Kasvipohjaisia lasten luomuruokia ja -välipaloja 

Green Planet Astronauts -tuotemerkillä kasvipohjaisia lasten luomuruokia ja -välipaloja valmistava Plant Planet Oy Ab on perustettu vuonna 2018 ja ensimmäiset tuotteet lanseerattiin vuonna 2019. Yrityksen kehittämät soseet, patukat, smoothiet, bitesit ja pian myös puurot ja ateriat ovat laajasti myynnissä Suomen vähittäiskaupoissa. Vuosi sitten tuotteet lanseerattiin myös Ruotsissa. Yritys ei omista tuotantolinjastoja vaan toimii tarkkaan valittujen eurooppalaisten sopimusvalmistajien kanssa. 

– Totutamme lapset pienestä pitäen kasvipohjaisiin makuihin ja suutuntumaan. Olemme tuoneet markkinoille muun muassa maailman ensimmäisen lastenruokalaatuisen kaurajuomatuotteen, iloitsee yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Milla Westerling.  

Yritys on nostanut kaksi rahoituskierrosta vauhdittamaan kansainvälistä laajenemistaan. Yritykseen on sijoittanut muun muassa Oatlyn markkinointitoimisto, ruotsalainen kasvipohjaisiin yrityksiin sijoittava rahasto sekä Kaslinkin Fazerille myynyt Juha-Petteri Kukkonen. Yrityksen tavoitteena on kasvaa Pohjois-Euroopan johtavaksi lastenruokamerkiksi ja lanseerata lapsille joka ikävaiheeseen joka aterialle sopivat kasvipohjaiset tuotteet.