Ravitsemuksen vaikutus terveyteen monimutkaista

Hyvä ravitsemustila ylläpitää terveyttä, koska immuunijärjestelmä toimii silloin tehokkaimmin. Energia-aliravitsemus, proteiinienergia-aliravitsemus ja virheravitsemus (suoja-ravintoaineiden niukka saanti/puutostilat, energian liikasaanti) edistävät elimistön tulehdustilaa ja vaikuttavat monien elintapasairauksien riskiin.

Aliravitsemus ja virheravitsemus huonontavat myös immuunijärjestelmän kykyä torjua tauteja aiheuttavia mikrobeja eli lisäävät tarttuvien tautien riskiä. Sairastetut taudit puolestaan johtavat usein toistuessaan aliravitsemukseen etenkin pikkulapsilla. Monien sairauksien riskiin vaikuttavat koko eliniän ravitsemustilan historia ja ainakin kahden edeltävän sukupolven ravitsemushistoria.

Aikaisempien sukupolvien aliravitsemus näkyy yhä

Suomen historiassa on ollut vielä 1800-luvun loppupuolelta alkaen useita kausia, joilla suuren väestönosan energiansaanti on ollut niukkaa ja osa väestöstä on kärsinyt nälästä tai jopa nälänhädästä. Alueelliset ja sosiaaliryhmien väliset erot ovat olleet suuria. Hyvätuloisilla, hyvien kulkuyhteyksien varsilla asuvilla oli säännöstelyiden aikoina mahdollisuus hankkia riittävästi elintarvikkeita mustasta pörssistä. Syrjäseutujen vähäosaiset kärsivät eniten.

Maaseudulla asuvat (1900-luvun alkupuolella väestön enemmistö) pystyivät hankkimaan täydennystä helpommin kuin kaupunkilaiset. Itä- ja Kaakkois-Suomi oli huomattavasti köyhempää aluetta kuin Lounais- ja Länsi-Suomi. Syynä olivat sekä huonot kulkuyhteydet että historia: pidempi jakso Venäjän hallinnon alaisena. Koko Suomi oli lisäksi vuosikymmeniä jäljessä muun Euroopan kehityksestä.

Elintarvikepula kosketti suurta osaa väestöä ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan aikana. Niukkuus alkoi osassa maata jo vuoden 1915 puolella. Se oli pahimmillaan talvella 1918−1919 ja jatkui vielä 1920-luvun alkuun. Suuri osa tänä aikana syntyneistä ohjelmoitui selviytymään niukalla energiansaannilla (1. riskisukupolvi). He säilyivät terveinä, jos niukka energiansaanti jatkui lähes koko eliniän.

Elintarvikkeiden saatavuus parani kuitenkin melko nopeasti 1920-luvun alkupuolella. Jo 1930-luvulla lamakauden jälkeen energiansaanti oli osalla väestöä runsasta, mikä altisti heidät metaboliselle oireyhtymälle, lihavuudelle, tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Tämä näkyy sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa 1950-luvun lopulta alkaen.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat altistuivat niukalle energiansaannille ensimmäisen tuhannen elinpäivänsä aikana. Kun monien vanhemmat olivat syntyneet edellisen niukan ravinnon aikana, heillä oli jo toisessa sukupolvessa ohjelmointi niukalle ravinnolle (2. riskisukupolvi). Heidän ravinnonsaantinsa vaihtui kuitenkin niukasta yltäkylläisyyteen 1960-luvun jälkipuolella, eikä heidän epigeneettinen ohjelmointinsa enää sopinut vallitseviin olosuhteisiin. Naisten lihavuus alkoi yleistyä ensin ja miesten hieman myöhemmin (Rissanen ym. 1988).

Suomalaiset muita pohjoismaalaisia sairaampia

Toisen maailmasodan jälkeen syntyneen toisen riskisukupolven niukka ravitsemus tuhannen ensimmäisen elinpäivän aikana ja vielä leikki-ikäisenäkin saattaa olla osasyy tyypin 2 diabeteksen yleistymisessä viime vuosikymmeninä. Tämän sukupolven lapsilla (3. riskisukupolvi), jotka syntyivät 1970-luvulta alkaen, oli taakkanaan vanhempien ja isovanhempien ohjelmointi niukkaan energiansaantiin, vaikka heidän oma energiansaantinsa oli riittävää ja osalla ainakin lapsuuden jälkeen jo liiallista. Tämä on saattanut vielä vaikuttaa heidän lihomistaipumukseensa.

Kolmannen riskisukupolven lapsista huomattava osa on ylipainoisia tai lihavia jo muutaman vuoden iässä. Heidän lihavuuteensa on vaikuttanut vanhempien liikapaino tai lihavuus (1 000 ensimmäistä päivää), mutta taustalla voi olla edelleen myös edellisten sukupolvien aliravitsemus. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten aikuisten ja lasten lihavuus on huomattavan yleistä.

Myös suomalaisten odotettavissa oleva terveen eliniän odote on lyhyempi kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, vaikka kokonaiseliniän odote on lähes yhtä pitkä. Terveen eliniän odotteen ero esimerkiksi Ruotsiin on yli seitsemän vuotta (Health at a Glance 2017). Ruotsi oli kehityksessä edellä Suomesta jo 100 vuotta sitten ja kärsi puolueettomana maana vähemmän maailmansotien aiheuttamista niukkuuskausista. Elintason paranemista osoittaa keskipituuden kasvaminen. Sata vuotta sitten suomalaisten keskipituus oli kansainvälisessä vertailussa matalien joukossa, mutta nyt miehet ovat jo lähes kymmenen kärjen joukossa (NCD-Risk 2016).

Ruotsissa myös tuoreiden kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus on suurempi kuin Suomessa (Health at a Glance 2017). Kasvisten, marjojen ja hedelmien tiedetään vähentävän tehokkaasti kaikista syistä johtuvaa ennenaikaista kuolleisuutta ja sairastuvuutta moniin elintapasairauksiin. Niiden bioaktiiviset yhdisteet muun muassa purkavat epäedullista epigeneettistä ohjelmointia.

Ruokavalion laadun muutoksella on vaikutusta

Jopa riittävän energiansaannin aikana Suomessa on kärsitty puutostaudeista aina 1960-luvun alkupuolelle asti. Suomen maaperän jodi- ja seleenipitoisuudet ovat alhaiset, joten jodin ja seleenin puutetta on esiintynyt melko yleisesti. Jodilisäys ruokasuolaan aloitettiin 1940-luvun lopulla, minkä jälkeen endeeminen struuma alkoi vähetä nopeasti.

Seleenin saantiin vaikutti viljan tuontimaa. Suomi oli viljaomavarainen vasta 1930-luvun lopulla, kun maatalouden tuotanto oli tehostunut ja tuotantokauden säätila suotuisa. Myöhemmin viljaa on tuotu katovuosien jälkeen. Myös A- ja D-vitamiinin saannin on arvioitu olleen niukka. Todennäköisesti myös välttämättömien rasvahappojen saanti on ollut niukkaa, vaikka silakka oli tärkeä 1900-luvun alkupuolen ruokavaliossa.

1900-luvun alkupuolella 40–60 prosenttia aikuisten päivittäisestä energiasta tuli viljatuotteista, joista suurin osa oli ruista ja muuta täysjyväviljaa. Vuoden 2012 Finravinto-tutkimuksessa viljan osuus kokonaisenergiasta oli enää 30 prosenttia. Sen myötä esimerkiksi kuidun saanti on vähentynyt arviolta noin kolmasosaan, mikä todennäköisesti on vaikuttanut suoliston mikrobistoon. Myös perunan ja maidon kulutukset ovat vähentyneet huomattavasti.

Ravintorasvojen kulutus lisääntyi 1980-luvulle saakka, mutta on sen jälkeen kääntynyt laskuun. Rasvan laatu on muuttunut pehmeämmäksi, mutta se ei ole edelleenkään suosituksen mukainen. Hedelmien ja marjojen kulutus alkoi lisääntyä jo 1960-luvun lopulla ja on nykyisin lähes suosituksen mukainen. Kasvisten kulutus on lisääntynyt hiljalleen 1980-luvulta alkaen, viime vuosina nopeasti. Kulutus ei kuitenkaan vieläkään yllä suosituksen tasolle. Suolan ja sokerin saanti on ollut runsasta varsinkin 1900-luvun alkupuolella, ennen kuin jääkaapit ja pakastimet alkoivat yleistyä.

Asumisolojen parantuminen yleisesti on vaikuttanut huomattavasti varsinkin alempien sosiaaliryhmien ruokavalion laatuun. Vielä 1920-luvun alkupuolella keittomahdollisuudet olivat alimmilla sosiaaliryhmillä huonot, ja kahvi ja leipä korvasivat lämpimiä aterioita.

Riskitekijöitä on tullut lisää

Alkoholikäytön lisääntyminen on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen yleistymiseen 1980-luvulta alkaen. Vähentyneen kuidunsaannin lisäksi parantunut elintarvikehygienia, lisääntynyt säilykkeiden käyttö ja kaupungistuminen ovat muuttaneet suolistomikrobistoa ja mahdollisesti vaikuttaneet sekä perinteisten elintapasairauksien (lihavuus, sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 2 diabetes) että autoimmuunisairauksien (nivelreuma, allergiat, autoimmuunityreoidiitit jne.) riskiin. Myös torjunta-aineiden, lisäaineiden ja ympäristömyrkkyjen saanti ja yleistynyt antibioottien käyttö ovat saattaneet vaikuttaa suolistomikrobistoon ja hormonitoimintaan haitallisesti.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on rintaruokinnan merkitys. Nykysuosituksen mukainen täysimetys kuuden kuukauden ikään on ollut melko harvinaista 1900-luvun ajan (Erkkola ja Lyytikäinen 2008). Vähäisimmillään se oli ilmeisesti 1970−1980-luvuilla, mikä saattoi olla onni onnettomuudessa, koska silloin ilmeisesti torjunta-aine- ja ympäristömyrkkykertymät olivat äidinmaidossa suurimmillaan. Tosin verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan pitoisuudet Suomessa olivat pieniä.

Rintaruokinnan tiedetään vähentävän ylipaino- ja lihavuusriskiä, koska se muokkaa suoliston mikrobistoa aineenvaihdunnan kannalta optimaaliseksi. Lasten suolistomikrobistoon on vaikuttanut myös teollisten (käytännössä steriilien) lastenruokien suosio. Kuitenkin parantunut maito- ja muu elintarvikehygienia on vähentänyt huomattavasti lapsikuolleisuutta 1930-luvulta lähtien.

Perimä vaikuttaa ravinnon tarpeeseen ja hyväksikäytettävyyteen. Perimä kuitenkin harvoin yksinään lisää merkittävästi esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien määrää. Suomalaisessa väestössä esiintyy kohtalaisen yleisesti muutamia sellaisia geenin ”riskityyppejä”, jotka osaltaan ovat saattaneet vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien tai dementian suurempaan esiintyvyyteen verrattuna moniin OECD-maihin.

Riskitekijöiden kasautuminen lienee merkitsevämpi tekijä. Riski kasvaa, kun riskigeenin kantajalla on epäedullinen epigeneettinen ohjelmointi jopa usean sukupolven ajalta ja hänen oma ruokavalionsakin on epäterveellinen. Riskiä lisäävät edelleen tupakointi, runsas alkoholinkäyttö, vähäinen liikunta ja stressi. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan jopa 90 prosenttia tyypin 2 diabeteksesta ja 80 prosenttia sydän- ja verisuonitaudeista olisi ehkäistävissä ennalta noudattamalla terveellisiä elintapoja.

OECD:n raportin mukaan (Health at a Glance 2017) viimeisten parin vuosikymmenen aikana terveellinen ruokavalio on vaikuttanut melko vähän eliniän odotteeseen. Paljon suurempi vaikutus on ollut terveydenhuoltoon käytetyn rahan määrällä, koulutuksella ja tulotasolla. Ruokavalion vaikutusta terveen eliniän odotteeseen OECD ei tutkinut erikseen, mutta se näyttää olevan korkea monissa maissa, joissa kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus on korkeampi (Health at a Glance 2017).

Raija Tahvonen
professori
Luonnonvarakeskus
Uudet liiketoimintamahdollisuudet
raija.tahvonen(at)luke.fi

Lähteitä:

• http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00253
• http://www.julkari.fi/handle/10024/90885
• https://www.ruokatieto.fi/ruokakulttuuri/ruokakulttuuri-kautta-aikojen

• De Rooij ym. 2014. Famines in the Last 100 Years: Implications for Diabetes. Curr Diab Rep 14:536
• Helldan A ym. 2013. Finravinto 2012. THL Raportti 16/2013. Suomen yliopistopaino Oy
• Laurila E 2008. Yksityinen kulutus Suomessa 1880−1980. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
• Mäkelä J ym. 2008. Muuttuva syöminen muuttuvassa maailmassa http://www.stat.fi/tup/hyvinvointikatsaus/hyka_2008_04.html
• OECD 2017 Health at a Glance 2017 Pietrobelli A ym. 2017. Nutrition in the First 1000 Days: Ten Practices to Minimize Obesity Emerging from Published Science. Int J Environ Res Public Health. 2017 Dec 1;14(12). pii: E1491. doi: 10.3390/ijerph14121491.
• Rissanen A ym. 1988 Overweight and anthropometric changes in adulthood: a prospective study of 17,000 Finns. Int J Obes. 1988;12(5):391−401.