
Yhteistyössä kansainvälisiksi
Bonne Juomat Oy:n toimitusjohtaja Matti Väänänen perää elintarvikealan ammattilaisia yhteistyöhön etenkin kansainvälistymisessä.
Hän tähdentää, että tieto on voimaa. Siksi Bonne Juomat on liittynyt Elintarviketieteiden Seuran kannattajajäseneksi. Yhdessä tekemällä saadaan kehittyä ja tuotettua uusia ideoita ja konsepteja, ja yhdessä voitaisiin verkostoitua mahdollisuuksien mukaan ulkomaiden jakelukanavissa.
‒ Seura on oiva linkki verkostoitua elintarvikealan osaajien kanssa, Väänänen sanoo.
Bonne Juomat Oy valmistaa Lohjalla hedelmä-, marja ja vihannestuotteita: täysmehuja, mehujuomia, nektareita, mehutiivisteitä ja soseita. Yritys aloitti vuonna 1998 valmistamalla ensin perusmehuja vähittäiskauppaan.
Nykyisin molempien, horeca-tuotteiden ja vähittäiskauppa-tuotteiden, osuus on merkittävä. Marjojen ja hedelmien lisäksi tuotteiden tärkeä raaka-aine on lähdevesi. Se saadaan omasta lähteestä Lohjan harjusta, joka on osa Salpauselän hiekkaharjua.
‒ Maku ja aitous ovat tärkeitä ominaisuuksia. Tuotteisiin ei laiteta lisäaineita eikä säilöntäaineita, esimerkiksi soseisiin ja smootheihin ei edes lisättyä sokeria, Väänänen tarkentaa.
Tehdas toimii Etelän Maidon vanhassa meijerissä Lohjan Mäntynummentiellä ja hyödyntää myös meijeriteknologiaa. Kolmesta tuotantolinjasta uusin on vedenpullotuslinja, josta ensimmäiset kuluttajatuotteet saadaan kauppoihin syksyllä 2017 kotimaahan sekä vientiin. Pullotetun veden lisäksi on kehitteillä juures-ja vihannespohjaisia vegaanituotteita sekä kaurapohjaisia välipalajuomia.
Vienti viisinkertaiseksi muutamassa vuodessa
Matti Väänänen sanoo, että viiden vuoden kuluttua Bonne on edelleen juurillaan ja tekee aitoja, puhtaita, kikkailemattomia ja helppokäyttöisiä tuotteita. Tavoitteena on, että viennin osuus liikevaihdosta nousee nykyisestä alle viidestä prosentista 25 prosenttiin jo vuoteen 2020 mennessä. Päävientialue on Itämeren ympäristö sekä Pohjoismaat, ja vientiä avataan myös Aasiaan. Kiinan vienti onkin osin jo käynnistynyt, ja lähdevesi avannee muitakin maantieteellisiä mahdollisuuksia.
Arktisista marjoista halutaan käyttää mustikan lisäksi monia nyt paljolti unohdettujakin Pohjolan marjoja. Tällä hetkellä valtaosa raaka-aineista tulee ulkomailta kaikista maanosista, mutta esimerkiksi hyvin tunnettu Bonnen mustikkamehu tehdään pian pohjoismaisen mustikan sijasta täysin kotimaiseksi mustikaksi. Bonne tarvitsee raaka-aineensa valmiiksi käsiteltynä, koska tehtaalla ei ole kuorimoa ja puristamoa. Kotimaasta saadaan marjaa muun muassa Kiantamalta ja kauraa Fazerin Lahden myllystä.
Lihateknologista Venäjän kaupan tuntijaksi
Matti Väänänen on työskennellyt Bonnen toimitusjohtajana elokuusta 2016 lähtien. Kotkalaislähtöinen Väänänen valmistui maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi vuonna 1982 pääaineenaan lihateknologia.
Työuransa alussa hän olikin lihateollisuuden palveluksessa ja sen jälkeen kaupallisissa tehtävissä lihanviennin parissa sekä kaverin kanssa perustamassaan yrityksessä. Rekrytointikonsultti sai houkuteltua hänet toimitusjohtajaksi Leipurien Tukkuun (nykyisin Leipurin Oyj). Siitä alkoi leipurielämä, jota kesti yli 20 vuotta.
Väänäsen tehtävänä oli kansainvälistää yrityksen toiminta. Vienti suuntautui Baltian maihin, Venäjälle, Puolaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle. Kun tukun omistajaksi tuli Aspo-konserni, toiminta kattoi raaka-aineet sekä koneet ja laitteet oheispalveluineen.
Viimeiset kolme vuotta ennen Bonnen toimitusjohtajuutta Matti Väänänen oli työkomennuksella Pietarissa Leipurin idän ryhmän johtajana toimintakenttänään koko vanha Neuvostoliiton alue. Idänkauppa luontui Väänäselle hyvin, sillä hän opiskeli venäjää jo koulussa, ja kotona kielitaidosta pitää huolen venäläinen puoliso. Myös Bonne Juomat Oy:n omistaa pietarilainen yrittäjä Elena Komissarova.
Suosittelemme artikkelia

Lidl ja WWF aloittavat kansainvälisen yhteistyön
Kumppanisisältö: Go On

Maukasta yhteistyötä henkilöstökumppanuudella

Yhdessä yhteisön kanssa

Toimeenpanosuunnitelma: Ruokajärjestelmän kansainvälistäminen on yhteistyöhön perustuva vahva kasvutarina

Paulig ja Lantmännen etenevät yhteistyössään kestävämpien viljelymenetelmien edistämiseksi 20 ruotsalaisella maatilalla
Kumppanisisältö: Tammer BioLab Oy
