Elintarvikelain kokonaisuudistus toteutui

Syksyllä 2018 eduskunnalle annettu hallituksen esitys elintarvikelain uudistamiseksi raukesi alkuvuodesta 2019 maakuntauudistuksen kariutumisen myötä. Osa elintarvikelain kokonaisuudistukseen sisältyneistä ehdotuksista toteutettiin voimassa olevan elintarvikelain muuttamisesta annetulla lailla (1397/2019), joka tuli voimaan 1.1.2020. Nämä uudistukset sisältyvät myös nyt annettuun uuteen elintarvikelakiin.

Vuoden 2019 hallitusohjelman yksi strateginen kokonaisuus on elinvoimainen Suomi ja sen osakokonaisuutena elinvoimainen ja kannattava elintarviketalous. Yhtenä keinona tavoitteiden saavuttamiseksi mainitaan elintarvikelain kokonaisuudistus.

Uuden elintarvikelain tarkoitus ja soveltamisala vastaavat voimassa olevaa lakia. Myös elintarvikevalvonnan organisaatio säilyy ennallaan. Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarisen selvitystyön pohjalta tammikuussa 2021 julkaistussa raportissa esitetään, että kuntien nykyisin hoitamat ympäristöterveydenhuollon tehtävät siirretään sote-uudistusta koskevan esityksen mukaisille hyvinvointialueille 1.1.2026. Mikäli tämä esitys toteutuu, elintarvikelakia muutetaan vastaavalla tavalla.

Elintarvikelain selkeyttä ja käytettävyyttä on parannettu kokoamalla voimassa olevan lain lukuiset muutokset uudeksi laiksi. Samalla on selkeytetty lain suhdetta EU-lainsäädäntöön. Terminologiaa on yhdenmukaistettu EU-lainsäädännön kanssa ja tarpeettomat viittaukset EU-lainsäädäntöön on poistettu.

Toimijoille lisää valtaa ja vastuuta

Elintarvikevalvontaa sujuvoitetaan sekä tehostetaan valvonnan riskiperusteisuutta. Elintarvikelailla vahvistetaan osaltaan EU-lainsäädäntöön kirjattua periaatetta, jonka mukaan elintarvikealan toimija vastaa elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa elintarvikkeiden turvallisuudesta ja siitä, että toiminta täyttää elintarvikelainsäädännön vaatimukset. Toimijoille annetaan lisää vapautta ja samalla lisää vastuuta. Toimijoilta ei vaadita erillisenä asiakirjana laadittua kirjallista omavalvontasuunnitelmaa, vaikka elintarviketurvallisuuden varmistamisen kivijalka on edelleen toimijoiden toimiva omavalvonta.

Elintarvikeketjun virallista valvontaa koskevan asetuksen (EU) 2017/625 mukaan toimivaltaisten viranomaisten on virallisessa valvonnassa otettava huomioon muun muassa toimijoiden oman valvonnan luotettavuus ja tulokset, mukaan lukien yksityiset laadunvarmistusjärjestelmät tapauksen mukaan. Virallista valvontaa ei voida korvata yksityisillä laadunvarmistusjärjestelmillä, mutta järjestelmiä hyödynnetään virallisessa valvonnassa, koska niistä syntyvät tallenteet ovat osa omavalvonnan toimivuuden arviointia.

Valvonta kohdistuu toimintaan

Virallisen valvonnan osalta keskeistä on valvonnan vaikuttavuus. Valvontajärjestelmää kehitetään siten, että valvontaa voidaan riskiperusteisesti kohdentaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Asiansa hyvin hoitava toimija hyötyy valvonnasta myös silloin, kun valvontaa tehdään sellaisen toimijan luona, joka ei hoida asioitaan yhtä hyvin.

Valvonnan painopistettä on siirretty huoneistojen valvonnasta toiminnan valvontaan. Toimintaympäristö on muuttunut siten, että elintarviketoiminta ei läheskään aina ole sidottu perinteiseen elintarvikehuoneistoon. Valvontakohde voi olla esimerkiksi maahantuojan varasto tai jakelukeskus tai elintarvikkeiden myyntiä verkossa tai mobiilialustoilla harjoittavan elintarvikealan toimijan toimipaikka.

Valvontakohde voi olla myös keskusliikkeen pääkonttori, jossa säilytettävät tiedot ovat merkityksellisiä esimerkiksi sen selvittämiseksi, ovatko kaupan omien tuotemerkkien pakkausmerkinnät elintarvikesäännösten mukaisia. Elintarvikelain mukaan valvontaviranomaisella on oikeus tarkastaa elintarviketoiminnassa käytetyt tilat sekä tilat, joita se perustellusta syystä epäilee käytettävän valvontakohteen elintarviketoiminnassa.

Valvontaviranomaiselle lisää pakkokeinoja

Hallinnollisia pakkokeinoja koskevan säännökset vastaavat suurelta osin voimassa olevan elintarvikelain säännöksiä. Uuden elintarvikelain mukaan valvontaviranomainen voi kuitenkin määrätä kiellon, vaikka elintarvikkeesta aiheutuva vaara ei ole vakava, mutta elintarvikesäännösten vastaisuus johtuu syystä, jota ei voida poistaa. Tällainen voi olla esimerkiksi lisäaineen sallitun määrän vähäinen ylitys.

Valvontaviranomainen voi myös ottaa elintarvikkeen haltuunsa, vaikka se ei aiheuttaisi vaaraa terveydelle, mutta on muulla tavoin olennaisesti elintarvikesäännösten vastainen. Esimerkiksi toimijan hallussa on suuri määrä pilaantumisvaarassa olevia elintarvikkeita puutteellisissa säilytysolosuhteissa.

Lain mukaan toimivaltainen valvontaviranomainen voi kieltää elintarvikesäännösten vastaisen markkinoinnin ja velvoittaa toimijaa toteuttamaan markkinoinnin oikaisun. Tähän asti ainoastaan Ruokavirasto on voinut kieltää elintarvikesäännösten vastaisen markkinoinnin. Koska markkinointitoimet ovat tyypillisesti nopeita, hallinnollisesta siirrosta aiheutuva viive on voinut johtaa siihen, että selvästi säännöstenvastaiseen markkinointiin ei ehditä puuttua oikea-aikaisesti.

Elintarvikevalvonnan seuraamusmaksu uusi sanktio

Elintarvikelakiin on lisätty uusi hallinnollinen: sanktio elintarvikevalvonnan seuraamusmaksu. Valvontaviranomainen voi määrätä toimijan maksamaan 300–5000 euron suuruisen elintarvikevalvonnan seuraamusmaksun laissa määritellyissä tapauksissa.

Seuraamusmaksu voidaan määrätä tapauksissa, joissa lainsäädännön rikkomisen toteen näyttäminen on pääsääntöisesti yksinkertaista eikä edellytä tutkinnallisia toimia. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi elintarviketoiminnan harjoittaminen toimipaikassa, jota ei ole rekisteröity tai hyväksytty lain edellyttämällä tavalla, elintarvikkeiden markkinointi elintarvikesäännösten vastaisella tavalla tai omavalvontaa koskevien vaatimusten noudattamatta jättäminen.

Rangaistusluonteisella hallinnollisella seuraamusmaksulla pyritään ehkäisemään elintarvikesäännösten vastaista toimintaa ja samalla nopeasti ja tehokkaasti estämään sen jatkuminen.

Valvontamaksu kaikille valvotuille kohteille

Maksujen periminen viranomaisvalvonnasta on yksi elintarvikevalvonnan toimeenpanon väline. Elintarvikevalvonnan valvontamaksuja on kehitetty siten, että maksuilla saadaan katettua nykyistä laajemmin valvonnan ylläpidosta ja toimeenpanosta aiheutuvia kustannuksia.

Kuntien tekemän suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan piirissä olevilta valvontakohteilta peritään vuosittain 150 euron suuruinen valvonnan perusmaksu. Lisäksi toteutuneesta valvonnasta peritään kunnan hyväksymän taksan mukainen suoriteperusteinen maksu. Valvonnan perusmaksua ei peritä rekisteröidyiltä alkutuotantopaikoilta, kyläkaupoilta, yleishyödyllisiltä yhteisöiltä eikä toimijoita, jotka harjoittavat pienimutoista toimintaa EU-lainsäädännön nojalla annettujen säännösten mukaisesti.

Valvonnan tulopohja laajenee, kun valvontamaksun maksavat kaikki suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan piiriin kuuluvat valvontakohteet eivätkä vain ne, joiden luona on käyty valvontakäynnillä. Tämä mahdollistaa aiempaa paremmin kaikkien toimijoiden palvelun. Valvontamaksuja koskevalla muutoksella vahvistetaan elintarvikevalvonnan valmentavaa roolia ja mahdollistetaan nykyistä monimuotoisempi viranomaistyö.

Keskeinen lainsäädäntö kootaan kolmeen asetukseen

Elintarvikelain uudistuksen yhteydessä uudistetaan myös voimassa olevan elintarvikelain nojalla annetut keskeiset asetukset. Sääntelyn sujuvoittaminen näkyy erityisesti tässä asetusten uudistamisessa.

Lainsäädäntöä selkeytetään kokoamalla lukuisten asetusten säännökset lähtökohtaisesti kolmeen asetukseen: maa- ja metsätalousministeriön asetukset elintarvikevalvonnasta, elintarvikehygieniasta ja zoonooseista. Samalla vähennetään sääntelyn määrää. Asetuksissa säädetään ainoastaan asioista, joista on välttämätöntä säätää kansallisesti sekä EU-lainsäädännön mahdollistamista kansallisista säännöistä ja poikkeuksista ja komission hyväksymistä mukautuksista.