Hunajaväärennösten vaikea problematiikka

Euroopan hunajantuottajien yhdistyksen (European Beekeepers Association, EBA) webinaarissa nousi esiin vakava huoli hunajaan liittyvistä elintarvikeväärennöksistä. EU:n aamiaisdirektiivikään ei suojaa kuluttajaa väärennöksiltä tai asianmukaisesti toimivaa tuottajaa hintakilpailulta epärehellisiä vastaan.

Tekstin on webinaarin pohjalta muokannut ja kääntänyt Suomen Mehiläishoitajien liiton tutkimusasiantuntija, FT Anneli Salonen.

Mikä on hunajaväärennös?

Hunajaväärennös on tietoisesti manipuloitu tuote, jonka valmistamisella tavoitellaan taloudellista hyötyä. Väärentäjät laiminlyövät EU:n säädöksiä ja pettävät kuluttajia. Väärennöksiä voidaan tehdä usealla eri tavalla. Hunajaa voidaan esimerkiksi laimentaa lisäämällä sen joukkoon halvempaa sokerisiirappia. Tai sokerisiirapista voidaan tehdä hunajaa muistuttava tuote lisäämällä siihen siitepölyä ja teollisia entsyymejä. Joissakin maissa mehiläisille syötetään sokerisiirappia ja kun mehiläiset ovat varastoineet sen kennoihin, se lingotaan pois ”hunajana”. Myös hunajan alkuperämaata voidaan naamioida suodattamalla hunajan alkuperäiset siitepölyt pois ja lisäämällä tilalle siitepölyä sellaisesta maasta, jonka hunaja on selvästi kalliimpaa. Tai hunajaerään voidaan sekoittaa selvästi halvempaa hunajaa toisesta maasta ja myydä se kalliimman maan hunajan hinnalla.

Mitä haittaa tai vaaraa hunajan väärentämisestä on?

Ruokaväärennöksien tekeminen ja myyminen on rikos. Sokerisiirapista tehdyt tai sillä laimennetut hunajajäljitelmät eivät sisällä hunajan bioaktiivisia aineita ja näin ollen niillä ei ole sellaisia terveysvaikutuksia, kuten antibakteerisuutta ja entsyymiaktiivisuutta, mitä kuluttajat olettavat hunajalla olevan. Tai hunajapurkissa ei välttämättä ole hunajaa siitä alkuperämaasta, josta etikettimerkinnät väittävät sen olevan. Eli ostamalla hunajaväärennöksen kuluttaja ei saa sitä, mitä luulee ostavansa, eikä myöskään hunajan terveysvaikutuksia.

Toinen suuri haitta hunajaväärennöksistä on se, että halpojen hunajaväärennösten virratessa EU:n markkinoille, EU:ssa toimivat mehiläistarhaajat eivät pysty myymään tuottamaansa aitoa paikallista hunajaa ja monin paikoin onkin jo mehiläistarhaajia, jotka ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Tämä vaikuttaa puolestaan mehiläispölytteisten ravintokasvien tuotantoon jo ennestään pölyttäjäkadon vaivaamassa Euroopassa. Esim. vuonna 2021 EU:hun tuodun hunajan keskihinta oli 2,32 €/kg. EU:ssa tuotettu hunaja ei pysty kilpailemaan tämän hinnan kanssa.

Pystyykö kuluttaja tunnistamaan hunajaväärennöksen kauan hyllyltä?

Ainoa selvä merkki siitä, että purkissa ei ole oikeaa hunajaa, on hinta. Jos hinta on selvästi alhaisempi, kuin muiden hunajahyllyn tuotteiden, on suuri vaara, että purkissa on muuta kuin aitoa hunajaa.

Miksi hunajaväärennösten tuominen EU:hun on mahdollista?

EU:n rajavalvonta toimii olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Nykyinen EU:hun tuotavia elintarvikkeita koskeva lainsäädäntö suojelee yleistä terveyttä. Sitä ei ole säädetty estämään elintarvikeväärennösten tuomista EU:hun. Hunaja on alhaisen riskin elintarvike, ja siksi EU:n rajalla tehdään sille yleensä vain asiakirjatarkastus.

Vain 1-4 prosentille tuotavista hunajaeristä tehdään analyyseja. Jos analyysi paljastaa hunajaerän olevan epäilyttävä, saadaan se silti tuoda EU:hun, koska väärennöksiä ei ole määritelty laissa ja lainsäädännössä ei ole myöskään mitään rajoja, joiden perusteella tuominen voitaisiin kieltää.

Käytännössä kaikki hunajaerät pääsevät EU:hun, olivatpa ne miten epäilyttäviä hyvänsä. Ja rajanylityksen jälkeen niihin liittyvät asiakirjat voidaan väärentää, mikä hämärtää erän alkuperää. Viimeaikaisissa selvityksissä 46 prosenttia tutkituista EU:hun tuoduista hunajanäytteistä oli väärennösepäiltyjä (eivät täyttäneet hunajadirektiivin vaatimuksia), mutta ne pääsivät silti EU:n markkinoille.

EU:ssa käytössä olevat TRACES NT ja CHED järjestelmät (toiminnassa vasta vuonna 2029) osoittavat tuontierän lähetysmaan, mutta ei hunajan tuotantomaata, eivät aikaisempaa kolmannen maan kautta kuljettamista eivätkä sekoitushistoriaa. Suuria määriä epäilyttävää hunajaa, tuodaan välittäjämaiden kautta. Näin hunajan alkuperämaa (esim. Kiina) saadaan peitettyä.

Voidaanko hunajaväärennöksiä tunnistaa kemiallisilla analyyseilla?

Valitettavasti tällä hetkellä ei ole olemassa yhtä kattavaa ja virallisesti vahvistettua analyysia, jolla hunajaerä voitaisiin osoittaa yksiselitteisesti väärennökseksi. Analyysein on perustuttava lainsäädännössä määrättyihin menetelmiin. Modernit sokerisiirapit, joihin on lisätty siitepölyä ja teollisia entsyymejä, näyttävät samanlaiselta kuin oikea hunaja ja huijaavat useimpia analyysimetodeja. Väärennösten tunnistamiseen tarvittaisiin useita erilaisia analyyseja ja niihin kalliit analyysilaitteet.

EU:n komissio on perustanut Honey Platform -asiantuntijaneuvoston, jonka tehtävänä on asian perinpohjainen selvittäminen ja suositusten antaminen komissiolle EU:n hunajareferenssilaboratorion perustamisesta. Ainoastaan tällainen laboratorio pystyy kehittämään laillisesti sitovat referenssimenetelmät hunajaväärennösten tunnistamiseen.

Tämän laboratorion on arvioitu pystyvän aloittamaan toimintansa aikaisintaan vuonna 2030. Sen jälkeen kestää vielä varovaistenkin arviointien mukaan 8-10 vuotta ennekuin kattavat analyysimenetelmät saadaan toiminaan ja hyväksyttyä sekä tarvittava lainsäädäntö laadittua. Eli jotain lupausta toimivista väärennösten tunnistusmenetelmistä ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä saattaa olla luvassa aikaisintaan vuonna 2038.

Uusi, vuonna 2026 voimaan tullut aamiaisdirektiivi ei suojaa kuluttajaa hunajaväärennöksiltä. Alkuperämaiden ilmoittaminen hunajasekoitteissa prosentteina on hyvä tavoite, mutta sen valvominen on mahdotonta. EU:ssa ei ole käytettävissä luotettavaa menetelmää, jolla voitaisiin määrittää hunajan maantieteellinen alkuperä ja mikään menetelmä ei voi todistaa sekoitusten prosenttiosuutta. Sekoituksiin liittyviä asiakirjoja voidaan väärentää ja niillä harhauttaa viranomaisia.

Mitä mehiläistarhaajat voivat tehdä?

Mehiläistarhaajat voivat kampanjoida kotimaisen, lähellä tuotetun hunajan ja pölytyksen tärkeyden puolesta ja kouluttaa kuluttajia ymmärtämään paikallisen mehiläistarhaajan tuottaman hunajan tärkeys. He voivat järjestää kampanjoita, joissa tuodaan esille paikallista hunajaa ja muita mehiläistuotteita sekä pölytystä. Myös hunajapakkauksia ja pakkausmerkintöjä voidaan parantaa, jotta kuluttaja tietää ostavansa jotain erityistä. Viestinnässä voidaan tuoda esille hunajan terveydellisiä vaikutuksia enemmän ja kiinnittää kuluttajan huomio myös siihen, että väärennetyllä hunajalla ei näitä terveysvaikutuksia ole. Lisäksi pitää etsiä mahdollisuuksia paikallisen hunajan tutkimiseen yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa ja kehittää saadun tiedon avulla hunajan tuotekuvaa ja markkinointia. Tärkeimmän viestin tulisi olla: parasta hunajaa on paikallinen hunaja paikalliselta mehiläistarhaajalta, koska se on autenttista ja sisältää kaikki terveysvaikutukset.

Mitä lainsäätäjät voivat tehdä?

Lainsäädännöllä pitää tehdä väärentämisestä vaikeampaa, suurentaa kiinnijäämisen riskiä, tehdä siitä vähemmän kannattavaa sekä suojella rehellisiä hunajantuottajia. Pitää säätää uusia lakeja, joilla pystytään estämään ainakin osittain hunajaväärennösten tuominen EU:hun. Esimerkiksi tarvitaan säädös hunajassa olevan siitepölyn vähimmäismäärästä. Tarvitaan myös sanktioita väärennetyn hunajan tekijöille ja tuojille. Honey Platformin toimintaa pitää nopeuttaa, oikeat analyysimenetelmät pitää löytää ja väärennöksiä estävä lainsäädäntötyö on saatava vauhtiin.

Mitä kuluttajat voivat tehdä?

Vaatia kaupan hyllyille aitoa hunajaa. Jättää halpa hunaja ostamatta.

Voiko kukaan tehdä asian hyväksi tällä hetkellä mitään?

Kyllä voi. Kaupoilla on itsenäinen määräysvalta päättää, mitä tuotteita he ottavat myyntiin. Halvat hunajaerät pitää jättää ottamatta hunajahyllyyn.

Tiedot on käännetty Eiropean Beekeepers Assocationin (EBA) webinaarista Fake Honey – a Fraud Beyond Borders (13.1.2026). Asiantuntijat ja heidän esityksensä:

Drazen Lusic, Kroatia: Honey fraud: problem or issue?

Professor Emeritus Dr Andreas Thrasyvoulou, Kreikka: How the current EU legislation benefit honey fraud.

Juraj Majtan, Slovakia: Fighting fake honey: what governments must do and what beekeepers can do now.