Uusi ravitsemussuositus: kohtuutta lihan käytössä, lisää kasviksia 

Juhannusviikolla julkistetut uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset kannustavat lisäämään kasvisten ja kalan käyttöä lihan kustannuksella. Lihajalosteita tulisi käyttää mahdollisimman vähän. Muutos aiempiin suosituksiin on kuitenkin varsin pieni.

Pohjoismaiden ministerineuvosto on julkaissut pohjoismaisia ravitsemussuosituksia jo 40 vuotta. Nyt julkistettu kuudes päivitys on raportin historian suurin. Siihen kiteytyy tämän hetken kattavin tieteellinen näkemys terveyden ja maapallon kannalta hyvästä ruoasta.  

Terveysnäkökulma yhdistyy suosituksissa luontevasti ympäristönäkökulmaan – terveellinen ruoka on tutkitusti useimmiten myös ekologisesti kestävää. 

Pohjoismainen suositus toimii pohjana kunkin maan omille ravitsemussuosituksille. Suomessa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan seuraavat kansalliset suositukset julkaistaan vuoden 2024 aikana. 

Merkittävimmät muutokset uusimmassa suosituksessa koskevat punaisen lihan ja lihajalosteiden sekä kasvisten osuutta ruokavaliossa. 

Punaisen lihan käyttö suositellaan rajoitettavaksi 350 grammaan kypsää lihaa viikossa. Lisäksi suositellaan prosessoitujen lihavalmisteiden käytön minimointia. Sama linja koskee myös alkoholia. 

Suolistosyöpien riski taustalla 

Lihankäytön suosituksen kiristämisen syynä on entistä vahvempi tieteellinen näyttö punaisen lihan ja lihajalosteiden runsaan käytön kytköksestä kasvaneeseen suolistosyöpäriskiin. Suosituksessa todetaan, että ympäristösyistä punaisen lihan käyttöä pitäisi rajoittaa vielä enemmän. 

– Aiempaan suositukseen verrattuna tämä tarkoittaa käytännössä kolmen viikoittaisen liha-aterian vähentämistä kahteen. Se ei siis tarkoita lihan käytöstä luopumista kokonaan, suositusten laatimiseen osallistunut ravitsemusterapian professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta sanoo. 

– Liha on monen ravintoaineen hyvä lähde, siksi se on ja voikin olla mukana suosituksessa. Tutkimukset eivät ole osoittaneet, että vähäinen lihan käyttö olisi terveysriski, jos ruokavalio on kokonaisuutena terveyttä edistävä. 

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on saatavilla digilehden käyttäjille.

Siirry digilehteen