
Tilastotietoa ruoka-alasta 60 vuoden ajan – Tietohaarukka lunastaa paikkansa riippumattoman tiedon lähteenä
Vuodesta 1965 lähtien julkaistu Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti, joka kokoaa yksiin kansiin ruokaketjua koskevan tuoreimman ja vertailukelpoisen tilastotiedon pellolta pöytään. Tilastotieto on tärkeätä ruokajärjestelmän toiminnan kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta, ja se antaa luotettavaa tietoa mm. päätöksenteon taustaksi. Tietohaarukka puolustaa asemaansa erityisesti aikana, jolloin julkinen keskustelu kaipaa tutkittua tietoa nopeiden mielipiteiden rinnalle.
Tietohaarukka-julkaisun lähteinä käytetään kotimaisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja tilasto-organisaatioita. Julkaisu sisältää ajankohtaista ja historiallista tietoa muun muassa:
- Alkutuotannosta ja satomääristä
- Elintarviketeollisuudesta ja kaupan rakenteista
- Ruoan kulutuksesta, tuonnista ja viennistä
- Hintakehityksestä ja työllisyydestä
- Ammattikeittiöistä ja ruokapalveluista
- Vastuullisuuden, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmista
Ajassa kiinni faktojen puolesta
Tietohaarukka ei ole vain tilastokirja – se on työkalu faktojen ja ilmiöiden hahmottamiseen. Pitkien kehityskaarien ja asiayhteyksien ymmärtäminen korostuu ajassa, jossa julkista keskustelua muovaavat nopea reagointi, tunnepohjaiset väitteet ja toisinaan myös harhaluulot.
– Tarvitsemme riippumatonta, pitkäjänteistä ja vertailukelpoista tietoa, joka auttaa näkemään kokonaisuuksia. Tietohaarukka on tällaista tietoa tarjoava, ajankohtainen ja kestävä julkaisu, toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.
Laajasti hyödynnetty: medialle, päättäjille ja oppilaitoksille
Tietohaarukka toimii lähteenä medialle, päättäjille, opiskelijoille ja kaikille ruokaketjusta kiinnostuneille. Perinteisesti Tietohaarukka jaetaan jokaiselle kansanedustajalle.
Tietohaarukasta on saatavilla painetun version lisäksi myös verkkokäyttöön optimoitu PDF, jonka selkeä rakenne ja sisällysluettelo mahdollistavat suoran navigoinnin eri osa-alueisiin. Julkaisu löytyy myös ruotsin ja englannin kielellä. Lisäksi julkaisusta kootaan esimerkiksi opetuskäyttöön Koostetut herkut -diapaketti, jossa avataan Tietohaarukan tilastoja ja nostetaan esille ajankohtaisia teemoja.
Julkaisun taustalla laaja asiantuntijaverkosto
Tietohaarukan tuottaa Ruokatieto Yhdistys ry, ja sen kokoamiseen osallistuvat mm. Agronomiliitto, Luonnonvarakeskus Luke, ProAgria, MTK ja SLC. Julkaisuun valitaan vuosittain tarkkaan valikoidut, vertailukelpoiset tilastotiedot eri lähteistä, kuten Tilastokeskuksesta, Ruokavirastosta, Tullista, EFSAsta, Euroopan lääkevirasto EMAsta, Luonnonvarakeskuksesta ja EUROSTATista.
Suosittelemme artikkelia

Uudet ruuantuotannon menetelmät mahdollisuutena

Ympäristöjalanjälkien laskentaohjeistus suomalaisille ruokatuotteille valmistuu

Luken selvitys: ruoka-ala työllistää Suomessa 320 000 henkeä

Maitojauhe antaa makua, rakennetta ja väriä

Tietohaarukka 2023 on julkaistu
Kumppanisisältö: Go On
