Sähköstä ei saa tulla ylellisyyshyödyke

”Venäjä, Venäjä ja Venäjä” -sanat kuuluivat vuonna 2007 Suomen puolustusministerin suusta. Nyt vastaava lause sopisi jo useammankin ministerin suuhun Suomessa ja EU:ssa. Tänään mainittaisiin varmasti Ukrainassa käytävä sota ja sen seurauksena perusteellisesti muuttunut EU:n energiapoliittinen tilanne.

Sähkön uuden hintatason kohtaavat kaikki uusia sopimuksia tekevät. Entistä merkittävästi kalliimpi tarjonta tulee vastaan niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Syy kaikkeen on Venäjä. Kaasua ei saada sovittua määrää, ja sen hinta on EU:ssa ennennäkemättömän korkea.

Suomessa me sähkönkäyttäjät olemme muuta EU:ta heikommassa asemassa, sillä Venäjä myi meille merkittävän määrän myös sähköä, jota nyt ei idästä tule. Kantaverkkoyhtiömme mukaan mahdollinen sähköpula tulevana talvena on todennäköisempi kuin miesmuistiin. Huoleen on todellakin aihetta.

Kantaverkkoyhtiö ratkaisee tehopulan joko vapaaehtoisella tai pakollisella kulutuksen vähentämisellä. Tällöin kaiken sähköntuotannon tulee olla jo käynnissä. Ymmärtääkseni sähköjä ei katkaistaisi ensimmäisenä kantaverkon asiakkailta, vaan tarvittavan pakollisen jouston tekisivät alue- ja jakeluverkkoyhtiöt. Suosittelen lämpimästi sähköherkkiä yrityksiä keskustelemaan etukäteen katkoista tai niiden välttämisestä omien sähkönsiirtoyhtiöidensä kanssa. Toivottavasti asialle voidaan tehdä jotain.

Sähkön kohtuulliseen hintatasoon on palattava.

Sähkönmyyjän kuulee toisinaan kommentoivan sähkömarkkinan tulevaisuutta: ”Sähkön hinta kipuaa myös tulevaisuudessa ajoittain hyvin korkeaksi, ja sähkönkäyttäjien joustokykyä tarvitaan tilanteiden hallitsemiseksi. Halvan hinnan aika ei palaa.”

Vaikuttaa siltä, että sähköstä ollaan tekemässä ylellisyyshyödykettä. Katkoista tulisi osa arkea. Tähän meidän sähkönkäyttäjien ei tule alistua, vaan sähkön kohtuulliseen hintatasoon ja katkottomuuteen on palattava. Sähkö on perushyödyke, jota tulisi olla saatavilla kohtuulliseen hintaan aina samoin kuin vettä, lämpöä, hygieniatuotteita ja peruselintarvikkeita.

Sähkönkäyttäjien, pienten ja suurten, on vaadittava poliitikoilta päätöksiä. Jos sähkön markkinamalli EU:ssa ei mahdollista edullisiin hintoihin palaamista, niin mallia pitää kehittää kohtuullisen hinnan saavuttamiseksi.

Teollisuuden tulee investoida monipuoliseen, edulliseen, päästöttömään tuotantoon, joka kattaa sähkön kulutuksen kaikissa olosuhteissa. Uusi tuotanto on pääosin edullista aurinko- ja tuulivoimaa. Jo rakennettuna oleva vesi-, tuuli-, aurinko- tai ydinvoiman tuotanto ei ole kallistunut aikaisemmasta. Sähkön hinnoittelun tulisi normalisoitua niin yrityksille kuin pienasiakkaille.

Yhteinen toiveemme valkeaan ja valoisaan jouluun on: sähköstä ei saa tulla ylellisyyshyödyke.