
Elintarvikevärien käytössä pitää olla tarkkana
Elintarvikeväreinä käytettävät lisäaineet voidaan luokitella niiden alkuperän mukaan luonnosta peräisin oleviin, osittain keinotekoisiin ja keinotekoisiin väreihin.
Luonnosta peräisin olevat värit uutetaan yleisimmin kasvimateriaalista. Kasviväreissä geenit määräävät, millaisia värimolekyylejä kasvi tuottaa. Sää- ja kasvuolosuhteet vaikuttavat värianepitoisuuteen.
Osittain keinotekoiset värit ovat peräisin luonnosta, mutta värejä on käsitelty kemiallisesti. Esimerkiksi klorofyllejä voidaan käsitellä kemiallisesti värin keston pidentämiseksi. Keinotekoiset väriaineet valmistetaan kemiallisesti, eikä niille yleensä löydy vastinetta luonnosta.
Elintarvikevalmistaja kantaa vastuun
EU:ssa sallitut väriaineet ovat läpäisseet EFSAn turvallisuusarvion, ja niille on myönnetty E-koodi.
Elintarvikevalmistajan on varmistettava asiakirjoista, että väri täyttää asetuksen (EY) N:o 231/2012 alkuperää, puhtautta ja koostumusta koskevat vaatimukset. Lisäksi on selvitettävä lisäaineasetuksesta (EY) N:o 1333/2008, saako väriä lisätä elintarvikkeeseen ja millaisina pitoisuuksina. Luomutuotteissa lisäaineiden käyttö on rajoitetumpaa, eikä niissä saa käyttää väriaineita.
Tiettyjä väriaineita käyttäessä elintarvikkeen pakkaukseen on tehtävä merkintä ”voi vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta”. Joskus tuotteen markkinoinnissa viitataan väriaineen alkuperään esimerkiksi luontainen väriaine -maininnalla. Lisäainelainsäädännössä ei kuitenkaan ole määritelty luontainen -sanaa, jolloin sitä ei tule käyttää pakkausmerkinnöissä tai markkinoinnissa.
Jokin elintarvike voi olla toissijaisesti värjäävä. Esimerkiksi pinaattia voidaan käyttää sellaisenaan, kuivattuna tai mehuna antamaan väriä. Jos pinaatista erotetaan selektiivisellä uutolla väripigmenttiä klorofylliä värjäämistarkoitukseen, uutteen koostumuksen ja käytön tulee täyttää lisäainelainsäädännön vaatimukset.
Värejä myös väärennetään
Covid-19-pandemian aikana elintarvikeväriaineväärennökset ovat lisääntyneet. Erityisesti pitkissä toimitusketjuissa jäljitettävyys hankaloituu, ja kiinnijäämisen riski pienenee. Muun muassa sulkutilat sekä raaka-aineen saatavuus- ja toimitusongelmat luovat mahdollisuuksia epärehelliselle toiminnalle.
Elintarvikevärejä väärennetään yleisimmin laimentamalla tai lisäämällä joukkoon samankaltaista, mutta halvempaa ainesosaa. Toisaalta esimerkiksi mausteiden tai oliiviöljyn joukkoon saatetaan lisätä esimerkiksi terveydelle haitallisia, EU:n alueella kiellettyjä Rhodamiini B. tai Sudan-väriaineita. Tarkoitus on saada tuotteet näyttämään todellista kalliimmilta.
Väripetoksilta säästyäkseen yrityksen kannattaan arvioida väritoimittajien luotettavuutta, tuotteen jäljitettävyyttä ja aluetta, jolta väri tulee sekä arvioida saatavuuden suhdetta hintaan. Jotta tuotteen aitoudesta voidaan olla täysin varmoja, kannattaa värianetta tarkastella ulkoisen tarkastelun ja mikroskopoinnin lisäksi kemiallisin tai DNA-testein.
Juttuun on haastateltu Ruokaviraston Ylitarkastaja Kirsi-Helena Kannista ja erikoistutkija Johanna Suomea sekä BioColour-hankkeen postdoc-tutkija Anja Primettaa Helsingin yliopistosta.
Suosittelemme artikkelia

Kestävyysraportoinnin automatisointi vaatii uudenlaista ajattelua
Kumppanisisältö: KIKE

Maabrändillä on merkitystä elintarvikeviennille – kun sitä hyödynnetään johdonmukaisesti

Maku ja hinta vaikuttavat ruokaostoksiin eniten niin Suomessa kuin lähimaissa
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella

Kiivas tilausrytmi kirittää elintarvikekuljetuksia
