Kotimaiseen kalankasvatukseen etsitään kasvua tutkimuksella ja uusilla ideoilla

Viljellyn kalan merkitys on nousussa koko EU:n alueella. Myös Suomessa kotimaisen viljellyn kalan kulutusta yritetään kasvattaa ja yhtenä keinona ovat uudet innovaatiot.

Suomalaiset syövät kalaa neljänneksi eniten Euroopassa, 35 kiloa vuodessa henkeä kohden. Tästä kuitenkin vain reilut kuusi kiloa (18 prosenttia) on kotimaista kalaa ja loput tuontikalaa, lähinnä kasvatettua lohta. Myös kotimaisesta kalasta suurin osa on kasvatettua ja kulutuksen lisääminenkin on kasvatuksen varassa. Viljeltyyn kalaan ja vedeneläviin luottaa myös EU:n kalastusstrategia.

– Vaikka luonnonkalaa hyödynnetään aikaisempaa paremmin, saalismääriin ei ole odotettavissa lisäystä. Kalanviljelyn lisääminen on EU:n sinisen kasvun keskeisimpiä tavoitteita, muistuttaa koordinaattori Mari Virtanen Kalankasvattajien liitosta.

Virtasen mukaan kalankasvatuksen tulevaisuudennäkymät ovat lupaavat, mutta pullonkaulana ovat tiukat ympäristöluvat.

– Kalan kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja myös Suomessa kalalla on jatkossakin hyvät markkinat. Nykyinen toiminta- ja sääntely-ympäristö ei kuitenkaan anna mahdollisuutta tuottaa enempää kalaa. Helpottamalla lupakäytäntöjä kotimainen kalanviljely on mahdollista kaksinkertaistaa vuoteen 2023 mennessä. Arvon odotetaan tuolloin kasvavan yli 40 prosenttia, työllistävyyden yli 20 prosenttia, ja kalatalouselinkeinojen liikevaihto voitaisiin nostaa yli miljardiin euroon, Virtanen mainitsee.

Tärkeimmät Suomessa viljellyt kalat ovat kirjolohi, jota on 95 prosenttia, ja siika. Luonnonravintolammikoissa kasvatetaan istukkaiksi muun muassa lohta, taimenta, nieriää, siikaa, kuhaa ja harjusta. Suurin osa kirjolohesta menee myyntiin kokonaisena tai fileenä. Osa käytetään jalosteena, kuten suikaleina.

– Riippuu yrityksestä, lähteekö kala perattuna suoraan kauppoihin vai jalostajalle. Suurin osa menee jalostuslaitosten kautta. Suomessa kalanjalostusyritykset toimivat myös tukkuliikkeinä. Jakelu tapahtuu kalatukkujen omana suorajakeluna tai keskusliikkeiden kautta, Virtanen sanoo.

Lohesta saa esimerkiksi fileitä ja medaljonkeja. Kuva: Pro Kala

Kalaa jalostavat yritykset ovat riippuvaisia tuontiraaka-aineesta. Suomeen tuotiin vuonna 2019 kalaa ja kalatuotteita sata miljoonaa kiloa, jonka arvo oli 487 miljoonaa euroa. Suomesta vietiin niitä 87 miljoonaa kiloa, arvoltaan 163 miljoonaa. Tärkeimmät vientituotteet ovat tuore lohi, kirjolohi, pakastettu silakka ja kilohaili ja vientimaat Iso-Britannia, Ranska, Liettua, Viro ja Puola. Osa kalasta tosin palautuu takaisin Suomen markkinoille jalosteina.

Verkkoallaskasvatus yhä varmin tuotantotapa

Suomalaisen kalanviljelyn tuotantoketjussa emokalakasvatus, mädin haudonta ja poikasvaihe tapahtuvat sisävesillä, ruokakalakasvatus merialueella ja sisävesillä verkkoaltaissa tai sisävesien uomalammikoissa. Ruokakalasta yli 80 prosenttia tuotetaan merialueella ja noin puolet Ahvenanmaalla. Manner-Suomen alueella tuotettavasta kalasta taas kaksi kolmasosaa tuotetaan meressä ja suurin osa tästä, noin 40 prosenttia, Saaristomerellä.

– Kalanviljelylaitokset voivat olla monentyyppisiä, ja kokoonpanoon vaikuttavat vesialue ja viljeltävä kalalaji. Varsinkin sisävesillä ne ovat usein eri tyyppien yhdistelmiä. Suomessa on myös muutama ruokakalankasvatukseen erikoistunut kiertovesilaitos, joiden tuotanto on kuitenkin vielä alle 10 prosenttia kokonaistuotannosta. Perinteinen verkkoallaskasvatus on toistaiseksi taloudellisin ja varmin tapa tuottaa kirjolohta ruokakalaksi, Virtanen muistuttaa.

Johtava tutkija Jouni Vielma Luonnonvarakeskuksesta (Luke) on tutkinut kiertovesikasvatusta, jossa vettä kierrätetään pumppaamalla sitä kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Uutta vettä tarvitaan vain 1–2 prosenttia kiertävän veden määrästä ja lisäksi ravinnekuormitusta, erityisesti fosforia, pystytään pienentämään huomattavasti. Lukella on ollut Laukaalla kiertovesikasvatuksen pilottikokeilu, ja tulokset ovat ympäristövaikutuksien kannalta lupaavia.

– Ensimmäistä varsinaista koetta ollaan lopettamassa. Järjestelmä säästää selvästi vettä ja pienentää ravinnekuormituksen lähes nollaan, Vielma paljastaa.

Ongelmana on toistaiseksi kasvatusmenetelmän kannattavuus, sillä se kuluttaa runsaasti energiaa ja vaatii suuria alkuinvestointeja.

– Emme ole vielä arvioineet, olisiko menetelmä taloudellisesti mahdollinen. Kirjolohen poikasvaiheen kasvatus voi olla kannattavaa, Vielma pohtii.

Lohenpoikasista yhä suurempi osa kasvatetaankin Vielman mukaan kiertovesialtaissa. Muuten niiden osuus tuotannosta on marginaalinen.

– Merilohen kasvatus verkkoaltaissa on tärkein menetelmä, tosin niilläkin emot ja poikasvaihe käyttävät makeaa vettä ja tämä tapahtuu halleissa.

Vielma kertoo, että muualla Euroopassa Välimeren verkkoaltaissa kasvatettavien merilajien, kuten pilkkupagellin ja meriahvenen tuotanto on merkittävää. Sisävesillä puolestaan harjoitetaan Suomen kaltaista kirjolohen kasvatusta uomissa ja lammikoissa sekä satoja vuosia vanhaa karpinkasvatusta suurissa lammikoissa.

Kotimainen kala on turvallista

Kotimaisen kalan ystäviä saattaa mietityttää, kuinka puhtaissa vesistöissä kasvatus tapahtuu. Vielmalla on meille ilouutinen.

– Terveellisyyden puolesta käytännössä kaikki Suomen normaalit vesistöt sopivat hyvin kalankasvatukseen. Esimerkiksi Itämeren herkkyys rehevöitymiselle ei vaikuta kalan makuun tai terveellisyyteen, mutta sen vuoksi ympäristölupien myöntämistä harkitaan tarkasti. Sisävesialueille ei ole juurikaan myönnetty uusia ympäristölupia, Vielma kertoo.

Kalojen makuun ja ravintoarvoon vaikuttaakin enemmän niiden käyttämä rehu.

– Erityisesti rasvahappojen koostumus riippuu täysin rehusta. Haitta-aineiden pitoisuudet ovat kasvatetussa kalassa pienemmät kuin luonnonkaloissa. Kiertovesikasvatettu kala taas täytyy lopuksi pitää pari viikkoa tuoreessa vedessä, jossa ei ole kierrätystä. Tällöin mudan makua aiheuttavat yhdisteet poistuvat kaloista. Tässä on ollut ajoittain haastetta.

Suomalaisella palvelutiskillä riittää valinnanvaraa. Kuva: Pro Kala

Uusi innovaatio kasvatusmenetelmiin on avomerelle upotettava verkkoallas. Kalankasvattamojen ympäristölupia myönnetään lähinnä avomerialueille, mikä vaikeuttaa huoltoa. Upotettava allas voidaan nimensä mukaisesti upottaa veden alle suojaan myrskyiltä ja myös talveksi. Tällöin kaloja ei ole pakko teurastaa syksyllä, vaan ne voi jättää talvehtimaan.

– Upotettava verkkoallaslaitos on yksi kokeiltavista avomerikasvatuksen tekniikoista. Jos se osoittautuu kalliiksi tai hankalaksi, niin muitakin vaihtoehtoja on, ja niitä ehkä kokeillaan, Vielma sanoo.

Valintajalostus auttaa kuluttajaa, yrityksiä ja kaloja

Luken johtava tutkija Antti Kause toimii koordinaattorina viisi vuotta kestävässä kansainvälisessä AquaIMPACT-hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää viljeltyjen kalojen valintajalostusta ja kestäviä rehuja. Valintajalostuksessa kotieläinten tai kasvien ominaisuuksia parannetaan valitsemalla perinnöllisesti parhaat yksilöt jatkamaan sukua. Suvunjatkajina käytetyt eläimet periyttävät haluttuja ominaisuuksia.

– Kalojen valintajalostaminen parantaa yritysten kilpailukykyä, ekologisuutta ja eläinten hyvinvointia, ja näin kuluttajalle voidaan tarjota ekologisesti ja eettisesti yhä kestävämpiä tuotteita. Viljeltyjen kalojen valintajalostuksessa jokainen kala on yksilömerkitty. Kasvun aikana mitataan monia ominaisuuksia ja otetaan kudosnäyte. Luken ylläpitämässä kirjolohen valintaohjelmassa on mitattu kasvun lisäksi rasvoittumista, kalan muotoa, fileesaantoa, fileen väriä, sukukypsyysikää ja loisten vastustuskykyä, Kause luettelee.

Kalojen perinnöllinen potentiaali periyttää näitä ominaisuuksia lasketaan käyttäen yksilön ja sen sukulaisten mittaustietoja ja dna-profiilia.

Rasvamittauksia tehdään eläville kaloille. Kuva: Pro Kala

– Tällainen jalostusarvostelu ja geneettinen mallinnus perustuvat tehokkaisiin laskentasovelluksiin. Perinnöllisesti parhaat yksilöt paritetaan keskenään, kuitenkin välttäen sukulaistumista. Käytäntö on samanlainen kuin naudoilla, possuilla tai kanoilla. Viljeltyjen kalojen valintajalostus alkoi vasta 1970-luvulla, mutta on nykyään samalla tasolla kuin muidenkin tuotantoeläinten, Kause kertoo.

Valintajalostuksessa on kehitetty uusia metodeja, joista tärkein on tällä hetkellä genominen valinta. Se on käytössä jo muilla kotieläimillä.

– Siinä kalayksilön perinnöllinen potentiaali periyttää ominaisuuksia ennustetaan suoraan yksilön dna-profiilista, joka saadaan evänäytteestä. Tämä on vallankumouksellista, sillä valinta voidaan kohdistaa myös yksilöihin, josta ei ole mitattu ominaisuuksia. AquaIMPACT-hankkeen tulokset näyttävät, että kalojen vastustuskykyä tauteja vastaan voidaan ennustaa pelkästä kalan evänäytteestä, Kause kehaisee.

Valintajalostuksen edelläkävijämaita ovat suuret kalankasvattajat Norja, Skotlanti, Chile ja USA. Suomi ei kuitenkaan häpeä joukossa.

– Luonnonvarakeskus tekee kansainvälisesti uraauurtavaa tutkimusta valintaohjelmien kehittämiseksi ja genomisen informaation käytöstä jalostusarvosteluissa. Olemme tutkineet kotieläinten jalostusta ja genetiikkaa vuosikymmeniä Jokioisten toimipisteessä. On edistyksellistä yhdistää viljeltyjen kalojen ja muiden kotieläinten genetiikan tutkimus samaan paikkaan, koska menetelmät ovat samoja eri lajeilla, Kause muistuttaa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.