Luonnonvarakeskuksen (Luke) vetämässä KOTIETU-hankkeessa selvitettiin kotieläintuotannon tulevaisuuskuvien yhteiskunnallisia vaikutuksia vuosille 2040–2050. Kotieläin-Suomessa kasvava kotieläintuotanto on taloudellisesti kannattavaa, mutta sen ympäristövaikutukset lisääntyvät nykytilanteeseen verrattuna. Ympäristö-Suomessa etenkin kasvihuonekaasupäästöt vähenevät. Terveys-Suomi-skenaarioissa kotieläintuotteiden kulutus vähenee merkittävästi, mutta kasvihuonekaasupäästöjen vähennys voi jäädä pieneksi. Viljelijöiden tulot voivat muuttua merkittävästi ja eri tavoilla maan eri osissa.
Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lihan kestävyyskriteereitä. Kriteereitä on tarkoitus hyödyntää esimerkiksi julkisissa hankinnoissa, tuotteiden markkinoinnissa ja elintarvikkeiden…
Päivittäistavarakaupan volyymi laski rajusti Vaikea taloudellinen tilanne pakotti vuonna 2022 kotitaloudet vähentämään kulutustaan myös päivittäistavarakaupan osalta. Päivittäistavaramyynnin volyymi laski edellisvuodesta…
Hallituksen heinäkuussa 2022 asettama parlamentaarinen maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien arviointiryhmä on saanut työnsä päätökseen. Se luovutti loppuraporttinsa maa- ja metsätalousministeri…
Fazer on sitoutunut kehittämään tuotteidensa vastuullisuutta, ja vastuulliset raaka-aineet ovat tärkeä osa kehitystyötä. Fazerille vastuullinen hankinta tarkoittaa sitä, että kaikkia tavarantoimittajia koskevia vastuullisuusvaatimuksia kehitetään jatkuvasti ja erityishuomiota kiinnitetään valittuihin raaka-aineisiin, kuten kaakaoon tai palmuöljyyn. Fazer on jo ottanut suuren harppauksen käyttämänsä palmuöljyn vastuullisuudessa, mutta sen lisäksi yhtiö jatkaa panostustaan innovaatio- ja kehitystyöhön vähentääkseen palmuöljyn käyttöä ja korvatakseen palmuöljy muilla raaka-aineilla, joilla on joko terveydelle tai ympäristölle suotuisampia ominaisuuksia.
Kesko edellyttää suurimpien tavarantoimittajiensa asettavan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet vuoteen 2026 mennessä. Globaali CDP-ympäristöjärjestö antoi Keskolle Supplier Engagement Leader -tunnustuksen toimitusketjun esimerkillisestä sitouttamisesta ilmastotekoihin.
Valtaosa suomalaisista (80 %) pitää valmistusaineiden ilmoittamista alkoholijuomissa hyödyllisenä. Kalorimäärien ilmoittamista alkoholijuomissa hyödyllisenä pitää 71 % suomalaisista. Vain pieni osa vastaajista piti näiden tietojen ilmoittamista täysin tarpeettomana. Tiedot käyvät ilmi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
alio, A-Rehu, Natural Resources Institute Finland (Luke) and the University of Helsinki are researching the potential for reducing ruminal methane emissions using a feed additive; the ‘Climate smart feeding solutions for Finnish milk production sector’ project is funded by the Ministry of Agriculture and Forestry. The Bovaer® feed additive can reduce ruminal methane emissions by 30 percent and thus promotes climate resilience in agriculture. In the joint project, the methane-reducing feed additive is being piloted with 3,100 dairy cows at 43 farms.
GS1 Finland toteuttaa Food Data Finland -kasvumoottorihankkeessa kehitysprojektin, jossa kartoitetaan päivittäistavarakaupan yritysten edellytyksiä ja valmiuksia GS1 2D-koodin käyttöönottoon. GS1 2D-koodi tuo päivittäistavarakaupan toimijoille tehokkaita keinoja esimerkiksi hävikinhallintaan. Lisäksi luvassa on uudenlaisia mahdollisuuksia tuotteiden kuluttajaviestintään.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.