TiedotteetTulli

Tullin valvonnassa elintarvikkeista ei löytynyt liikaa transrasvoja

Tulli valvoi viime vuonna Suomeen tuotujen keksien ja kasvirasvalevitteiden laatua ja turvallisuutta. Erityisesti vuoden 2022 valvonnassa tutkittiin veren rasva-arvoille haitallisten transrasvojen pitoisuuksia. Tullin tutkimat erät täyttivät vaatimukset transrasvojen osalta.

Vuonna 2022 Tulli valvoi Suomeen tuotavien keksien ja levitteiden transrasvahappoja. Tullilaboratorion testeissä tutkittiin 10 erilaista keksiä ja viittä levitettä, jotka olivat peräisin muista Euroopan maista. Valvottujen tuote-erien transrasvapitoisuudet jäivät sallittujen enimmäismäärien alle.

Transrasvojen pitoisuuksia on rajoitettu EU-komission asetuksella vuodesta 2019. Transrasvat ovat tyydyttymättömiä rasvoja, joilla on haitallinen vaikutus veren rasva-arvoihin, mutta niiden määrää ei Suomessa tällä hetkellä ilmoiteta elintarvikkeiden pakkauksissa.

Transrasvahapot nostavat niin sanottua huonoa LDL-kolesterolia ja laskevat hyvää HDL-kolesterolia. Ruokaviraston mukaan transrasvahappoja voi esiintyä muun muassa levitteissä ja vilja- ja leivontatuotteissa. Lisäksi niitä on luonnostaan maito- ja lihatuotteissa.

Tulli valvoo tuontielintarvikeita riskiarvioinnin ja trendien perusteella

Tulli kartoitti viime vuonna tilannetta Suomeen tuotavien tuotteiden osalta osana normaalia tuontielintarvikkeiden valvontaa. Aiemmin elintarvikkeiden transrasvahappopitoisuuksia ovat Suomessa selvittäneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruokavirasto.

– Kohdennamme valvontaa riskiarvioidemme perusteella, ja myös ruokatrendit vaikuttavat. Koska hälyttäviä havaintoja ei transrasvojen osalta viime vuonna tehty, toteutamme tänä vuonna muunlaisia projekteja, tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling kertoo.