Tiedotteet

Ruuan hintaan kohdistuu korkeita nousupaineita

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsaus kertoo, että ruuan hintaan kohdistuu kuluvana vuonna poikkeuksellista nousupainetta, sillä ruokaketjussa tarvittavien tuotantopanosten kuten energian ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet merkittävästi. Myös viljan ja öljykasvien tuottajahinnat ovat nousseet niin maailmalla kuin Suomessakin huippulukemiin. Rehukustannusten kallistumisen koetteleman kotieläintuotannon hintoihin kohdistuu edelleen suuria korotuspaineita loppuvuodesta 2022.

Maitotiloilla kehitetään alkiotoimintaa

Parasta laatua alkioilla -hankkeessa lähdetään parantamaan Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maitotilojen taloudellista tulosta kehittämällä alkionsiirtotoimintaa. Tavoitteena on nopeuttaa karjojen geneettistä edistymistä alkionsiirron avulla.

Paulig sijoittaa kasvipohjaisia juustoja tuottavaan Willicroft -start-upiin

Pauligin pääomasijoitushautomo PINC on yhdessä Rockstartin ja muiden sijoittajien kanssa sijoittanut 2 miljoonaa euroa siemenrahoitusta hollantilaiseen, kasvipohjaisia juustoja tuottavaan Willicroft -start-upiin. Perinteisiä valmistustapoja sekä papujen ja palkokasvien kaltaisia ympäristöystävällisiä raaka-aineita yhdistelevä Willicroft tarjoaa laajan valikoiman kasvipohjaisia juustoja. Koska Pauligin tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä, yritys etsii aktiivisesti sekä ihmisten että planeetan hyvinvointia edistäviä ruoka- ja juomainnovaatioita. Willicroftin kasvipohjaiset juustot sopivat tähän tavoitteeseen hyvin, koska ne ovat saaneet ensimmäisinä alansa tuotteina Euroopassa yrityksen sosiaalisesta ja ympäristövastuusta kertovan B-Corp -sertifikaatin (1). Rahoitus mahdollistaa yrityksen toiminnan laajentamisen uusille markkina-alueille, kuten Pohjoismaihin, Isoon-Britanniaan ja Saksaan.

Yli puolet ruokapalveluista käyttää luomua päivittäin

Julkisissa ruokapalveluissa luomu on jo arkipäivää, ja esimerkiksi luomumaitoa käyttää päivittäin kolmasosa ruokapalveluista. Ruokapalvelut myös haluaisivat lisätä luomun käyttöä edelleen. Tärkeimpiä syitä valita luomua ovat maku, laatu, asiakkaiden hyvinvointi ja vastuullisuuden kehittäminen organisaatiossa.