Yrittäjyys ei ollut urasiirto vaan halu toteuttaa unelmia
ETM Esa Dahlströmin urapolku on kulkenut konsultoinnin, asiakkuus-, tuoteryhmä- ja avainasiakaspäällikkötehtävien sekä asiakasmarkkinointijohtajuuden kautta Pizzabacken Oy:n perustajaksi. Haave uuden luomisesta on kulkenut mukana matkalla pitkään.
– Yrityksen perustaminen ei varsinaisesti ollut urasiirto vaan halu toteuttaa pitkäaikainen haave. Hyppäsin hyvistä hommista täysin epävarmaan, mutta innostavaan haasteeseen. Jos en olisi lähtenyt nyt toteuttamaan haavettani, en saavuttaisi sitä koskaan, pohtii Dahlström.
Dahlström on työskennellyt aiemmin Nielsenillä, Snellmanilla, Saarisoisilla ja Cloettalla. Dahlströmin konsultoidessa uransa alkuaikoina myynti- ja markkinointipäällikköitä, hän oppi valtavasti tiedon analysoinnista ja hyödyntämisestä. Sen jälkeen kaikki hänen työtehtävänsä ovat pohjautuneet tiedon hyödyntämiseen. Opittu on auttanut myös yrittäjyydessä.
– Urani alussa Keskon myyntijohtaja toimi mentorinani. Hän kehotti ottamaan numerot haltuun, jotta elintarvikeliiketoiminnassa pärjää. Noudatin silloin hänen kehotustaan, Dahlström kuvailee.
Yrittäjyyden kannalta on ollut arvokasta oppia ymmärtämään kaupan lainalaisuudet, se kuinka kuluttajalle ja kaupalle tuotetaan lisäarvoa ja kuinka asiakkaiden kanssa työskennellään. Vuosien saatossa syntyneestä laajasta kontaktiverkostosta on myös ollut hyötyä.
Ravintolatasoisia pizzoja kotiuunista
Pizzabackenin liikeidea on tarjota kuluttajille kotona paistettavia ravintolatasoisia pizzoja. Pizzat tehdään tällä hetkellä käsin eikä tuotantoa laajennettaessa reseptiä ole muutettu kotikeittiöissä kehitetystä muuten kuin prosessiaikojen ja -lämpötilojen suhteen.
Reseptiä kehittäessä Dahlström ja hänen liikekumppaninsa, Pizzabackenin toinen perustaja Pia Lähde testasivat kotikeittiöissään kahtakymmentäneljää erilaista jauhoa ja kaikkia mahdollisia kohotusaika ja -lämpötilayhdistelmiä.
– Teemme vaikeamman kautta. Emme muuta reseptiä laajentaessamme tuotantoa vaan muutamme tuotantoa, jotta alkuperäinen resepti on mahdollista toteuttaa, kertoo Dahlström yrityksen arvoista.
Tuotantotyöt työllistävät tällä hetkellä paljon, mutta sen lisäksi on esimerkiksi perehdyttävä kone- ja laitehankintoihin, otettava kantaa tuotantoprosessiin, hinnoitteluun, omavalvontaan ja raaka-ainevalintoihin. Dahlströmin aloittaessa yrittäjänä viime vuoden kesäkuussa työviikot ovat venyneet 70 tuntisiksi.
Ajan varaaminen suunnittelutyölle on haastavaa
Haastavimmaksi Dahlström kokee työssä sen, että saa itselleen aikaa suunnitella tarpeeksi tulevaisuutta.
– Se, että saat basilikaöljyn ja pizzan teon ohessa aikaa miettiä mitä puolen vuoden päästä yrityksessä pitää tapahtua on haastavaa, Dahlström kertoo.
Dahlströmistä tuntuu upealta, että yritys on voinut palkata työntekijöitä ja että perustajien ajatusmaailma laadun vaalimisesta on tarttunut myös työntekijöihin. Vielä viime syksynä Dahlström ja Lähde tekivät pizzoja kahdestaan, mutta nyt yrityksessä työskentelee viisi ihmistä. Yritys on juuri muuttanut Sodexon vanhasta keittiöstä isompiin tiloihin, jotta tuotanto voi kasvattaa.
– Tuntuu välillä hämmentävältä nähdä omassa kotikeittiössä kehitetyn tuotteen löytävän kaupan hyllyltä. Harvoin ehdin katsoa taaksepäin ja miettiä kuinka pitkälle on jo päästy, Dahlström kuvaa.
Kovan ja intohimolla tehdyn työn päämääränä on tila, jossa voi hengittää ja toiminta pyörii ilman omaa jatkuvaa läsnäoloa jokaisessa työvaiheessa.
– Kiehtovin ajatus työssä on, että kolmenkymmenen vuoden päästä Pizzabacken brändi olisi edelleen kaupoissa, vaikka minä en olisi siellä, pohtii Dahlström.
Nimityksiä
- MMM, eMBA Juha Ruohola on nimitetty HKScanin toimitusjohtajaksi. Ruohola on toiminut HKScanin väliaikaisena toimitusjohtajana 29.9.2022 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut HKScanissa Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana sekä useiden muiden ruokayritysten johtotehtävissä.
- Tuomas Mantere on nimitetty Vaasan Oy:n toimitusjohtajaksi ja Lantmännen Unibaken tuoreleipäliiketoiminnan operatiiviseksi vetäjäksi 1. maaliskuuta 2023 alkaen. Suomen lisäksi Mantere vastaa Lantmännen Unibaken tuoreleipäliiketoiminnasta Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Mantere seuraa tehtävässään Thomas Isakssonia, joka siirtyy Lantmännen-konserniin kuuluvan Lantmännen Cerealian liiketoiminnan toimitusjohtajaksi. Harri Ansinn on nimitetty Lantmännen Unibaken Suomen ja Baltian pakasteliiketoiminnan toimitusjohtajaksi ja hän seuraa roolissaan Tuomas Manteretta.
- Ruoka-alan innovaattorina kansainvälisesti tunnettu elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä on nimitetty Raisio-konsernin innovaatioista vastaavaksi johtajaksi, Chief Innovation Officer, ja johtoryhmän jäseneksi 14.8.2023 alkaen. Kivelä ottaa johtaakseen Raision tutkimus- ja tuotekehitysorganisaatiot.
- Snellmanin konsernijohtajaksi on nimitetty Markus Hellström. Hän on työskennellyt pitkään Fazer-konsernissa ja toimii tällä hetkellä Fazer Makeisten toimitusjohtajana. Hellström aloittaa tehtävässä kevään 2023 aikana, tarkka ajankohta täsmentyy myöhemmin.
- Tomi Levonen on nimetty Vihannes-Laitilan uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2023 alkaen yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Jari Paavolan jäädessä eläkkeelle.
- Jussi Pekkala on nimitetty Fiksuruoka.fi:n uudeksi brändijohtajaksi. Hävikkiruoan verkkokauppa Fiksuruoka.fi:n uutena brändijohtajana aloittanut Jussi Pekkala tulee vastaamaan yrityksen brändistä sekä kotimaassa että ulkomailla.
- Valtiotieteiden lisensiaatti Faiz Alsuhail on nimitetty johtajaksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) Tilastopalvelut-yksikköön.
- Piia Töllinen on nimitetty Lantmännen Unibaken Suomen pakasteliiketoiminnan myyntijohtajaksi ja Lantmännen Unibaken Suomen ja Baltian pakasteliiketoiminnan johtoryhmän jäseneksi 20.3. alkaen.
- Lara Saulo on nimitetty Fazer Makeisten toimitusjohtajaksi.
- ETT Katja Hätönen on aloittanut lokakuun alussa Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen toiminnanjohtajana.
- Satu Ruohonen on nimitetty Leipurin Oyj:n Suomen maajohtajaksi.
- Perunantukimuslaitoksen johtajaksi on nimitetty KM, KtaO, eMBA Leena Järvenpää 1.4.2023 alkaen.
- Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula aloitti 1.3.2023 myös Varsinais-Suomesta ja Ahvenmaasta vastaavana aluejohtajana. Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen aloitti Satakunnan maakunnasta vastaavana aluejohtajana. Itä-Suomen aluejohtaja Jere Penttilä aloitti myös Keski-Suomesta vastaavana aluejohtajana.
- Susannan Kallio on nimitetty liiketoiminnan kehitysjohtajaksi (kasvipohjainen ruoka) Valiolle.
- Ville Katainen on nimitetty HKScan Suomen tuotantojohtajaksi.
- Jyrki Normaja on nimitetty Saarioisten vastuullisuus- ja kalaliiketoiminnan johtajaksi.
- DI, MSc Miska Kuusela on nimitetty Leipurin Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Aspo-konsernin johtoryhmän jäseneksi 2.1.2023 alkaen.
- OTK Maarit Leppänen on nimitetty Elintarviketeollisuusliiton neuvottelujohtajaksi ja OTM Miska Linna työmarkkina-asiantuntijaksi 15.12.2022 alkaen. KTM, VTK Eero Alaluusua on aloittanut elintarvikealan huoltovarmuutta kehittävän projektin päällikkönä 7.11.2022.
- Sara Anttila on nimitetty Kotopizza Groupin vastuullisuuspäälliköksi.
- Tiina Kotipelto on nimitetty K-ryhmän vastuullisuuspäälliköksi
- Laura Hyvärinen on nimitetty Porokylän Leipomo Oy:n viestintä- ja vastuullisuuspäälliköksi.
- Nina Lindén on nimitetty Eckes-Granini Suomen asiakkuus-, tuote- ja viestintäpäälliköksi.
- Jaakko Kaloinen on nimitetty Apetitin avainasiakaspäälliköksi.
- Jussi Aimola on nimitetty Aaro Forsman Oy:n myyntipäälliköksi.
- Mari Unnbom on nimitetty koordinaatoriksi STN FOOD -ohjelmaan.
- Veera Naukkarinen on nimitetty tutkijatohtoriksi Ruralia Instituuttiin.
- Leticia Valenzuela on nimitetty eniferBion elintarvikesovellusten päälliköksi.
- Ida Nikkilä on nimitetty tuotantoteknologiksi ja tuoteasiantuntijaksi Bonne Juomat Oy:ssä.
- Venla Nykänen on nimitetty Meira Oy:n tuotekehitysasiantuntijaksi.
- Noora toivonenon nimitetty Solar Foodsin QEHS-päälliköksi.
- Hanna Ylä-Mononen on Päijät-Hämeen Viljaklusterin uusi puheenjohtaja.