiketalouden oppeja, toisille ruoka on ihmisoikeus, perusturvan lähde tai ihmisen luontoon yhdistävä tekijä. Nämä kaksi päätyä löytävät harvoin toisensa.  

Ruoka hyödykkeenä -ajattelu vahvistui Maailman kauppajärjestö WTO:n perustamisen jälkeen 1990-luvulla. Ruuantuotantoa, -jalostusta ja -kauppaa haluttiin tehostaa suurentamalla yksikkökokoja ja raivaamalla kaupan esteitä. Esimerkiksi maidenvälisestä viljakaupasta lähes 80 prosenttia on nykyisin viiden suuryrityksen hallussa ja USA:ssa lähes kaikki kotieläintuotanto tapahtuu teollisen mittakaavan yrityksissä.  

Toisen pään ajattelussa ruokaan liittyy itsemääräämisoikeuden sekä ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoittelu, jolle perustana toimii erikokoisten maatilojen ja yritysten verkosto ja paikallisuus. Esimerkkeinä tästä ovat pienviljelijäjärjestöjen lanseeraama ruokasuvereniteetti ja agroekologia.  

Maailman ruokajärjestelmien kehityksessä keskeistä on, kenen ääni kuuluu. Paikallisuuden kannattajat ovat huolissaan siitä, että yhteisissä päätöksentekopöydissä, kuten YK:ssa, suuryrityksillä on jo liikaa valtaa. Siksi monet kansalaisyhteiskunnan toimijat jättäytyvät pois näistä pöydistä ja kritisoivat asioita ulkopuolelta.  

Nykyisten ruokajärjestelmien kipukohtia  

Ruuan näkeminen hyödykkeenä on johtanut kasvaviin kauppavirtoihin maiden ja maanosien välillä. Maailman merillä kulkee rahtilaivojen virta täynnä tuotantotarvikkeita, maataloustuotteita sekä ruokaa, ja osa ruuasta toimitetaan perille rekoilla tai ilmastovaikutuksista välittämättä lentoteitse.  

Viime vuosina on nähty monien kuljetusansojen laukeavan. Suezin kanavaan juuttui viikoksi konttilaiva, samaan aikaan Panaman kanavan liikenne kärsi veden vähyydestä. Punaisella merellä laivaliikennettä uhkaavat Jemenin Huhti-kapinallisten iskut. Venäjän hyökättyä Ukrainaan merireitit estettiin Mustalla merellä. USA:n ja Israelin hyökkäyksen alettua Iran sulki Hormuzinsalmen. Hankaluudet ovat johtaneet pitempien merireittien etsimiseen sekä tuotteiden saatavuushäiriöihin.   

Vapaan kaupan idea on ottanut vastaan logistiikkapulmien lisäksi muitakin iskuja. Venäjän ja Valko-Venäjän rooli maailman lannoitekaupassa on pakotteiden ja vastapakotteiden myötä pienentynyt, ja uusia lannoitelähteitä on jouduttu etsimään. 

Trumpin tullit ovat sekoittaneet maailman kauppavirtoja, myös EU-maiden elintarvikekauppa USA:n kanssa on saanut siitä osansa. USA:n ja Israelin Iran-hyökkäyksen vaikutukset tuntuvat jokaisen polttoaineen ja lannoitteiden ostajan kukkarossa. Myös koronapandemian vaikutukset maailmankauppaan ovat edelleen muistissa.   

Nykyisissä ruokajärjestelmissä valta sekä taloudellinen tulos jakautuvat epätasaisesti toimijoiden kesken. Kaikkialla maailmassa pienimmät toimijat, kuten maanviljelijät tuntevat heikomman asemansa kukkaroissaan. Vaikka maatalouden kustannukset ovat kiistatta kohonneet viime vuosina ja kuukausina myös Suomessa, on nousulle ollut vaikea saada vastinetta tuottajahinnoissa.  

Ruokajärjestelmien vaikutukset ravitsemukseen, terveyteen ja ympäristöön jäävät usein huomiotta. Vaikutuksia mahdollisesti syntyy enemmän, jos kustannustehokkuus ja tuotannon volyymi ovat etusijalla.  

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO on laskenut ravitsemusongelmien ja ruokajärjestelmistä johtuvan ympäristön pilaantumisen hintoja myös Suomelle. Luvut ovat hätkähdyttävän suuria.¹   

Tarve ja paine ruokamurrokselle kasvaa  

Löytyisikö ratkaisuja nykyisten ruokajärjestelmien ongelmiin aiemmin mainitusta toisen päädyn ajattelusta? Olisiko ruokaa mahdollista arvioida ja arvostaa eri tavalla kuin autoja, puhelimia ja muita vastaavia hyödykkeitä?  

Ruokasuvereniteetin kannattajat korostavat ruokaan liittyvää itsemääräämisoikeutta, samoin ihmisten oikeutta turvalliseen ja terveelliseen ruokaan. Heidän mielestään ruokajärjestelmien olisi suojeltava luonnonvaroja ja ruuan maailmankauppa olisi järjestettävä uudelleen.  

Tärkeänä nähdään myös sosiaalinen reiluus. Perustavaa tässä ajattelussa on paikallisuus ja paikallisten toimijoiden verkostot, samoin pien- ja perheviljelijöiden rooli maailman ruuantuotannossa.  

Ruokasuvereniteettiin liittyy läheisesti agroekologia, joka yhdistää ekologiset viljelykäytännöt ja yhteiskunnallisen liikkeen tavoitteenaan ympäristöllinen kestävyys ja sosiaalinen reiluus. Sitä lähellä, mutta enemmän viljelyyn keskittyvänä, on viime vuosina levinnyt uudistavan viljelyn ajattelu ja menetelmät.  

Painotuksiltaan hieman vaihtelevia tuotantomenetelmiä löytyy muitakin. Esimerkiksi luomussa on jo pitkät kokemukset tuontipanosten, erityisesti lannoitteiden ja torjunta-aineiden korvaamisesta viljelykierroilla ja orgaanisilla ravinnelähteillä.  

Täysin erilaista lähestymistä edustaa pellosta irrotettu, usein sähköintensiivinen solumaatalous, jossa ruuan raaka-aineita, erityisesti proteiineja tuotetaan tarkkaan säädellyissä tankeissa ja altaissa.  

Kohti iskunkestäviä ruokajärjestelmiä  

Suomen kokonaisturvallisuusajattelussa ruoka luetaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen joukkoon. Ruuan saannin varmistamiseksi myös poikkeustilanteissa on luotu huoltovarmuusjärjestelmä, joka perustuu nykyisiin rakenteisiin. Ovatko nämä rakenteet riittävän vankkoja, vai liittyykö niihin lähtökohtaisia heikkouksia?  

Yhä tiheämmin esiintyvät maailmanlaajuiset kriisit panevat miettimään fossiilitalouteen perustuvan ruokajärjestelmämme tulevaisuutta. Alkaa tuntua, että monimuotoisuus, paikallisuus, kiertotalous ja suurempi energia- ja ravinneomavaraisuus olisivat päteviä reseptejä ruokajärjestelmän iskunkestävyyteen. 

Toinen mietinnän aihe on, ovatko sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys jäämässä sivuun meidän ja maailman puolustus- ja talouspainotteisilla agendoilla. Luonnonvarojen käyttäminen kestämättömällä tavalla vain tämän sukupolven tarpeisiin syö tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.  

Sodat eivät kunnioita ympäristöä, vaan jättävät jälkeensä raunioita ja saasteita. Maailmalla roihuava öljyinfrastruktuuri syytää ilmakehään hiiltä ja nokea, Ukrainan peltoja kirjovat miinat ja ammusten kappaleet. Mutta ympäristön tilan heikentäminen iskee takaisin, ainakin pidemmällä aikavälillä.  

Luottamus ja tunne reiluudesta ovat yhteiskuntarauhan perusta. Suomessa on totuttu siihen, että ruokaa on aina saatavilla suhteellisen edullisesti, ja jopa enemmän kuin olisi ihmisten hyvinvoinnin kannalta tarpeen. Toisaalta ruuan hinnannousu kriisien seurauksena on heikentänyt pienituloisten mahdollisuuksia ravitsevan ruuan hankkimiseen. Maailmanlaajuisesti nälkäisten määrä on pysynyt korkeana, ja Suomessakin esiintyy ruokaköyhyyttä.  

Neljä vaihtoehtoista polkua 

Vaihtoehtoisia ruokatulevaisuuksia on pohdittu. FAO visioi tulevaisuuden ruokajärjestelmille neljä polkua², joista ensimmäinen on nykyisillä linjoilla jatkaminen ja reagoiminen tapahtumiin ja kriiseihin. Toinen on osittain sopeutettu tulevaisuus, jossa ruokajärjestelmissä tehdään pieniä ja hitaita muutoksia kohti kestävyyttä, mutta ei riittävän nopeasti ja kattavasti.  

Kolmas on luonnonvaroja ja ympäristöä turmeleva polku, joka johtaa maailman kaaokseen. Neljännellä polulla lyhyen aikavälin kasvutavoite vaihdetaan ruokajärjestelmien osallisuuteen, muutosjoustavuuteen ja kestävyyteen. Meilläkin on vielä mahdollisuus valita toivottu tulevaisuuspolku.  

Ruokajärjestelmät ovat osin julkista, osin yksityistä toimintaa. Meillä Suomessa, kuten lähes kaikkialla maailmassa, yksityiset viljelijät, jalostajat, kauppiaat ja ruokalat hoitavat ruuan kuluttajien ulottuville. Julkinen sektori ohjaa, säätelee ja sanktioi järjestelmän toimijoita. Julkista ohjausta tulee niin kansallisilta kuin EU:n elimiltä.  

Kaikki päätökset eivät ole omissa käsissämme, mutta monet ovat. Keskinäisriippuvaisissa ruokajärjestelmissä muutoksiin tarvitaan kaikkien osallistumista.  

Viitteet: 

¹ FAO. 2023. The State of Food and Agriculture 2023 – Revealing the true cost of food to transform agrifood systems. Rome.  

¹ FAO. 2022. The Future of Food and Agriculture. Drivers and triggers for transformation. Rome.