
Saksan markkina houkuttelee suomalaisia elintarvikeyrityksiä
Suomalaiset ruoka- ja juomayritykset hakevat nyt kasvua Saksan markkinoilta.
Saksa on Suomen kolmanneksi suurin elintarvikkeiden vientimaa. Suomesta Saksaan suuntautuva elintarvikevienti nousi kaikkien aikojen ennätykseen vuoden 2019 aikana. Saksan elintarvikeviennin arvo oli viime vuonna 113 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli peräti 30 prosenttia, ja sitä oli lähes kaikissa tuoteryhmissä.
− Erityisesti Pohjois-Saksassa kysyntää on suomalaisille, terveyttä edistäville tuotteille sekä luomutuotteille. Pääosan Suomen viennistä Saksaan muodostavat tällä hetkellä kaura ja kauratuotteet, alkoholijuomat, voi ja muut maitorasvat, leipomovalmisteet sekä kala- ja kalajalosteet, Food from Finland -ohjelman johtaja Esa Wrang kertoo.
Suomalaisten elintarvikkeiden ja juomien vientiin Saksan markkinalle on satsattu viime vuosina merkittävästi. Suomalainen ruoka ja juoma olivat viime vuonna isosti esillä Berliinissä, kun Suomi oli kumppanimaana suurilla kansainvälisillä Grüne Woche -ruokamessuilla.
Suomalaisia elintarvike- ja juomatuotteita esiteltiin Grüne Woche -messuilla saksalaisille kuluttajille myös tänä vuonna. Messut toteutettiin laajan yhteistyöryhmän avulla. Keskeisiä toimijoita olivat Business Finlandin Food from Finland -ohjelma, maa- ja metsätalousministeriö, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund sekä Visit Finland.
Villin luonnon teema innostaa
Viime vuonna paljon myönteistä palautetta saanut Villistä luonnosta -teema näkyi myös tänä vuonna Suomen Grüne Woche -messuosastolla. Mukana yli 30 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea.
Suomalaisen ruuan ja juoman ohella Suomea esiteltiin myös matkakohteena. Mukana olivat Visit Finlandin ja maakuntien lisäksi Lomalaidun, Finnlines ja joukko ruokamatkailuun panostavia maaseutumatkailuyrityksiä.

Kaurasipsejä valmistava Real Snacks Oy oli mukana Grune Woche -messuilla ensimmäistä kertaa. Tavoitteena oli saada suoraa kuluttajapalautetta tuotteista myymällä ja maistattamalla tuotteita messukävijöille.
− Kokemus oli positiivinen yllätys. Kävijöitä oli paljon, tuotteet herättivät kiinnostusta, ja ne myytiin loppuun messujen aikana. Messujen kautta saatiin heti myyntikanava suomalaisten tuotteiden nettikauppaan ja muutama muukin B&B-kontakti, Real Snacks Oy:n toimitusjohtaja Arja Kastarinen kertoo.
Messeforum Oy:n projektijohtaja Maarit Kaasinen oli erittäin tyytyväinen messujärjestelyihin ja kokonaisuudessaan projektin sujuvuuteen. Hänen mukaansa yritykset pitivät osaston toimivuudesta sekä osaston ilmeestä, mikä välitti myönteistä mielikuvaa suomalaisesta ruuasta ja maataloudesta.
Suomen suurlähetystö ja Food from Finland -ohjelma järjestivät Grüne Woche -messuille osallistuville yrityksille viime vuoden tapaan myös verkostoitumistapahtuman. Suomalaiset elintarvikeyritykset esittelivät tuotteitaan saksalaisille ammattiostajille tähtikokki Sauli Kemppaisen Michelin-tähdellä palkitussa SAVU-ravintolassa ja keräsivät palautetta ja kontakteja Saksan markkinoille.

− Luottamuksen rakentaminen saksalaiseen ostajaan ja jakelukumppaniin vaatii merkityksellisiä kohtaamisia. Ammattitapahtuma SAVU-ravintolassa tarjosi suomalaisille yrityksille mahdollisuuden elämykselliseen tuote-esittelyyn korkeatasoisissa puitteissa hyvällä tunnelmalla ja herkuilla höystettynä, Food from Finland ohjelman Senior Advisor Lili Lehtovuori kiteyttää.
Luomutuotteet kiinnostavat ammattiostajia
Suomalaisten tuotteiden saaminen kauppojen hyllylle edellyttää kontaktin luomista ammattiostajiin. Food from Finland panostaakin erityisesti ammattiostajatapahtumiin. Maailman suurin ja merkittävin luomutuotteiden ammattilaismessu Biofach järjestettiin helmikuussa Nürnbergissä.
Luomumessuille osallistui 17 suomalaista luomuyritystä, jotka esittelivät tuotteitaan alan kansainvälisille ammattilaisille. Messuilla esiteltiin muun muassa suomalaisia luomukaura- ja viljatuotteita, marjatuotteita, luomujäätelöä, koivumahlaa, ruusunterälehtihilloa ja luomuhunajaa.
Biofach -messuille osallistui tänä vuonna 3 700 näytteilleasettajaa yli 110 maasta. Ammattikontaktien luomiseen Biofach on luomuyrityksille oikea paikka, sillä paikalla oli yli 47 000 ammattiostajaa 136 maasta. Food from Finland oli kuudetta kertaa mukana messuilla yhteisosastolla, ja kysynnästä päätellen myös tulevina vuosina.
− Yritykset ovat olleet Biofach -messuista erittäin kiinnostuneita, ja kyselyitä tuli jo ennen kuin avasimme ilmoittautumisen. Koko osasto varattiin loppuun päivässä, Business Finlandin Food from Finlandin osastovastaava Hanna-Kaisa Erkkilä kertoo.
Suomalaistuotteita kauppojen hyllylle
Food from Finland -ohjelma tekee Saksassa yhteistyötä jo useiden päivittäistavarakauppaketjujen kanssa. Vähittäiskauppakampanjoita on toteutettu EDEKA Nord -, Globus- ja CITTI-ketjujen sekä verkkokauppa Lieferellon kanssa. Yhteistyötä päivittäistavarakauppaketjujen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa pyritään laajentamaan tänä vuonna.
− Olemme systemaattisesti panostaneet suomalaisten tuotteiden esittelyyn ja kampanjointiin kriittisille, saksalaisille ostajille ja kuluttajille jo usean vuoden ajan. Suomalaiset tuotteet näkyvät saksalaisissa myymälöissä aikaisempaa paremmin, ja trendi tuntuu edelleen jatkuvan, ohjelmajohtaja Esa Wrang sanoo.
Kasvavat vientiluvut rohkaisevat jatkamaan panostuksia Saksan markkinalla. Seuraavaksi suomalaiset elintarvikkeet ja juomat nostetaan isosti esille ensi kesänä Etelä-Saksassa Münchenissä, kun Suomi on kumppanimaana Symposium Feines Essen + Trinken -ammattitapahtumassa. Mukaan lähtee 17 suomalaista ruoka- ja juomayritystä esittelemään tuotteitaan saksalaisille vähittäiskauppa- ja HoReCa-alan päättäjille.
Kinnusen Mylly Biofachissa kolme kertaa
Osallistuminen helmikuisille Biofach 2020 -messuille oli Kinnusen Myllyn 65 Oats -tiimille kolmas kerta. Messut olivat käytännössä kuitenkin vasta ensimmäiset Biofach-messut, joissa oli mukana uuden puhdaskauramyllyn vientituotteita näytteineen.
− Aikaisemmat messut ovat olleet ennakkomarkkinointia näille messuille. Tavoitteena on ollut lanseerata uusi vientibrändi, kertoa tulevista puhdaskauramyllyn gluteenittomista kauratuotteista ja tehdä itseä tutuksi, markkinointipäällikkö Marja-Riitta Kinnunen kertoo.
Aikaisemmin Kinnusen Mylly on vienyt tuotteitaan vain Pohjois-Ruotsiin ja oppinut jo siellä ja kotimaan myynnissä, että B2B-myynnissä ostopäätöksiä ei tehdä hetken mielijohteista. Asiakkuuksien syntyminen vaatii pitkäjänteistä tutustumista ja neuvottelua, luottamuksen rakentamista ja tuotteiden laadun ja toimivuuden vakuuttelua.
− Biofach oli erinomainen paikka tavata entuudestaan tuttuja asiakkaita ja syventää yhteistyötä heidän kanssaan. Erityisen ilahduttavaa oli päästä näkemään asiakkaiden tuotteita, joissa oli käytetty Kinnusen Myllyn gluteenittomia kauraraaka-aineita, Marja-Riitta Kinnunen toteaa.
Hänen mukaansa oli tärkeää päästä tapaamaan myös neuvotteluvaiheen potentiaalisia asiakkaita ja viedä neuvotteluja eteenpäin. Heitä oli kutsuttu vierailemaan messuilla ja Kinnusen Myllyn osastolla jo ennen messuja.
Tämänvuotisella messumatkalla Kinnusen Myllyn edustajat onnistuivat saamaan paljon myyntisopimuksia ja -vihjeitä kotitoimistolla työstettäväksi. Varsinaista myyntiä vientituotteiden kanssa on tehty vasta reilut puoli vuotta, mutta markkinointia jo kaksi ja puoli vuotta.
− Palkitsevinta Biofach -messuilla oli huomata se, miten sanoma 65 Oatsista on kantautunut maailmalle. Meidät tunnistettiin, ja tuotteemme ja tarinaamme tiedettiin jo ennen kuin ehdimme itse edes kertoa. Se on hyvin kiitollinen pohja aloittaa uusia neuvotteluja, jatkaa vanhoja tai ylläpitää saatuja asiakassuhteita, Kinnunen kertoo.
Suosittelemme artikkelia

Kokemuksia suomalaisten elintarvikkeiden matkasta kiinalaisille kuluttajille

Arla Foods ja DMK Group aikovat yhdistyä

Sissikonsepti – elintarvikeviennin uusi ase

Suomi-Saksa-brändiyhteistyötä leipomoalalla

Saksa tukee vaihtoehtoproteiineja 38 miljoonalla
