Elintarvikepetosten torjuntatyö vaatii paljon aikaa ja malttia

Elintarvikepetosten torjuntayhteistyön kehittämisen suunnasta ja seuraavista askeleista on käyty keskusteluja myös parhaillaan käynnissä olevalla Suomen puheenjohtajuuskaudella. Joidenkin EU-jäsenvaltioiden näkemyksen mukaan yhteistyötä pitäisi voimakkaasti tiivistää, kun toiset jäsenmaat kannattavat hitaampaa etenemistahtia.

Jäsenmaat, joissa elintarvikepetoksia etsitään aktiivisesti, tuntevat oman maansa tyypillisyydet paremmin kuin maat, joissa elintarvikepetosten torjunta perustuu paikallisten elintarvikevalvontaviranomaisten tarkastuskäynneillä tekemiin havaintoihin. Aktiiviseen lähestymistapaan panostaneet jäsenmaat kannattavat usein myös tiiviimpää yhteistyötä ja esimerkiksi vahvempia toimivaltuuksia selvittää rajat ylittäviä elintarvikepetostapauksia kuin vähemmän aktiivisen torjuntalinjan valinneet jäsenmaat.

On selvää, että kansallinen ja kansainvälinen viranomaisyhteistyö kehittyy tällä haastavalla sektorilla hitaasti. Yhden tai kahden onnistuneen askeleen jälkeen otetaan usein askel takapakkia. Vaikka elintarvikeketjun rikollisuuden motivaattorina ovat mittavat taloudelliset hyödyt, ei ainuttakaan rikoshyödyn selvittämisen näkökulmasta merkittävää tuomiota ole Suomessa toistaiseksi annettu.

Valoa on kuitenkin mahdollisesti tunnelin päässä. Muutaman viime vuoden aikana on tehty tutkintapyyntöjä tapauksissa, joiden esitutkinnan aikana on pystytty aiempaa merkittävästi paremmin laskemaan rikoshyödyn määrää. On mielenkiintoista seurata, miten nämä rikoshyötylaskelmat pitävät tuomioistuinprosessissa, kun sellainen aikanaan koittaa.

Tapausten ilmitulo kunnallisten valvontaviranomaisten ansiota

Elintarvikepetosten torjunta nojaa Suomessa lähes kokonaan aktiivisiin kuntien elintarvikevalvontaviranomaisiin, jotka havaitsevat valvontakäynneillään petokselliseen toimintaan viittaavia elementtejä ja sen jälkeen käyttävät hallinnollisia pakkokeinoja epäkohtien poistamiseksi.

Kunnallisten elintarvikevalvojien on hallinnollisten pakkokeinojen lisäksi tai niiden sijasta tehtävä myös tutkintapyyntö poliisille tai otettava yhteyttä Ruokavirastoon tai Aluehallintovirastoon tutkintapyynnön tekemiseksi yhteisvoimin.

Ruokavirasto ja Aluehallintovirastot auttavat kuntia tapauskohtaisesti. Välillä tutkintapyyntö ja poliisiyhteistyö hoidetaan lähes kokonaan Ruokavirastosta tai Aluehallintovirastosta käsin, välillä kunnat hoitavat poliisiyhteistyön itsenäisesti.

Tutkintapyynnön tekemisen jälkeen poliisi tai syyttäjä saattaa pyytää kunnan valvontaviranomaiselta asiantuntijalausuntoa. Syyttäjä voi pyytää myös todistajaksi tai asiantuntijatodistajaksi käräjäoikeuteen, kun rikosasiaa myöhemmin käsitellään tuomioistuimessa. Tämä kaikki edellyttää elintarvikevalvontaa tekevältä terveystarkastajalta tai kunnaneläinlääkäriltä osaamista, tietyntyyppistä asennetta, rohkeutta ja omien esimiesten tukea.

Ongelmat kasaantuvat samoille toimijoille

Eri tavoin haastavia valvontakohteita on Suomessa melko paljon. Viranomaisyhteistyön lisääntymisen myötä on huomattu, että jos toimijalla on ongelmia jonkun lainsäädäntösektorin vaatimusten noudattamisessa, ongelmia on usein myös muiden lainsäädäntösektoreiden vaatimusten noudattamisessa. Esimerkiksi jos eläintilallisella on eläinsuojeluongelmia, ongelmia saattaa hyvin olla myös elintarvike- ja sivutuotelainsäädännön ja eläinten lääkitsemislainsäädännön noudattamisessa.

Alkoholilainsäädännön noudattamisessa tällaisella toimijalla on helposti ongelmia myös elintarvikelainsäädännön noudattamisessa, ja siemenkauppalain mukaisella toimijalla voi olla ongelmia esimerkiksi luomulainsäädännön noudattamisessa. Nämä esimerkkitilanteet saattavat vaikuttaa myös oikeuteen saada erilaisia maatalous- ja yritystukia. Myös suuret verovelat voivat ennustaa ongelmia esimerkiksi elintarvikelainsäädännön vaatimusten noudattamisessa.

Viranomaisten yhteistyötä on kehitetty

Ruokaviraston toimialan viranomaisvalvonta on perinteisesti ollut melko kapeakatseista. Valvontaviranomaiset ovat keskittyneet oman valvontasektorinsa valvomiseen yrittämättä tehdä havaintoja muiden lainsäädäntöjen noudattamisessa mahdollisesti näkyvilläkin olleista epäkohdista. Myös oikeus vinkata havainnoista oikealle viranomaiselle on usein ollut epäselvää, ja yhteistyö on rajautunut – resurssisyistä puhumattakaan – minimiin.

Viranomaisten välistä yhteistyötä on kuitenkin viime vuosina kehitetty niin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sisällä kuin elintarvikeketjun viranomaisten ja poliisin, syyttäjän, veroviranomaisten ja Tullin rikostorjunnan välillä.

Ruokaviraston edeltäjä, Evira, kiersi Suomen poliisilaitokset vuosina 2016−2018 yhdessä talousrikospoliisin edustajan kanssa. Näihin elintarvikepetoskoulutuspäiviin kutsuttiin poliisien yhteistyöviranomaisia (syyttäjiä, verohallinnon, ulosottoviranomaisen ja Tullin edustajia) sekä elintarvikeketjun valvontaviranomaisia. Yhteinen koulutuspäivä loi puitteet vuoropuhelulle ja paikallisten yhteistyöverkostojen kehittämiselle.

Tutustuminen vie aikaa ja erilaisten toimintakulttuurien ja termistöjen sekä toimintavaltuuksien hahmottaminen tulee haastamaan viranomaisia vielä vuosia. Edellä mainittujen hidasteiden ja haasteiden vaikeuskerroin kasvaa, kun elintarvikeketjun rikollisuuden torjuntayhteistyötä tehdään kansainvälisillä areenoilla. Jokaisessa maassa on omat viranomaisorganisaationsa omine nyansseineen, ja joissakin maissa viranomaisorganisaatioita muutetaan vielä lähes vaalikausittain.

EU-tasolla uusia yhteistyömuotoja

Euroopan komission terveyden ja elintarviketurvallisuuden pääosasto (DG SANTE) perusti Food Fraud Network -yhteistyöverkoston hevosenlihakriisin jälkeen helpottamaan ja tiivistämään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä elintarvikepetosten torjunnassa. Vaikka kehitystä on tapahtunut paljon, käydään edelleen vilkkaita keskusteluja esimerkiksi elintarvikepetoksen määritelmästä ja siitä, mitä lainsäädäntösektoreita määritelmän sisälle tulisi kuulua ja mitä ei.

Yhteistyötä helpottamaan ja tehostamaan kehitettiin myös hallinnollisen avun ja yhteistyön tekninen työkalu (AAC), jonka käyttöönoton myötä yhteistyö jäsenvaltioiden välillä tehostui voimakkaasti. Monia valtioiden rajat ylittäviä elintarvikepetostapauksia ei olisi pystytty selvittämään ilman hallinnollisen avun työkalua, jota pitkin valvontapyynnöt ja kysymykset sinkoilevat tarvittaessa nopeastikin usealle eri viranomaiselle useaan eri jäsenvaltioon.

Myös Suomeen on tullut toisista jäsenvaltioista useampia valvontapyyntöjä elintarvikepetosepäilyistä. Näissä tilanteissa on tärkeää, että valvontatoimet suoritetaan tarkasti EU:n valvonta-asetusta noudattaen: esimerkiksi tarkastus tehdään ennalta ilmoittamatta. On suomalaisen elintarvikealan toimijan etu, että tarkastuskäyntiä ei voida myöhemmin kyseenalaistaa ainakaan sillä perusteella, että toimijaa olisi ”varoitettu” ennalta.

Kolmantena suurena kehitysaskeleena voidaan pitää elintarvikepetosten torjuntayhteistyön tiivistymistä komission muiden pääosastojen, EUROPOLin ja Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin kanssa. EUROPOLin ja INTERPOLin koordinoimia OPSON -hankkeita järjestetään vuosittain. Tulli vastaa OPSON -yhteistyöstä Suomessa.

Myös Food Fraud Network -yhteistyössä on toteutettu jo useampia yhteisiä hankkeita, joiden aikana kaikki mukana olevat jäsenvaltiot ovat yhtä aikaa ja yhteistyössä kartoittaneet ennalta valitun ja markkinoilla olevan elintarvikkeen aitoutta. Euroopan komissio on yleensä huolehtinut laboratorioanalyysikustannuksista. Jäsenvaltioiden tehtäväksi on jäänyt näytteiden kerääminen ja lähettäminen komission osoittamaan laboratorioon.

Laboratorioanalytiikan ja muiden valvontatekniikoiden kehittämistä sekä muunlaista asiantuntijayhteistyötä tehdään eri tasoilla koko ajan enemmän, kuten pitääkin. Yhtä mieltä ollaan kaikkialla kuitenkin siitä, että elintarvikeketjun rikollisuuden torjunta vaatii paljon monialaista ja poikkihallinnollista yhteistyötä sekä osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Ja toki, se vaatii tekijöiltään paljon kärsivällisyyttä.