
PPWR sai parlamentin hyväksynnän, metsäkatoasetus siirtyy
EU:n parlamentti on hyväksynyt pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) marraskuun 26. päivänä 2024. Asetus tulee vielä Euroopan neuvoston käsittelyyn joulukuun puolivälissä.
Turvallisempiin ja paremmin kierrätettäviin pakkauksiin ohjaavan PPWR:n tie on ollut pitkä ja mutkikas. Parlamentin täysistunto hyväksyi asetuksen sisällön jo huhtikuussa 2024.
Komissio järjestää maanantaina 16.12.2024 PPWR-aiheisen webinaarin, jossa kerrotaan lisää esimerkiksi implementoinnin aikatauluista. Ilmoittautuminen webinaariin avataan samalla sivulla myöhemmin.
Pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen hyväksytyt kieliversiot ovat luettavissa komission verkkosivuilla.
Metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä alustava sopu
Euroopan unionin metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä vuodella eteenpäin saavutettiin joulukuun alussa alustava sopu Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisissä kolmikantaneuvotteluissa.
Asia tulee vielä vahvistaa parlamentissa ja neuvostossa. Asetusta täydentävän kansallisen lain antaminen eduskunnalle siirtyy kesälle 2025.
Alustavan sovun mukaan metsäkatoasetuksen soveltaminen siirtyisi alkamaan keskeisiltä osin 30.12.2025. Mikro- ja pienyrityksille soveltaminen alkaisi kuusi kuukautta myöhemmin eli 30.6.2026 lukuun ottamatta nykyisen puutavara-asetuksen tuotteita. Myös maiden arviointijärjestelmän riskiluokkien julkaisemisen määräaika siirtyy puolella vuodella eteenpäin 30.6.2025.
Neuvotteluissa ei tehty muutoksia metsäkatoasetuksen sisältöön.
Kansallinen laki eduskuntaan kesällä 2025
Metsäkatoasetuksen kansallista täytäntöönpanoa valmistelevan työryhmän toimiaikaa on pidennetty 30.12.2025 saakka. Hallituksen esitys kansalliseksi metsäkatolaiksi piti antaa eduskunnalle joulukuussa, mutta se siirtyy kesään 2025. Ehdotetussa laissa säädettäisiin toimivaltaisesta viranomaisesta ja sen tehtävistä sekä hallinnollisista seuraamuksista.
Siirtymäaikana komissio tulee julkaisemaan lisää ohjeita asetuksen toimeenpanon tueksi. Niiden perusteella valmistellaan myös kansallisia ohjeistuksia.
Alustava sopu pitää vielä vahvistaa virallisesti sekä Euroopan parlamentin täysistunnossa että neuvostossa.
Suosittelemme artikkelia

Neuvosto ja parlamentti sopuun ruokajätteen vähentämisestä

Pakkausjäteasetus hyväksyttiin EU-parlamentissa

Kohtuullisen kokoisia elämyksiä

EU-parlamentti: PFAS ja BPA kielletään, pakkausten uudelleenkäyttö vaatii lisäselvitystä

Pakkaukset: Parlamentin äänestys oli erävoitto suomalaiselle elintarviketeollisuudelle
